 |
| Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com © 2008 Blues-Finland.com |
| Lato hytkyi Aulangolla 20.6.2008 Kuvagalleria Erja Lyytinen, Honky Tonk Men, Paul & The Blue Delivery, Ben Granfelt Band, Honey B & The T-Bones ja Heikki Silvennoinen takasivat pitkän ja antoisan rytmipäivän, joka venyi kovan päivän illaksi. Hämeenlinnan Aulangolla, Katajiston Kartanon mailla vietettiin 14.6. järjestyksessään kuudennet Aulanko Bluesit. Idyllinen vanha "Blues-Lato" oli jälleen viritetty rytmimusiikin näyttämöksi, jonne saapui mukavasti yleisöä kuuntelemaan niin kotimaista kuin ruotsalaistakin laadukasta musisointia. Katetussa tilassa ei illalla alkanut sadekaan juurikaan ketään häirinnyt. Kello kolmen jälkeen iltapäivällä lavalle asteli ensimmäisenä Erja Lyytinen bändeineen. Pirtsakka olemus ja vauhdikas slidekitarointi tempaisi yleisön heti meininkiin mukaan. Bändi soundasi komeasti, joten esitystä oli mukava kuunnella ja seurata. Erja esitteli uuden kappaleen tulevalta levyltään, mikä julkaistaan tämän vuoden Puistobluesissa. Levyn nimikappale "Grip of the Blues" oli menevä wah-wah-vetoinen bluesrock, johon Erja vetäisi myös varsin messevän soolon. |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
| Muita hyviä menopaloja olivat "Not A Good Girl", standardi "Rollin' And Tumblin'" ja lopussa vedetty huikea sliderytistys "Skinny Girl", jonka aikana Erja hyppäsi tutusti lavalta alas ja kävi pyörähtämässä kitaroineen yleisön seassa. Alkaa näyttää ihan maailmanluokan meiningiltä! Toista kitaraa ja taustalauluja hoitanut Davide Floreno pääsi myös välillä sooloilemaan. Hyvin rullaavasti kulkeneet rytmit hoituivat basisti Iiro Kauton ja rumpali Rami Eskelisen toimesta. Honky Tonk Men tarjoili maukasta rytmisoppaa koko rahan edestä. Kitaristi/laulaja/harpisti Ismo Haavisto ja saksofonisti Masa Orpana pistivät bändin keulilta tulemaan niin vauhdikasta jump- ja rhythm 'n bluesia, että yleisön ei auttanut muuta kuin jorata mukana. Keikan aikana kuultiin muun muassa Little Miltonin "No Big Deal" ja vanha menopala "Roll Roll Roll". Omia kappaleitakin oli mukana runsain mitoin. Ismo Haaviston kynäilemät biisit toimivat hyvin ja ovat ihan täyttä tavaraa. Esimerkkinä kappaleet "Just My Style", itämaisia savelkulkuja omaava vauhtiralli "Kairo" ja tyly blues "I'll Show You The Door". Bändin kesän teemana on kuulemma twist, ja siitä kuultiin esimerkkinä pussikaljalle omistettu "Sackbeer Twist". Harvemmin kuulee nykyään bändeissä aitoja puhaltimia, joten Masa Orpanan räväkkä soitanta altto- ja baritonisaksofoneilla oli mukavaa kuultavaa. Yhdessä Ismo Haaviston kitaroinnin kanssa yleisö sai kuultavakseen aika hulppeita kuvioita. Masa hoiteli myös kitaroinnit Ismon huuliharppuilujakson ajan. Murevaa harpputyöskentelyä edusti mm. hidas blues "Mean Old World". Rytmiryhmä Ville Vallila (basso) ja Mikko Järvinen (rummut) olivat hyvällä kompilla varmistamassa selustan koko keikan ajan. Nappikeikka bändiltä! Granfeltin virtuositeettia Paul & The Blue Delivery tuli näyttämään ruotsalaista blues-osaamista. Vahvasti Chicago-bluesiin kallellaan oleva bändi soitti varsin tyylipuhtaasti, eikä oikeastaan irrotellut sen enempää. Laulaja/harpisti Paul Alfredsson ja kitaristi Ari Hautala osoittautuivat hyviksi muusikoiksi, mutta jokin särmä jäi bändin soitosta puuttumaan. Ari Hautalan kitarointi kuulosti lähes identtisesti Jimmie Vaughanilta voimakkaine sorminäppäilyineen. Plektraa hän käytti vain muutamassa biisissä. Bändin soinnista paistoi läpi alkuaikojen The Fabulous Thunderbirds, mikä ei suinkaan ole huono asia. Mieleen jäivät kappaleista perusblues "Moanin' For My Baby" ja "Look At You", jonka vetävä riffi oli varsin tehokas. Kosketinsoittaja Matti Ollikainen hakkasi sähköpianollaan pitkähkön soolon. Rytmiryhmän muodostivat rumpali Jim Ingvarsson ja pystybassoakin veivannut basisti Magnus Landshammar. Ben Granfelt Band esitti ehdottomasti illan häikäisevintä musisointia. Kaikki osa-alueet, aina soundeista lähtien, olivat kohdillaan ja soittajat mainiossa vireessä. Ben kuuluu jo maailmanluokan kitaristien joukkoon ja soittoa kelpaa esitellä kenelle