 |
| Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com © 2009 Blues-Finland.com |
| Mieluista postia 13.1.2009 Daddy Giljoteenin toinen levy "Holy Mail Express" on aiempaa blues-rockimpi. Lokeroitumisen vaaraa ei ole, sillä matkailuhenkinen albumi seikkailee ahkerasti sävelten ja sanojen eksoottisissa maisemissa. Jos Hurriganes ei olisi koskaan tehnyt "Roadrunneria", olisi heidän tunnetuin levynsä todennäköisesti seuraavana julkaistu "Crazy Days". Mikäli Wigwamilta olisi jäänyt popimman kautensa helmi "Nuclear Nightclub" levyttämättä, juhlittaisiin suomirockin historiassa luultavasti seuraajaa, albumia "Lucky Golden Stripes and Starpose". |
 |
 |
 |
 |
 |
| Daddy Giljoteenin toinen levy "Holy Mail Express" on vastaavassa tilanteessa. Alla on unelmadebyytti "Once They Called Me a Prodigy", kansainvälistä keikkakokemusta ja kovat odotukset. Täyttyvätkö ne? Sanotaan vaikka niin, että jos kakkoslevy on kuuntelijan ensimmäinen kosketus Giljoteeniin, ei hän ainakaan pety tutustuessaan bändin aiempaan tuotantoon. Vertailu on useimmiten turhaa ja epäreilua, joten rehdeintä on arvioida "Holy Mail Expressiä" omana itsenään - sen tämä albumi ansaitsee. Levyn matkailuteema kiteytyy kansiin, jotka välittävät tunnelmia Ranskan Polynesiasta, Tsekkoslovakiasta ja Surinamista. Biisien nimissäkin löytyy vieraita murteita: "Bwana", "Kleinbus", "Memfis, Egypt", "Moldojev". Huvittavana kontrastina on se, että levy on äänitetty Helsingissä, Vantaalla ja Porvoossa. "Aeroplane Boogie" avaa levyn nyt jo tutulla Daddy Giljoteen -menolla: ovelin rytminvaihdoksin maustetulla vauhtirockilla. Kolmikko soittaa tiukasti yhteen, vaikka kappale ei ole yksinkertaisimmasta päästä. Rokimman osaston helmi on "Vitamins". Blues-rock -legendojen kopiointi on biisin luonteesta huolimatta kaukana, siitä säveltäjä Taylorin (Jari Rättyä) melodinen ja harmoninen kyvykkyys pitävät huolen. Sami Nieminen tekee loistavaa taustatyötä Hammondillaan. "Memfis, Egypt" puolestaan on toistaiseksi suoraviivaisinta Giljoteenilta kuultua blues-rockia. Jos siinä ei olisi muutamia bändille ominaisia kikkoja, kelpaisi se todennäköisesti vaikka Status Quon ohjelmistoon. Esimerkillistä tiimityötä Nimikappale, slovari "Holy Mail Express" kunnioittaa 60- ja 70-lukujen singer-songwriter -perinnettä. Melodia on uljas, ja Taylorin laulu kuljettaa sitä vakuuttavasti; taitaa joukossa olla hieman "Stairway to Heaveniakin". Arvoituksellinen fade-out kruunaa hienovireisen tunnelman. Daddy Giljoteenin toiselle levylle on ilmaantunut myös jazz-vaikutteita sinne tänne. Risto Oikarisen saksofoni on osuva "Kleinbus" -kappaleella, mutta erityisesti Jan Pethman tekee loistotyötä samaisella raidalla sekä "Barney Needs a Home" -kappaleella. Puhtaimmat blues-ainekset löytyvät yksityiskohdista: "O Bambilla" on hauska blues-lopetus ja "The Hand" alkaa ylinopeudella huristavalla back porch -kitaroinnilla. Levynkansien ja biisin nimien lisäksi musiikistakin löytyy eksotiikkaa. "Bwanan" alkutahdit ovat Itä-Afrikan tunnelmissa, "Voodoo Stuff" manaa uskottavasti, ja melodinen "You'll Be There" henkii vaikkapa Karibialle sopivaa äänimaisemaa. "Holy Mail Express" on jollakin tavoin tasaisempi kuin Daddy Giljoteenin ensialbumi, mikä tarkoittaa myös todellisen voittajabiisin puuttumista. Kokonaisuutena levy on kuitenkin ensiluokkainen. Taylor suoriutuu jälleen loistavana biisinikkarina ja neroutta lähentelevin kuvioin soittavana kitaristina. Hänen sanoituksensa ovat voimakkaan metaforisia. Tulkintoja niistä on varmasti yhtä monta kuin tulkitsijaakin. Basisti PdJ (Pekka Kaipainen) tukee monipuolisesti kappaleiden sävelkulkuja pitäen yllä niiden yleisideaa. Se on erityisen tärkeää Taylorin viilettäessä soolojen maailmassa. Pethmanista on keikkojen perusteella syntynyt jokseenkin eleetön kuva, mutta albumilla miehen panos on keskeinen. Mielenkiintoisia komppeja ja fillejä löytyy joka lähtöön. PdJ ja Jan ovat lisäksi ideoineet kappaleiden sovitukset. Daddy Giljoteen ei ole yhden levyn eikä yhden idean ihme. Kunnianhimoinen kolmikko ei tyydy yhteen oivallukseen, vaan haluaa ja pystyy viemään sitä eteenpäin. Näin on syntynyt 13 kappaleen albumi, joka siirtyy edeltäjänsä seuraksi suoraan suomalaiseen rock-historiankirjoitukseen. PASI TUOMINEN Daddy Giljoteen: Holy Mail Express. Samsara Records / Edel, 2008 Taylor (kitara ja "muita juttuja"), PdJ (basso), Jan (rummut, lyömäsoittimet) Vierailijat: Sami Nieminen (Hammond), Matti Kervinen (koskettimet), Risto Oikarinen (saksofoni) Tuottaja: Daddy Giljoteen Lue myös: Levyarvio - Once They Called Me a Prodigy, Daddy Giljoteen -haastattelu Linkit: Daddy Giljoteen kotisivu ja MySpace, Samsara Records, Edel Artikkelien etusivulle |