THE ALLMAN BROTHERS BAND - SPESIAALI
|
| |
|
|
The Allman Brothers Bandin monta elämää
Legendaarisen The Allman Brothers Bandin maanpäällinen taru päättyi vuonna 2014
konserttisarjaan New Yorkin Beacon-teatterissa. Yhtyeen musiikki elää ikuisesti.
|
|
|
The Allman Brothers Band, Beacon Theatre, 9.3.2009
|
9.3.2018
Duane Allmanin perustamalla bändillä alkaa 50. ”toimintavuosi”. Sen kunniaksi
Blues-Finland.com käy läpi viimeisimpiä todisteita The Allman Brothers Bandin
kuolemattomuudesta.
The Allman Brothers Bandiin liittyvää kirjallisuutta riittää. Duane Allmaniin
keskittyvä ”Skydog” (Randy Poe, kustantaja Backbeat Books) ilmestyi vuonna
2008. Bändihistoriikki ”Midnight Riders” (Scott Freeman, kustantaja Little, Brown
and Company) näki päivänvalon jo 1996.
Gregg Allmanin omaelämäkertakirja ilmestyi keväällä 2012. Kirja kantaa samaa
nimeä kuin aiheensa 60-luvun lopulla säveltämä blues ”My Cross to Bear”.
Haamukirjoittajana toimi Alan Light ja opuksen kustansi HarperCollins.
|
Alan Paulin kirjoittama historiikki ”One Way
Out” taas ilmestyi sopivasti yhtyeen
viimeisenä aktiivivuonna. Suomenkielinen
versio ”Päättymätön tie – Allman Brothers
Bandin tarina” tuli julki vuonna 2017.
Käännöksestä vastasi Torsti Lakari.
Kun ensi kertaa avaa melkein 500-sivuisen
suomenkielisen version ja näkee sen
koostuvan katkelmista ja erillisistä
puheenvuoroista, ensimmäinen ajatus on:
Voi ei, taas tällainen! Syventymisen myötä
joutuu pyörtämään ajattelutapansa. Pienistä
informaation osista ja keskustelun
katkelmista muodostuu kokonaisuus, joka
selittää enemmän kuin suorasanainen teksti
olisi voinut tehdä.
”Päättymätön tie” on yksi intiimeimmistä
bändikuvauksista, mitä on koskaan
kirjoitettu – olematta silti hiukkaakaan
tirkistelevä.
Kokonaisuus koostuu osista
Journalisti-kirjailija Alan Paul matkasi The
Allman Brothers Bandin vanavedessä 20
vuotta ja kokosi lopulta kokemuksensa
kirjaksi. Kirja ilmestyi alun perin kreivin
aikaan, parhaalla mahdollisella hetkellä.
Tapahtumista oli kulunut riittävästi aikaa.
Asioita voitiin käsitellä objektiivisesti.
Tapahtuneesta ei ollut kulunut kuitenkaan
niin kauan, että muistot olisivat haalistuneet.
Gregg Allman, Butch Trucks, Dickie Betts ja
Jaimoe olivat kaikki vielä mukana
kertomassa oman tarinansa.
Tällaisen kertomistavan etuna on, että
jokainen saa äänensä kuuluviin. Tosiasiat ja
henkilöiden kertomukset on esitetty
journalistisen kiihkottomasti, kantaa
ottamatta tai kenenkään puolelle
asettumatta. Alan Paul onnistui stilisoimaan
|
|
puheenvuoroista kaiken ylimääräisen toiston ja apusanat, jotta varsinainen
asiasisältö jäi jäljelle.
Olemme menettäneet melkein kaikki avainhenkilöt. Sitten kun jäljellä ei ole enää
ketään, joka voi kertoa asiat todenperäisesti, olemme vain legendojen varassa.
Tässä kirjassa on (Jaimoen jälkisanojen mukaan) päästy niin lähelle totuutta kuin
mahdollista.
Duane Allman ja Berry Oakley olivat kirjan ilmestyttyä jo poissa, mutta Berryn
leski Linda Oakley vaikutti suuresti kirjan sisältöön. Poissaolollaan sen sijaan
loistaa Donna Roosman, Duanen tyttären Galadriellen äiti. Pari ei koskaan
solminut virallista avioliittoa, mutta Duane oli huolehtinut tyttärensä
tulevaisuudesta. Täysi-ikäiseksi tultuaan Galadrielle Allman peri huomattavan
omaisuuden. Hän on sittemmin kirjoittanut kirjan isästään, jota ei koskaan
oppinut tuntemaan. Kirja on nimeltään ”Please Be With Me”.