tahansa. Alussa Ben pahoitteli, etteivät he soita varsinaisesti bluesia, mutta eiköhän biisien juuret ole sieltä lähtöisin. Oikeassa oli. Ben Granfeltin keikkabravuureista kuultiin kaunissointinen "Faith, Hope & Love", jossa bändin komea, moniääninen taustalaulu pääsi oikeuksiinsa. Taustoista vastasivat rumpali Miri Miettinen ja basisti John Vihervä. Benin eka oma sävellys "Power Of Passion", Jimi Hendrixiä kunnioittava "Confession Time" ja omantunnon kolkutusbiisi "So Much Easier" kuulostivat varsin freeseiltä. Uutena biisinä kuultiin englantilaisen singer/songwriterin David Grayn tekemä kappale "Dead In The Water", jonka Ben oli sovittanut hieman rouheampaan muotoon. Parhaimmillaan Ben Granfelt Band on kuitenkin jammailuosuuksissaan. Mukana ollut kosketinsoittaja Kasper Mårtensson (Amorphis 1993 - 94) toi mukavan lisän soittoon Hammond- ja sähköpianosoundeineen. Herkullisia versioita kuultiin kappaleista "Check Up From The Neck Up", "Cocaine" ja "White Room". Hendrixmäisesti soinut "Cocaine" piti sisällään myös pätkät kappaleista "Sunshine Of Your Love" ja "Tequila". John Vihervä pääsi myös sooloilemaan bassollaan varsin taidokkaasti. Instrumentaalina vedetyn "White Roomin" kitarasoolossa kuultiin pätkät kappaleista "All Along The Watchtower" ja "Hey Joe". Keikan päätteeksi kuultiin vielä haikea "Going Home". Aikaisemmista näkemistäni keikoista poiketen Miri Miettinen ei soittanut rumpusooloa! Rämeistä ja vähän kliinistäkin Honey B. & The T-Bones on kiertänyt maita ja mantuja jo yli 25 vuotta. Tyylejä ja nimeäkin on vaihdettu useaan otteeseen, mutta perusmeininki on pysynyt kuosissaan. Bluesministerinäkin tunnetun Esa Kuloniemen (kitara, laulu) ja Aija Puurtisen (basso, laulu, helistimet) vetämä bändi jaksaa yhä tehdä menevää musiikkia rytmimusan ystäville. Rumpalina toimi tällä kertaa Jaska Lukkarinen, jonka paukuttama railakas rumpusoolo oli muuten tapahtuman ainoa. Keikan alku meni sanavalmiilta Esalta yleisön kanssa hauskaksi jutusteluksi, mutta soittamaankin päästiin. Keikka alkoi uudella, mukavasti lontivalla rämebluesilla "Superman", josta jatkettiin sujuvasti purilaismyyjästä kertovaan ja hieman rajumpaan biisiin "Hot Dog Man". Kuloniemen slidesoitto oli jälleen kerran hyvällä maulla toteutettua ja ajoittain erikoisin efektein höystettyä. Aijan laulu toimi mainiosti ja hän sai yleisön ymmälleen soolonumerossaan. Siinä hän nimittäin loi suustaan mitä ihmeellisimpiä ääniä sen kummemmin ponnistelematta. Aika häkellyttävä suoritus. Perinteisempää tavaraa kuultiin kappaleissa "Mojo Boogie", "Somebody Else's Business" ja illan päättäneessä yleisön laulatuksessa "Shake Your Money Maker". Miellyttävä ja hauska keikka T-Bonesilta. Olivat siinä "vanajavetiset" ihmeissään. Aulanko Bluesin 2008 päätti Heikki Silvennoinen Band. "Kangasalan Claptonin" keikka jaksoi väsynyttä yleisöä kiinnostaa, vaikka oltiin jo pitkästi sunnuntain puolella. Heikki soitti keikan alkupuolen akustista kitaraa bändin tukemana. Kuultavaksi saatiin legendaarinen "Crossroads". Tuttuja säveliä tuli myös jatkossa. Steppenwolfin "Magic Carpet Ride", Hendrixin "Fire" bluesahtavana versiona ja Bob Marleyn "I Shot The Sheriff" upposivat hyvin yleisöön. Ainoa suomeksi laulettu biisi oli "Matkamiehen Tie" Silvennoisen "Miehet Kaatuu" (2003) soololevyltä. Kosketinsoittaja Okke Komulainen oli mukava lisä bändin soitossa, ja aika psykedeelisiäkin soundeja leijaili välillä ladon sisällä. Muuten bändin soitto oli aika kliinistä ja sliipattua. Sen kummempia jammailuja ei nähty, eikä kuultu. Keikan loppupuolen "Sun Don't You Shine" ja "Singing The Blues" (Mary McCreary) saivat yleisön tanssijalkaan vielä sykettä, mutta parhaiten upposi jo toistamiseen illan aikana kuultu "White Room", tosin nyt laulettuna versiona.Taustalaulaja Pia Bos suoriutui hyvin roolistaan. Nasevista rytmeistä vastasivat rumpali Jani Auvinen ja basson varressa Janne Rajala. Katajiston Kartanolle kuuluu kunnia hienosta bändikattauksesta ja erityiskiitokset herkullisista blueseväistä. KAKE KIIRIKKI, TEKSTI JA KUVAT |
| Ismo Haavisto ja Honky Tonk Men heittivät nappikeikan Aulanko Bluesissa. |