Blues-Finland.com - Ben Poole: Live at the Royal Albert Hall

LEVYARVIO

19.12.2014
Ben Poolen musiikki soljuu
turhia pullistelematta
Lontoon tarunhohtoisessa Royal Albert
Hallissa äänitetty livelevy esittelee
kitaristin, jolle improvisointi ja kontakti
yleisöön ovat avainasemassa. BBC:n
toteutus antaa teknisen laatutakuun.

Nuori brittiläinen kitaristi-laulaja Ben Poole on
mielenkiintoinen tuttavuus. Jotkut saattavat
muistaa hänet vuoden 2012 European Blues
Challenge -kilpailusta, jossa hän saavutti
kolmannen sijan. Kotimaassaan Englannissa

Ben Poole on nouseva tähti. Tänä vuonna British Blues Awards nimesi hänet
palkintoehdokkaaksi sarjassa ”Young Artist”. Tämä on sikäli erikoista, että Ben
Poole ei ole leimallisesti blues-kitaristi, eikä itsekään miellä itseään siksi.

Lavan ulkopuolella ja haastatteluissa tämä ujohko bodari vaikuttaa hiukan
hämmentyneeltä suuresta suosiostaan. Esiintyessään yleisölle hän haluaa
kuitenkin heittäytyä musiikin vietäväksi ja tehdä lauluista omanlaisiaan. Tuore
albumi ”Live at the Royal Albert Hall” on hänen kolmas levynsä.

Ben Poolen maine blues-muusikkona johtunee siitä, että hän nimeää toistuvasti
suosikkejaan. Niitä ovat muiden muassa Stevie Ray Vaughan, Johnny Lang, Jeff
Healey, Jeff Beck ja B.B. King. Varhaisin vaikuttaja oli Jimi Hendrix. Ben
Poolella on musikaalinen perhetausta, ja hän on aloittanut soittamisen 9-
vuotiaana. Hän ei kuitenkaan pyri kitarasankariksi; Ben jopa pyrkii olemaan
taiteilematta liikaa soittaessaan.

Soulmuusikoista häntä ovat innostaneet esimerkiksi Otis Redding, Marvin Gaye,
Donny Hathaway ja Sam Cooke. Countrya ja rockiakin sisältyy kuuntelulistalle.
Hän haluaa soittaa erilaisia lauluja juuttumatta erikoisesti mihinkään tyyliin.
Vaikka hän soittaa covereita, hän ei halua kuulostaa kenenkään kopiolta.
Hänessä on energiaa ja intohimoa, hän suhtautuu vakavasti musiikkiinsa.
Soittimillaan hän ei keikaile; lähes puhki soitettu Telecaster on hänen
lempikitaransa.

Lahjakkaalla artistilla on myös aimo annos tervettä järkeä. Poole ymmärtää
musiikkibisneksen lainalaisuudet alistumatta niiden orjaksi. Oman materiaalin
tuottaminen ja omien laulujen tekeminen ovat hänelle avainasemassa
bisneksessä pysymisen kannalta. Tässä hän on luonnollisesti aivan oikeilla jäljillä.
Hän voi katsoa luottavasti tulevaisuuteen.

Ben Poole haluaa elää keikkamuusikon elämää, ei hautautua studioon. Häntä
kiinnostaa nimenomaan improvisointi ja kontakti yleisöön. Hän tahtoo aloittaa
uransa ruohonjuuritasolta ja kerätä fanipohjaa kiertueiden avulla. Erikoisen
paljon hänestä pidetään tällä hetkellä Hollannissa ja Saksassa. Suurempien
nimien lämmittelybändinä toimiminen ei haittaa. Kaikki on oppia nöyrän asenteen
omaavalle untuvikolle.

Miltä Ben Poole sitten kuulostaa? Hänen kitarointiaan voisi ehkä parhaiten kuvata
sanalla ”soljuva”. Teknisesti hän on korkeatasoinen muusikko. Hänen herkkä ja
korkea, toisin paikoin kuiskaava lauluäänensä taipuu helposti väräjävään soul-
laulantaan hänen esikuviensa tapaan. Ben Poolessa on kepeyttä,
taiturimaisuutta ja tunnetta, jotka vetoavat tämän päivän nuoreen yleisöön.
Hieman vanhempienkaan ei kannata ylenkatsoa nuoren sankarin
maailmanvalloitusta. Joka sukupolvella on tulkkinsa, ja Ben Poolella on
epäilemättä kyky tavoittaa kuulijansa.
.