Päästäkseen itse asiaan joutuu kahlaamaan läpi kolmen esipuheen. Kirjailijan,
suomentajan ja Butch Trucksin alkusanat avautuvatkin parhaiten, kun lukee ne
uudelleen loppuun päästyään. Jonkun verran päänvaivaa tuottaa sen
tajuaminen, kuka on kukin kirjassa esiintyvistä lukuisista muusikoista,
roudareista, managereista, levy-yhtiöpomoista, bändin ystävistä ja niin edelleen.
Kirja jakautuu kronologisesti eteneviin lukuihin, joita suorasanaiset, selittävät
kappaleet sitovat yhteen. Allmanien uran kohokohtia, muun muassa ”At Fillmore
East” -levytyksen tekoa, käsitellään seikkaperäisesti erillisissä luvuissa kirjan
loppupuolella.
|
Yhteistyössä
Hamina Mosna Blues 2018 Saimaa Blues 2018, Mikkeli
The Bellrays kiertueella Suomessa Grand Blues Festival 2018, Lahti
Ismo Haavisto: "The Blues Has Chosen Me"
.
|
Allman Brothersin tarina on rajattu omaan kuplaansa, eikä muita aikakauden
huippubändejä sivuta juuri lainkaan. Poikkeuksena on Grateful Dead. Sen
kanssa Allmanit tekivät eniten yhteistyötä.
Torsti Lakarin suomennos on enimmäkseen sujuva, nautittavakin, mutta hän
sortuu joskus käsittämättömiin anglismeihin ja asiatekstiin kuulumattomiin
slangi-ilmaisuihin.
Jotakin uutta muotokuvaan
Voi ehkä tuntua siltä, että The Allman Brothers Bandistä on jo sanottu kaikki.
Heidän asemansa amerikkalaisena ikonina ja bluespohjaisen rockmusiikin
kehittäjänä on kiistaton. Allman Brothers oli nimenomaan livebändi, jonka
hittilevyt nostivat maailmanmaineeseen. Heillä oli monta eri kokoonpanoa, monet
kasvot ja monta inkarnaatiota, jotka vetoavat eri tyyppisiin ihmisiin.
Duane keksi uusia, progressiivisia tapoja soittaa slide-kitaraa ja kehitti samalla
oman soundinsa. Siitä oli tuleva kuuluisa Allman-soundi. Blues oli lähellä heidän
sydäntään. Lähes jokaisella Allman-albumilla on ainakin yksi blueskappale. Vaikka
maailmasta löytyy monia hyviä slide-kitaristeja, Duane Allmanin sielukkuutta ja
innovatiivisuutta ei monikaan pysty ylittämään.
Vain muutamalla rivillä esitetty kuvaus Duanen kuolemasta on järkyttävä. Se
lopettaa luvun ja avaa uuden ajan bändin elämässä. Duanen kuoleman jälkeen
Berry romahti täysin, niin tiukka oli heidän välillään ollut side. Vuotta myöhemmin,
Berryn kuoleman jälkeen, oli suoranainen ihme, että bändi pysyi kasassa.
|
|
|
Macon, Georgia: Bartlett Streetin ja Hillcrest Avenuen risteys. Täällä tapahtui Duane Allmanin
kuolemaan johtanut moottoripyöräonnettomuus. Kuva: Pasi Tuominen, Blues-Finland.com
|
Oli selvää, että Brothersin oli jatkettava pysyäkseen jotenkin kiinni elämässä.
Tyyli pakostakin muuttui. Eihän kukaan voinut korvata Duanea. Bändiin lisättiin
kosketinsoittaja Chuck Leavell sekä vierailevia kitaristeja silloin tällöin.
Jazzfuusion sijaan soitettiin nyt countryrytmejä, joissa Dickey loisti. Berry Oakleyn
jälkeen basistiksi valittiin Lamar Williams, joka pysyi kuvioissa seuraavat neljä
vuotta.
Suosion valo- ja varjopuolet
Hittejä tehtailtiin managerien ja levy-yhtiöiden toivomusten mukaan tiuhaan
tahtiin. Huumeet ja makea elämä veivät nuoret miehet mukanaan. Pian he
huomasivat lentävänsä yksityiskoneella pitkin Yhdysvaltoja rannikolta rannikolle
ja yöpyvänsä hienoimmissa hotelleissa. Se oli elämäntyyli, jota Duane olisi
paheksunut, ja jota maanläheiset etelän pojat jollain tasolla vierastivat.
Luontaisen johtajan puutteessa alkoivat valtataistelut. Dickey halusi ohjailla
bändin musiikillisia valintoja ja toi mielipiteensä jyrkästi esiin. Gregg taas oli
tyypiltään enemmän uneksija kuin organisoija, eikä hän halunnut johtaa. Lopulta
bändi hajosi sisäisiin ristiriitoihin ensimmäisen kerran vuonna 1975. Lähentymistä
tapahtui kuitenkin jo niinkin varhain kuin 1976, jolloin uutta puhtia saanut bändi
teki muutamia kiertueita.
