Blues-Finland.com - Carolina Chocolate Drops, Eric Bibb & North Country Far - Helsingin Juhlaviikot

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

22.8.2013

Vasemmalta Flemons, Giddens, McCalla, Jenkins

Carolina Chocolate Drops hullaannutti Huvilan
CCD ja Eric Bibb & The North Country Far täyttivät Helsingin Juhlaviikkojen
keskiviikkoillan perinnetietoisella musisoinnilla. Kansoitettu Huvila-teltta
nautti kokemastaan.

Suomalainen konserttiyleisökö jäyhää? Nuori amerikkalainen perinneorkesteri
Carolina Chocolate Drops sai Helsingin Juhlaviikoilla kansan sellaiseen hurmaan,
jota harvoin näillä leveysasteilla näkee. Täysi Huvila-teltta kiljahteli ja polki rytmiä
ensitahdeista lähtien. Rohkeimmat uskaltautuivat tanssimaankin.

Keskiviikkona 21. elokuuta esiintyneen Carolina Chocolate Dropsin (CCD)
nykykokoonpanossa on kaksi alkuperäisen kolmikon jäsentä. Dom Flemons on
yhtyeen varsinainen epeli, jolta eivät musiikilliset ideat, jutunkerronta ja kikkailut
(hän muun muassa osoitti kitaran olevan varsin mainion jonglöörausvälineen)
aivan heti lopu. Rhiannon Giddens ihastutti varsinkin latautuneilla
laulusuorituksillaan.

Huvilassa nelikon täydensivät Hubby Jenkins ja Leyla McCalla. Jenksinsin
vastuulla olivat lähinnä kieli- ja rytmisoittimet, McCalla soitti enimmäkseen selloa.

CCD:n suurimpia esikuvia on Pohjois-Carolinan viulistilegenda Joe Thompson
(1918–2012). Se tuli selväksi Huvilassakin, kun bändi avasi settinsä Thompson-
numerolla. Yleisöä osallistettiin jo toisessa kappaleessa – kansa lauloi hyvin
mukana kipaleen "Don't Get Trouble in Your Mind" rajusta temposta huolimatta.

Suurin osa CCD:n konsertista koostui vauhdikkaasta vanhan ajan string band -
musiikista. Useat kappaleet suorastaan pakottivat polkemaan rytmiä, minkä
Huvilan puiset katsomorakenteet kuitenkin kestivät hyvin.

Orkesteri kunnioittaa eritoten Yhdysvaltain itäosien (Carolinan osavaltiot,
Virginia, Länsi-Virginia) musiikkiperinteitä. Toki vähän musiikkimatkailuakin
harjoitettiin. Hubby Jenkins, hauska kaveri New Yorkista, vetäisi soolona Fred
McDowellia aitoon Pohjois-Mississipin tyyliin. Leyla McCallan soolonumeron
myötä saatiin terveiset hänen sukunsa juurilta Haitilta; miellyttävä Leyla esitti
kappaleen laulaen ja banjoa soittaen. Rhiannon Giddens on walesilaisen
etunimensä innoittamana kiinnostunut kelttiläisestä musiikista. Kun hän yltyi
setin kelttiosuudessa hurmioituneeseen tulkintaan ja Dom Flemons vielä takoi
bassorumpua kuin vimmattu, oli musiikin voima suorastaan pelottava.
.

Huvila nousee vuosittain taiteen ystävien iloksi Tokoinrantaan. Kuva Simo Karisalo

Carolina Chocolate Dropsin instrumenttivalikoima oli upeaa nähtävää ja
kuultavaa. Kitarat, banjot ja viulu olivat luonnollisesti päärooleissa. McCalla soitti
selloa välillä myös kontrabassotyyliin näppäillen, mikä antoi soundiin mahtavaa
pohjaa. Rhiannon esitteli 1800-luvun puolivälin malliin rakennetun, erittäin
syväsointisen banjon. Flemons puhalsi quills-soitinta, jonka lähin sukulainen
lienee panhuilu. Lisäksi Flemons ja Jenkins käyttivät rytmisoittimina
luomutuotteita, luita.

Illan kovimmat suosionosoitukset saivat osakseen Rhiannon Giddensin lataama
"No Man's Mama" sekä setin tunnetuin kappale "Jackson" (siis biisi, joka
Suomessa tunnetaan paremmin nimellä "Mä lähden Stadiin"). "Going Down the
Road Feeling Bad" -kappaleessa lauloi koko nelikko, ja muhkealta kuulosti.
Yhdessä numerossa Flemons – joka taitaa laulajana olla joukon heikoin –
innostui vetämään scat-osuuden. Se osui ja upposi yleisöön. Samoin Rhiannonin
hauska tanssiesitys setin loppupuolella.

