8.10.2010 Kuvagalleria Orma, Lindholm ja Virtanen Tavastialla © Marko Aho
Kitarassa Albert Järvinen – ei kun Jukka Orma...
Vaikka Albert ei tietenkään ollut kitaroimassa teemakonsertissa Helsingin
Tavastialla, kuului hänen vaikutuksensa läpi jokaisen illan aikana esiintyneen
kitaristin soitosta.
Johnny Knigan julkaisema Albert Järvisen elämäkerta (kirjoittaneet John
Fagerholm ja Jaakko Riihimaa) julkaistiin juhlavan konsertin siivittämänä
Helsingin Tavastia-klubilla viides lokakuuta. Ohjelmiston rungoksi oli poimittu
sopivaksi katsottuja kiinnekohtia Järvisen uran varrelta. Liikkeelle lähdettiin
historian hämäristä, ajasta ennen Hurriganesia.
Konsertti alkoi – aivan kuten Albertin levytysurakin – Eero Raittisen laulamalla ”
St Louis Bluesilla”. Tällä kertaa taustalla ei musisoinut DDT Jazz Band, vaan
yhtyeellinen Järvisen ystäviä ja soittokavereita vuosien varrelta: kitaristit Jari ”
Heinä” Nieminen ja Pekka ”Devil” Virtanen, basisti Pitkä Lehtinen, rumpali
Vesa Aaltonen ja kosketinsoittaja Mikko Rintanen.
Viimeistään leppoisan avauksen perään tullut ”Rock And Roll Hoochie Koo” heitti
ison vaihteen silmään ja polkaisi bileet tosissaan käyntiin.
Raittisen jälkeen solistiksi saapui Albertin kanssa kuusikymmenluvun lopulla The
Harpissa musisoinut blueslegenda Sakari ”Sonny Boy Magnusson” Helle. Hän
jäi oman soolonumeronsa jälkeen vielä Muskan ”Keep A Knockin'” -versiointiin
huuliharpistiksi.
Kalevalan kokoonpanosta on siinä määrin paljon väkeä saanut siirron
tuonpuoleisiin bändeihin, että sitä edustamaan oli kasattu tyystin uusi ja
kerrassaan edustava miehitys. Illan avauskokoonpanossakin soittanut Vesa
Aaltonen jatkoi rumpujen takana, ja bassoon tuli Maukka Siirala. Kitaroita
soittivat juhlien ahkerimman musikantin Jukka Orman ohella Rocka Merilahti ja
Marzi Nyman.
Setin avaukseksi oli Kalevalan ohjelmistosta valikoitunut itseoikeutetusti
instrumentaali ”I Don´t Care”, josta sittemmin jalostui Hurriganesin ”Made In
Sweden”. Myös ”Shakin´ All Over” sai osakseen oivallisen tulkinnan, kun bändin
laulusolistiksi saapui Harri Saksala.
Hurriganeseja kaksin kappalein
Illan aikana kuultiin kahden erillisen ”Hurriganesin” musisointia, vaikkei Remu
ollut paikalla. Ensimmäisen version muodostivat Ile Kallio, Masa Maijanen ja
Harri Ala-Kojola. Kolmikolta irtosi tyylikkäästi ”Tallahassee Lassie” ja ”
Hideawaylla” maustettu ”It Ain´t What You Do”. Bändillä oli hyvä vauhti päällä.
Ile näytti taas kerran, että hän tuppaa aivan syyttä jäämään Järvisen legendan
varjoon. Aavistuksen iskelmällisemmissä ympyröissä vietetyt vuoden eivät näytä
ainakaan vähentäneen rokkausintoa.
Ensimmäinen Hurriganes päätti osuutensa ”Roadrunneriin”, johon solistiksi
saapui pestistään silmin nähden innoissaan ollut Kaija Kärkinen.
Myöhemmin illalla esiintyneessä toisessa Hurriganes-versiossa kitaroivat pitkän
uran vara-Järvisinä tehneet Jukka Orma ja Rocka Merilahti komppiryhmänään
Hike Kärppä ja Sande Vettenranta. "Järvinenkin tunnettiin enemmän soittajana
kuin laulajana, joten mekin vedetään tässä nyt yhdet instrumentaalit mieheen",
Orma spiikkasi.
Rocka kertoi valintansa ”Just For You” olevan ensimmäisen piisin, jonka hän oppi
kitaralla soittamaan. Hän esitti sen ensimmäistä kertaa julkisesti nelivuotiaana
päiväkodin joulujuhlassa. Orma puolestaan soitti ”In The Nuden” ja innostui sen
päälle laulamaan vielä ”My Only Onen”.
Royalsia ja Wiguja
Royals esiintyi juhlien ainoana esiintyjänä käytännöllisesti katsoen 'oikeassa'
kokoonpanossaan. Pave Maijasen ja Ippe Kätkän seurana kitaroinut Mikko
Rintanen nimittäin liittyi Royalsin kosketinsoittajaksi aivan bändin loppumetreillä
vuonna 1978. Parin piisin jälkeen hän nytkin siirtyi sormioiden taakse.
Kitaravastuu siirtyi Marzi Nymanin sekä televisiohaastattelun takia myöhässä
mukaan tulleen Jukka Orman harteille.
Rintanen soitti koskettimia myös Wigwamin materiaalia esittäneessä
Bigjamissa. Hänen lisäkseen bändiin kuuluivat basisti Måns Groundstroem,
rumpali Jan Noponen, viulisti-laulaja Maria Hänninen, akustista kitaraa soittanut
Pekka Nylund sekä Jukka Orma.
Oli hienoa kuulla Wigwamin musiikkia tyylillä ja taidolla esitettynä, mutta ei tämä
ohjelmanumero suoranaisesti illan teemaan liittynyt. Juontajana toiminut Arto ”
Pilli” Pajukallio mainitsikin spiikissään, että tässä bändissä Järvinen ei soittanut,
mutta häntä kyllä siihen pyydettiin.
Pen Lee ja Heinä Nieminen Band
Illan työmyyrät Nyman ja Orma kuuluivat myös Dave Lindholmin, Maukka Siiralan
ja Jan Noposen lisänä Pen Leen kokoonpanoon. Ryhmä tarjosi yhden
onnistuneen illan ehdottomista kohokohdista. Se oli Kojon kanssa esitetty Bo
Diddley -klassikko ”Mama, Keep Your Big Mouth Shut”. Laulu toimi kerrassaan
maukkaasti, vaikka ennen sitä kuulinkin Daven kysäisevän Orman valtavaa
efektilautaa osoittaen, että ”Onks sulla tremoloa tuolla?” Orman vastattua
kieltävästi Dave tokaisi vain ”Vedät sit ilman.”
”Braindamage – Or Still Alive” -levyn aikaisen Albert Järvinen Bandin nimeksi
Pajukallio oli valmis vaihtamaan Heinä Nieminen Band: siinä määrin maukasta
kitarointia tämä pitkän linjan soittoneikka esitti.
Solistiksi kutsuttu Hannu Leiden avasi pelin ”I Will Staylla”. Sen jälkeen lähti
Little Featilta lainattu ”Let It Roll” kerrassaan huimaan laukkaan. Kolmantena
lauluna kuulimme ”Mercury Bluesin”, josta Masa Maijanen innostui laulamaan
pätkän suomeksikin.
Iltasoitto
Illan viimeisen bändin kunnian sai Quips. Hande Lemolan, Maukka Siiralan ja
Harri Marstion seuraksi ”järvistelemään” saapuivat Petri Peevo ja Devil
Virtanen. Albert oli kuulemma aikoinaan esitellyt Tommy Bolinin ”Savannah
Woman” -kappaleen Marstiolle ja kehoittanut häntä sitä laulamaan. Devil ja
Peevo intoutuivat laulun aikana poikamaiseen kisailevaan kilpakitarointiinkin; se
oli hauskaa seurattavaa, sillä kumpikin soitti hillitysti laulun taustalle fillejä
toisilleen vastaillen.
Illan päätteeksi Dave otti vetovastuun ja johdatti joukot Rolling Stonesin ”
Respectable” -piisin kimppuun. Artisteja tuli lavalle melkoinen lauma. Meno yltyi
rehvakkaaksi.
Tiedän saavani juntin maineen, mutta mielestäni olisi ollut perusteltua oheistaa
illan ohjelmaan parin laulun verran myös Sleepy Sleepersiä. Sen ajan levyt eivät
ehkä edusta Albertin uran taiteellista aallonharjaa, mutta varsin merkittäviä
nekin ovat suomirockin evoluutiossa olleet. Nähdyillä eväilläkin Albert Järvisen
taiteilijakuva saatiin varsin näköiseksi piirrettyä, mutta parit sliipparirallit olisivat
tuoneet siihen mukavasti lisäväriä.
Joka tapauksessa Albertin Järvisen kunniaksi oli järjestetty hienot iltamat.
Musiikkia oli tarjolla pitkälti kolmatta tuntia, esiintyjät vaihtuivat jouheasti ilman
turhaa sähläilyä ja ennen kaikkea soitto soi uljaasti. Albert Järvinen ei
todellakaan ole kuollut, siinä määrin vahvana hänen perintönsä elää ja potkii!
MARKO AHO
Kuvagalleria
Linkit: Albert Järvinen @ Wikipedia, @ Johnny Kniga, Tavastia
.
|