Livelevyn julkaiseminen uran näin varhaisessa vaiheessa kertoo hienoisesta
materiaalipulasta. Puolet tämän albumin lauluista on julkaistu aiemmin Ben
Poolen debyyttialbumilla ”Let's Go Upstairs”. Suurin osa kappaleista on
rakkauslauluja, mikä artistin persoonaan erinomaisesti sopiikin. Viihdyttävä
soundi ja taidokkaat kitarasoolot tekevät kuuntelukokemuksesta miellyttävän.
BBC:n äänityksessä ei luonnollisestikaan ole moitteen sijaa.

Avausbiisi ”Let's Go Upstairs” on Ben Poolen oma sävellys. Englannissa se on
ollut pienehkö listahitti. Kitaravetoinen, energinen rhythm 'n blues -biitti vie
mukaansa. Toinen Ben Poolen kynästä lähtenyt sävellys, ”Love Nobody No More”,
on unenomaisen kaunis tilitys särkyneen sydämen tunnoista. Lauluna tämä on
ehkä albumin parasta antia.

“(I Know) I'm Losing You” on erinomainen versio vanhasta Temptations-hitistä.
Motown-originaalin kiihkeä lataus muuttuu Benin käsissä viipyileviksi,
mietiskeleviksi ja tuskaisiksikin emootioiksi. Basso-rumpupohjan päälle soitetut
kitarajuoksutukset ja wah wah -pedaalin runsas käyttö ovat niin Hendrixiä.
Yhdeksän ja puolen minuutin kokonaisuuskin hipoo psykedeelisiä mittoja.

Jazzahtava pianointro edeltää Otis Reddingin tuttua kappaletta ”Mr Pitiful”. Voi
vain arvella, miksi juuri tämä kappale on tullut levylle valituksi. Reddingin
materiaalissa, jos missä, olisi ollut valinnan varaa vaikka minkälaisiin "deep soul" -
tulkintoihin. Mukiinmenevä versio kuitenkin.

Omaa tuotantoa on myös “It Doesn't Have to Be That Way”. Akustinen kitaraintro
johdattaa kaihoisaan ihmissuhdepohdintaan lähes Eppujen tapaan!
Sähköurkujen ja kitaran ilmeikäs vuoropuhelu sopii aiheeseen. Kaunis soulballadi
”Leave It on” antaa Benin vuoroin herkistellä ja revitellä kitarallaan.

Uusia versioita blues-klassikostta ”Have You Ever Loved a Woman” kuuntelee
aina mielenkiinnolla. Vaikka tekisi mieli, on kuitenkin paras olla tekemättä
vertailuja vuosikymmenten takaiseen Freddie Kingin klassikkoon. Ben tekee
itsensä näköisensä version komean soolon kera. Sam Mason antaa näytteen
erinomaisista bluespianistin taidoistaan.

Bonusraita, Benin oma sävellys “Starting All Over Again” on studiotyötä.
Popahtava kappale jää jotenkin mitäänsanomattomaksi, vaikka soundit ovatkin
huippuluokkaa.

ANNAMARI LAUSALA

Ben Poole: Live at the Royal Albert Hall. Manhaton Records, 2014

Ben Poole (kitara ja laulu), Craig Bacon (rummut), Mat Beable (basso), Sam
Mason (kosketinsoittimet ja taustalaulu), Amy Eftekhari (taustalaulu)

Tuottaja/miksaaja: Paul Long

”Starting All Over Again”: Ben Poole (kitara ja laulu), Wayne Proctor (rummut ja
muut lyömäsoittimet), Steve Amadeo (basso), Bob Fridzema (Hammond-urut,
Wurlitzer-piano)

Tuottaja: Wayne Proctor

Linkit: Ben Poole, Manhaton Records

.

Jaa juttu profiilissasi: |

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2014
.

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA