 |
| Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com © 2008 Blues-Finland.com |
| Del Juncon huikeaa harputtelua 19.10.2008 Kuvagalleria Tampereen Down Home Kivi -klubin ohjelmassa oli Carlos del Juncon konsertti. Harpisti esitteli koko hämmästyttävän keinovalikoimansa. Suomalainen säestysbändi täytti ruutunsa täydellisesti. |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
| Mennessäni Tampereen Teatterikahvila Kiveen toivoin, että illan anti olisi muutakin kuin Carlos del Juncon monessa yhteydessä mainostetun erinomaisuuden esittelyä. Pelkkä tekninen kikkailu tuskin olisi viihdykkeeksi riittänyt. Pelkoni osoittautui jo alkumetreillä turhaksi. Carlos ja bändi olivat nimittäin tulleet tarjoamaan viihdyttävän show'n. Esimerkiksi huippukitaristi Tommy Emmanuel esiintyy monien mielestä vain toisille kitaristeille brassaillakseen. Siihen en (kitaransoittajana) osaa ottaa kantaa. Carlos del Juncon keikka oli varsin nautittava tilaisuus, siitäkin huolimatta että oma huuliharppuiluni rajoittuu pikkupoikana oppimaani "When the Saintsiin". Sitä kun aikoinaan koko päivän ukkini viihdykkeeksi soitin, niin melko pitkään hän jaksoi olla kannustava. Lopulta kuitenkin harppu katosi mystisesti ja harrastus tyssäsi siihen. Asiaan ja takaisin Kiveen: Carlos avasi illan soolona esittämällään "Bailey´s Bouncella". Hauska junapiisi on kunnianosoitus kaksikymmentäluvulla uransa aloittaneelle DeFord Baileylle, joka kuulemma oli Sonny Terrynkin tärkeitä esikuvia. Tämän jälkeen bändi saapui lavalle ja Carlos toivotti kaikki tervetulleiksi spiikkamalla: "Toivottavasti soittomme tavoittaa teidät paremmin kuin suomenkieleni. Olen opetellut monta sanaa suomea. Nyt olette kuulleet ne kaikki." Illan bändinä toimi (ja bändi nimenomaan toimi!) kitaristi Tommi Laine, basisti Ville Rauhala ja rumpali Juppo Paavola. Joka äijä hoiti tapojensa mukaan tonttinsa mallikkaasti. Monessa kohdin huomasin kiinnittäväni enemmän huomiota rullaavaan bändisoittoon kuin taidokkaaseen huuliharpismiin, joka sulautui yhdeksi orkesterin osaksi. Juuri näin homman pitää mennäkin – blues kun on parhaimmillaan joukkuepeliä. Carlos on todellakin aivan käsittämätön huuliharpisti. Hän saa blues-harpusta ulos ääniä joita siellä ei edes ole. Tämän lisäksi hän hyödyntää soittonsa maustamisessa kitaristien kikkakirjan oppeja ahkerasti: Carlos käyttää kaikuja ja muita efektejä varsin taitavasti hyväkseen. Välillä hän lainaili myös puhallinsoittajien ideoita käyttäen peltimukia sordiinona. Nämä temppuilut eivät kaikkein puristisimpia blues-harputtelun ystäviä miellytä, mutta minä kyllä tykkäsin kovasti. Monipuolisin vaikuttein Hieman lämmittelyltä haiskahtaneen bändi-instrumentaalin jälkeen homma lähti tosissaan käyntiin rivakan "No Particular Placen" myötä. Seuraavat kaksi piisiä olivat perinteisempää bluesia T-Bone Walkerin laulukirjasta. Niitä ennen Carlos kertoi T-Bonen olleen aikansa huippuja, joka soitti kitaraa usein niskan takanakin. Samaan hengenvetoon hän harmitteli että huuliharpun soittaminen niskan takana on niin turkasen hankalaa. Näissä leppoisissa blueseissa pääsi myös Ville hyvin esille ja kumpaankin piisiin tuli hienot bassosoolot. Jupon ja Villen komppiryhmä on moneen kertaan hyväksi havaittu. Eivät he tälläkään kertaa odotuksia pettäneet. Laineen Tommi soitteli pitkiä sooloja ja hoiti hommansa tyylikkäästi. Robert Johnsonista kertovaan "Heaven Is Where You Dwelliin" hän vaihtoi Telensä Silvertoneen ja otti sliden esiin. Putki kuljetti myös seuraavana kuultua, aavistuksen popimpaa "Don´t Bring Me Downia". Ensimmäisen setin päätteeksi yleisölle tarjoiltiin vielä mainio jump-blues "Diddle It". Toinen setti avattiin sopivasti kierolla instrumentaalilla "Yul Brunner". Myöhemmin bändi soitti vielä toisen omaperäisen sävellyksen: ska-henkisen "Heddon Tadpolly Spookin". Carlosin mukaan se edustaa tyylilajiltaan piirroselokuvamusiikkia. Näiden mukavasti settiin väriä tuoneiden piisien välissä kuultiin kolme hieman perinteisempää rallia "Just Your Fool", "Key To the Highway" ja "Jersey Bounce". Ensiksi mainittu oli neworleanslaisen leppoisasti kulkeva ralli. Sitä seuranneessa klassikossa kuultiin jälleen tyylikäs bassosoolo. "Jersey Bounce" on puolestaan vanha jazz-klassikko, jonka ovat aikoinaan levyttäneet niin Benny Goodman kuin Glenn Millerkin. Toisen setin ja samalla koko keikan päätöksenä kuultiin huikea versio kaikkien aikojen ensimmäiseksi rokiksikin väitetystä piisistä "Rocket 88". Siihen tuli muun muassa pitkät slidekitara- ja rumpusoolot sekä loppupuolella vielä pitkä huuliharppusoolo. Sen aikana Carlos soitti myös Kim Wilsonin sooloista tutuksi tulleella tavalla, joka kuulostaa siltä kuin yhdellä harpulla soitettaisiin kahta harppua yhtäaikaisesti. Kyseinen juttu on yhtä käsittämätön joka kerta kun sen kuulee, mutta Raulamon Jussi kertoi sen itse asiassa olevan aivan yksinkertainen temppu – ainakin Wilsonin itsensä mielestä. Odotetun encoren alkuun Carlos esiintyi jälleen soolona soittaen "Amazing Gracen". Versio oli paikoittain hyvinkin amazing. Hän nimittäin sai huuliharppunsa kuulostamaan säkkipilliltä. Myös bändi saapui takaisin lavalle ja ilta päätettiin sähäkkään "I Got My Mojo Workingiin". MARKO AHO Kuvagalleria Carlos del Junco & yhtye. Teatterikahvila Kivi, Down Home Kivi -klubi, Tampere 16.10.2008 Carlos del Junco (laulu, huuliharppu), Tommi Laine (kitara), Ville Rauhala (basso), Juppo Paavola (rummut) Linkit: Carlos del Junco, Teatterikahvila Kivi, Down Home Kivi - - - - - ILMOITUS Bluesia soittoääneksi Buumi.netistä Muddy Waters: Hoochie Coochie Man B.B. King: Sweet Little Angel John Lee Hooker: Boom Boom Eric Clapton: Bell Bottom Blues - - - - - Artikkelien etusivulle |
| © Marko Aho |