CCD:n ilmaisua kuvaillaan usein perinteikkääksi modernilla otteella. Huvila-keikan
jälkeen modernia otetta jäi tosin kaipaamaan. Lahjakas nelikko varmasti lisää
vanhoihin kansansävelmiinkin omaa panostaan, mutta viitteet nykyaikaiseen
afroamerikkalaiseen musiikkiin pysyivät piilossa. Ennemmin tuntui olevan kyse
hauskanpidosta vanhan ajan malliin. Nelikko olisi helppo kuvitella
mustavalkoiseen, poukkoilevaan ja vähän liian nopeasti etenevään filmiin, siksi
autenttiselta heidän soitantansa kuulosti ja asunsa näyttivät. Entä jos bändi
sonnustautuisi vaikka tämän vuosituhannen tyyliin lippiksiin, verkkareihin tai
lököfarkkuihin ja bling bling -koruihin? Siinä sitä vasta kontrastia syntyisi!

Carolina Chocolate Drops vaikutti hyvin tyytyväiseltä konserttiinsa Helsingin
Juhlaviikoilla. "Meillä ei ole tapana valehdella. Te lauloitte mukana mahtavasti,
suorastaan täydellisesti. Harvoin kuulee vastaavaa", Rhiannon Giddens kiitti.
Dom Flemonsista taisi saman tien tulla Suomi-fani. "Tehän vasta upeaa porukkaa
olette. Ei ihme, että Eddie Boyd muutti tänne aikanaan."

Bibb maalaili tunnelmakuvia

Harvan yhtyeen ensimmäinen keikka on samalla levynjulkaisukeikka. Näin on Eric
Bibb & The North Country Far -bändin laita. Levyn valmiiksi saanut trio avasi
Huvilan illan keskiviikkona 21. elokuuta. Bibbin (laulu, kitara) soittokaverit olivat
Petri Hakala (mandoliini) ja Olli Haavisto (erilaiset slide-putkella soitettavat
kielisoittimet).

Haavisto, Bibb ja Hakala

Jos tietokilpailuissa joskus kysytään, mikä oli Eric Bibb & The North Country Farin
ensimmäinen koskaan livenä vetämä biisi, oikea vastaus on "New Home". Bibbin
soololevyltä "Booker's Guitar" tuttu kappale asetti setin standardin korkealle – ja
siellä se myös pysyi. Yksittäisistä kappaleista ilahduttivat myös "Needed Time" ja
"Don't Ever Let Nobody Drag Your Spirit Down". Ensin mainitun Bibb kertoi
oppineensa Taj Mahalilta (joka muuten esiintyi samaisella Huvila-lavalla kuusi
vuotta aikaisemmin). Jälkimmäisessä on rajua gospel-huumaa; hengen tavoitti
yleisökin, joka yltyi illan ensimmäiseen rytminpoljentaharjoitukseensa. Pirteästi
rakkauden pyyteettömyydestä tarinoiva uutuuskappale "I'll Farm for You"
ihastutti myös.

"Going Down the Road Feeling Bad" oli illan yhdistävä tekijä. Bibb tulkitsi
kappaleen USA:n pääkaupunkiseudun legendan John Cephasin (1930–2009)
opein, siinä missä Carolina Chocolate Drops luotti (yllätys, yllätys) Joe
Thompsonin malliin.

Joitain vuosia sitten Suomeen asettunut Eric Bibb maalaili välispiikeissään kivoja
maisemia. "Tykkään säveltää uusia biisejä, jotka kuulostavat vanhoilta", hän
esitteli tuoreen kappaleensa "Turner Station". Matkastaan Länsi-Afrikan Maliin
hän kertoi: "Matkustaminen Helsingistä Maliin oli kuin siirtyminen
mustavalkoisesta valokuvasta värilliseen. Molemmat ovat kauniita omalla
tavallaan."

Bibb on blues-musiikin Mister Nice Guy. Samettinen lauluääni ja tyylikäs kitaran
pikkailu ovat aina kuulemisen arvoiset. Jokaiselle fanille on aina sananen ja
ystävällinen hymy. Aurinkoisuudella on kääntöpuolensa – rajumpaa menoa
etsivät suuntaavat nopeasti muiden artistien ja bändien pariin.

Eric Bibb & The North Country Farin kanssa 45 minuutin setti kuitenkin kului
miellyttävästi. Petri Hakala esiintyi turhia ujostelematta, ja hänen mandoliininsa
tarjosivatkin kuulijoille paljon nannaa. Olli Haavisto oli jälleen kerran
umpiluotettava itsensä. Muuten erinomaisesti toteutetuissa soundeissa hänen
slide-soittopelinsä (kitara, dobro, Weissenborn) tosin jäivät ajoittain vähän Bibbin
ja Hakalan alle, ei häiritsevissä määrin kuitenkaan. Jos mukana olisi vielä
kontrabasso, kuinka hyvältä bändi kuulostaisikaan?

Huvila-ilta oli Helsingin Juhlaviikoilta mainio veto. Yoko Onon äänihäiriköinti on
saanut isoimman mediahuomion ja herättänyt kysymyksiä; keskiviikkoilta 21.
elokuuta taas antoi vastauksia. Kun yleisö viihtyi, artistit olivat vireessä ja
järjestäjät nauttivat täyteen myydystä teltasta, oli kaikilla osapuolilla syytä
tyytyväisyyteen.

PASI TUOMINEN

Linkit: Carolina Chocolate Drops, Eric Bibb, Helsingin Juhlaviikot

.

Jaa juttu profiilissasi: |