Allman Brothersin jäsenet olivat alituiseen osallisina oikeusjutuissa. Jos he eivät
haastaneet toisiaan, riitajuttuja nousi esiin raha-asioiden, manageriongelmien tai
tekijänoikeuskysymysten tiimoilta.
Tämäkin oli omiaan horjuttamaan herkkää tasapainoa, jota jo Duanen
poismenosta alkanut musiikillinen köydenveto Greggin ja Dickeyn välillä oli
heikentänyt.
Kohtalonyhteys
Välirikon jälkeen 1980-luvulla kaikki bändin jäsenet soittivat eri yhtyeissä ja
kokoonpanoissa. Historia oli kuitenkin heidän puolellaan. Suurten ikäluokkien
suosimat AOR-radioasemat toivat Allman Brothersin musiikin taas kerran esiin.
Levy-yhtiön vuonna 1989 julkaisema kokoelma ”Dreams” inspiroi bändin
yhdistymään uudelleen. Dickey ja Gregg sopivat vanhat riitansa hetkeksi.
Kiertueita ja keikkoja usein vaihtuvien soittajien kanssa seurasi, joskaan kaikki
eivät olleet onnistuneita.
Yleisö ei tuntunut saavan yhtyeestä tarpeekseen. Kitaristi Warren Haynes liittyi
bändiin vuonna 1987 ja pysyi jäsenenä loppuun asti. Derek Trucks, nuoresta
iästään huolimatta, sai kutsun liittyä bändiin 1999. Yhdistymisiä ja eroja tapahtui
niin monta kertaa, ettei voi laskeakaan, monesko ”revival” kulloinkin oli menossa.
Dickey Bettsin eroa (tai erottamista) bändistä käsitellään kirjassa perusteellisesti,
syitä ja seurauksia pohtien. Molemminpuolinen katkeruus oli kytenyt jo vuosia
Dickeyn ja Greggin välillä. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että yhteistyön olisi
kuulunut päättyä jo kauan sitten. Mikä sitten piti bändiä yhdessä? Oliko
perheyhteys ollut kuviteltu vai todellinen? Vuoden 2000 jälkeen Dickey Bettsiä ei
enää nähty The Allman Brothers Bandissä. Dickey totesi eronsa jälkeen: ”Sitä
haluaisi asioiden pysyvän samoina, mutta ne muuttuvat joka tapauksessa”.
Allmanit kokosivat rivinsä vielä kerran 2000-luvulla. He soittivat useita
konserttikiertueita ja lopulta vuonna 2014 jäähyväiskeikat Beacon-teatterissa
Duanen kuoleman 43-vuotispäivänä. Tarinalle oli pantu piste.
Orkesterista eriytyneet bändit, Dickeyn Great Southern, Gregg Allman Band,
Haynesin luotsaama Gov’t Mule ja Derek Trucks Band jatkoivat soittamista. Ne
kehittyivät kukin omaan suuntaansa uudella vuosituhannella. Butch Trucks
muodosti ”superyhtyeen” Frogwings. Jaimoe luotsasi progressiivista rockbändiä
Sea Level, ja hän on yhä aktiivinen kokoonpanossaan Jaimoe’s Jassszband.
Voimakas kohtalonusko leimaa Allman Brothersin tarinaa. Myöhemmistä
erimielisyyksistä huolimatta koko bändi oli aina yhtä mieltä siitä, että heidät oli
tarkoitettu tapaamaan toisensa ja luomaan yhdessä inspiroivaa musiikkia. Heidät
oli yhdistetty näkymättömin veljeyden sitein, jotka olivat vahvempia kuin mitkään
muut.
Kirjaan sisältyvä diskografia on ”vahvasti puolueellinen”, mutta yksi parhaita
osviittoja yhtyeen musiikkiin. Varsinkin aloitteleville Allman-faneille neuvot ovat
tarpeen. On hyvä tietää, mistä tallenteista bändin musiikkiin tutustuminen
kannattaa aloittaa.
”Päättymätön tie - Allman Brothers Bandin tarina” on välttämättömyys tosifaneille
ja suositeltava hankinta kaikille 1960- ja 70-lukujen musiikista kiinnostuneille.
Kirja voi tehdä hiukan surulliseksi, mutta se valottaa aivan uudella tavalla
musiikille vihkiytyneiden kivistä tietä. Suomentajan esipuheesta asia selviää:
Kuunnelkaa The Allman Brothers Bandin musiikkia. Siitä löytyy asian ydin.
ANNAMARI LAUSALA
Alan Paul: One Way Out. St. Martin's Press, 2014
Suomenkielinen painos: Päättymätön tie - Allman Brothers Bandin tarina
Aviador, 2017, suomennos Torsti Lakari
|
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
|
|
