 |
| Ota yhteyttä: admin(a)blues-finland.com (c) 2007 Blues-Finland.com |
| Transylvanian blues-kurko 13.3.2007 Draculan mailta tuleva AG Weinberger on Romanian harvoja blues-ammattilaisia. Uusi albumi "Nashville Calling" äänitettiin kuitenkin Tennesseessä. Andres Roots haastattelee. Attila ”AG” Weinbergerin ja bluesin välille voi laittaa yhtäläisyysmerkin Transylvaniassa. Attila päätti tulla kitaristiksi ollessaan aivokalvontulehduksen aiheuttamasta koomasta kuntoutuva kymmenvuotias. Kun hän vielä jonkin ajan kuluttua näki Muddy Watersin telkkarissa, palaset loksahtivat paikoilleen. Attila on sittemmin viettänyt vuosia Yhdysvalloissa ja soittanut nimien kuten Son Sealsin, Coco Montyoan, Gary Primichin ja Carey Bellin kanssa. Kahteenkymmeneen ikävuoteen mennessä Weinberger oli voittanut rock-kitaristina useita arvostettuja musiikkipalkintoja Romaniassa ja ansainnut lempinimen AG – Attila Guitar. Kuitenkin vasta 80-luvun puolivälissä oli edessä sooloura ja lopullinen siirtyminen bluesiin. Päätös blues-tien valitsemista heijasti olettamaa, että ”blues ja jazz ovat omien saavutusten korostamisen ja yhteiskunnallisen arvokkuuden symboleja enemmän kuin mitkään muut taidemuodot.” |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
| Attila Guitar! (c) agweinberger.com |
| Attila perusti Romanian ensimmäisen blues-yhdistyksen (Transylvaniasta tuli Romanian osa ensimmäisen maailmansodan jälkeen), BlueSylvanian vuonna 1998. Hän on myös säveltänyt musiikin useisiin teatteriproduktioihin, kuten Allen Gingsbergin ja Jacques Prévertin ”Death Father Blues” –näytelmään. Attila äänitti viimeisimmän levynsä ”Nashville Calling” Nashvillessä amerikkalaismuusikkojen kanssa. Tuotannosta vastasi kaksinkertainen Grammy-ehdokas Tom Hambridge. Transylvaniaa ei helposti mielletä blues-paikaksi. Kuinka vanha blues-perinne siellä on – kuka oli ensimmäinen artisti ja koska? Transylvania ei tosiaan ole perinteistä blues-aluetta, vaikka musiikillinen perintömme onkin hyvin paljon bluesin kaltainen. Molemmat esimerkiksi perustuvat pentatoniseen asteikkoon ja kertovat tosielämän käänteistä henkiseen ja maanläheiseen tapaan. On hyvin todennäköistä, että vuonna 1986 aloittanut yhtyeemme The Transylvanian Blues Community oli Romanian ensimmäinen blues-orkesteri. Oli varsin hankalaa ja vähän vaarallistakin promota tällaista bändiä – olihan kommunistinen järjestys vallassa kaikkine vaikeuksineen. Onneksi pystyimme kiertämään sensuurin. Järjestelmää puijaten pystyimme jopa tekemään kiertueen kahdesti vuodessa. Se tarkoitti 30 – 40 konserttia teattereiden ja pienten urheiluareenoiden kaltaisissa keskikokoisissa mestoissa. Tuohon aikaan Romaniassa ei todellakaan ollut klubeja. Paljonko maassasi on blues-bändejä tällä hetkellä? Vaikea sanoa. Muusikon työn epävarmuuden takia monet matkustelevat genre-rajojen yli, mutta eipä heitä käy syyttäminen. Tämän hetken Romaniassa on ehkä vain kaksi jatkuvasti ammattilaispohjalta töitä tekevää täysipäiväistä blues-yhtyettä. Paljonko soittopaikkoja on, ja millainen Romanian live-skene on ylipäätään? Eri puolilla Romaniaa on yhteensä 8 – 9 keskikokoista paikkaa, joilla on kapasiteettia järjestää konsertteja. Monet muut mestat ovat keikkoihin soveltumattomia diskoja tai karaokepaikkoja. Koko livemusiikin ympäristö odottaa varsinaista kypsymisen aaltoa. Tämä koskee kaikkia musiikinlajeja. Varsinaisia livebändejä on tusinan verran, mikä tarkoittaa 60 – 70 muusikkoa ja 200 – 250 teknisen henkilökunnan jäsentä. Kun näin vähän ihmisiä on mukana, voidaan tuskin puhua kunnollisesta elävän musiikin kulttuurista tai show-bisneksestä. Valitettavasti teeskentely, epärehellisyys ja kitsch menestyvät ja saavat kaiken mediahuomion. Mielestäni tämä kertoo huonosti ymmärretystä demokratiasta ja ilmaisunvapaudesta. Milloin oleskelit Yhdysvalloissa? Miten päädyit sinne? Missä ja kenen kanssa siellä soitit? Ensimmäinen matkani oli vuonna 1996, jolloin liikuin memphisiläisten muusikoiden ja tuottajien kanssa. Matkustin uudelleen kaksi vuotta myöhemmin, kun minut kutsuttiin esiintymään Memphisin The Bluestock Festival and Showcase –tapahtumaan. Tuolloin minulla oli myös mahdollisuus ja kunnia jakaa stage suurmiesten kuten Little Miltonin, Hubert Sumlinin, Leon Russellin ja Texas Johnny Brownin kanssa. Vuonna 2000 tarkoitukseni oli käydä Chicagossa, mutta päädyinkin asumaan Valtoihin neljäksi ja puoleksi vuodeksi. Edesmennyt Son Seals otti minut aluksi siipiensä suojaan. Kiersimme Illinois’ta, Indianaa, Pennsylvaniaa ja New Yorkia neljän kuukauden ajan. Sen jälkeen asetuin New Jerseyn Newarkiin, lähelle Manhattania. Aloin soittaa Greenwich Villagen eri paikoissa tukenani mainio tiimi, johon kuuluivat Kevin Harris, Keith Lambeth ja Danny Cipriano. Sain myös pitkäaikaisen sopimuksen ja esiinnyin sideman-roolissa nashvilleläisen country-laulajan Sandi Brooksin valtakunnallisella kiertueella. Seitsemän kuukauden matka kattoi 30.000 mailia – se oli mahtava elämänkokemus. Lopulta löysin paikkani Las Vegasista, minne perustin myös urakehitykseni ’komentokeskuksen’. Esiinnyin kasinoilla, klubeilla, strippipaikoissa, yritystilaisuuksissa – mikä tahansa keikka kelpasi, tarvitsin rahaa! Lisäksi minulla oli vakituinen blues-keikka kahdella klubilla, jossa soitin mahtavien tyyppien kuten Coco Montoyan, Tommy Castron, Billy Gibbonsin, Huey Lewisin, Gary Primichin, Carey Bellin ja Duke Robillardin kanssa. Vuonna 2004 muutin Lausanneen. Siellä sävelsin biisit ja tein valmisteluja uutta albumiani varten. Myöhemmin samana vuonna lensin Nashvilleen äänittämään ”Nashville Calling” –levyä. Miten vertailisit Yhdysvaltojen ja Euroopan blues-skenejä? Yhdysvaltain markkinat ovat läpeensä ylikyllästetyt. On erittäin vaikeaa saada kunnollista näkyvyyttä. Toisaalta tarjolla on erittäin paljon potentiaalisia esiintymispaikkoja. Itse en asiaa niin tunne, mutta amerikkalaiset ystäväni ovat kertoneet saavansa Euroopassa enemmän kunnioitusta, rahaa ja mediahuomiota. Mutta hei, eikös blues jo olekin globalisaation onnellinen uhri? Albumisi äänitettiin Nashvillessä amerikkalaisten muusikkojen kanssa ja amerikkalaisen tuottamana. Minun korviini se kuulosta jopa liian ’radioystävälliseltä’. Minkälainen suhde sillä on live-soundiisi? Radiosoitto takaa muusikolle keikkoja. Jos haluaa edetä urallaan, on tasapainoiltava itselleen uskollisuuden ja toisten miellyttämisen välillä. Hyvä levy antaa muusikolle mahdollisuuden loistaa livenä niiden edessä, jotka ovat kiinnostuneet musiikista kuultuaan sitä radiossa. Nimenomaan ’radioystävälliset’ kappaleet kiinnostavat asemien ohjelmajohtajia. Paradoksaalinen tilanne, mutta yksi asia on varma: itse en koskaan tule sanoutumaan irti yhdestäkään levytyksestäni tai esiintymisestäni. Millaisena näet bluesin tulevaisuuden – onko sitä? Käsintehty musiikki kestää ikuisuuden. Puhdistavan kokemuksen tarve, jonka voi täyttää vain hyvä musiikki, ei koskaan katoa. Akateemisessa mielessä blues voi muuttua historiaksi piankin. Vuosisataisen olemassaolonsa aikana blues on kehittynyt maailmanlaajuiseksi ilmiöksi ja kerännyt intohimoisia ystäviä planeettamme kaikilta kolkilta. Bluesista on tullut yksi harvoista elämiemme aidoista ääniraidoista. Jos me myönnämme tämän, tulemme myös kuuntelemaan ja hyväksymään samalla intohimolla kaikki ne perinteisen bluesin risteytykset, jotka ovat ottamassa skenen haltuunsa. ANDRES ROOTS Linkki: AG Weinbergerin kotisivut |