LEVYARVIO
18.6.2015
Americanan juurevilla
korpimailla
Kuopiolaisartisti Dave Forestfieldin viimeisin
soololevy "Loyal Till The Bitter End" on
poikkeus nykypäivän
kertakäyttökulttuurissa. Paneutuen
valmisteltu levy paranee kuuntelu
kuuntelulta.

Dave Forestfield
ei anna puheiden
levymyynnin kriisistä latistaa työintoaan. Hän
julkaisee musiikkia nopeammin kuin arvioita
ehtii kirjoittaa (myönnettäköön, että vika
saattaa osittain piillä omassa
verkkaudessanikin). Nyt käsiteltävä pitkäsoitto
"Loyal Till The Bitter End" ilmestyi kuluvan
vuoden alussa. Sen jälkeen Dave on ehtinyt
kerryttää diskografiaa jo Jarkka Rissasen
kanssa tekemällään gospel-levyllä ”Songs Our
Mama Taught Us”.
Avausraidan perusteella radiosoiton kalastelu ei edelleenkään ole Forestfieldin
(Tatu Metsäpelto) toiminnan perimmäisenä pontimena. Juurimusiikkipiireissäkin
on enenevässä määrin alettu luottaa huomaamattoman haaleaksi taustatapetiksi
soveltuvan hitin voimaan – sellaisella kun on mahdollisuus ponnistaa
paalupaikalta soittolistalle. Dave kuitenkin viihtyy omalla polullaan eikä haikaile
helppokulkuisemmalle pururadalle. Nytkin avauksena kuullaan verkkaisesti, kuin
toista jalkaansa ontuen etenevä ja mennessään maisemia maalaileva "In a
Deserted Village". Se ei ehkä jää korvamatona päähän loisimaan, mutta
pysäyttää kuuntelemaan. Hienosta tunnelmasta ja toteutuksesta
komppivaihteluineen voi löytää ainakin ripauksen
Tom Waitsia.

Musiikillisesti levyllä viihdytään tuttuun tyyliin jossain juurevan Americanan
laajoilla korpimailla. Forestfieldin edellinen cd, parin vuoden takainen ”Party Music
For Wasteland Teens” tarjosi runsaasti rock and rollia. Materiaalista kuulsivat läpi
niin
Chuck Berryn kuin Jerry Lee Lewisin hahmot. Nyt liikkeellä ollaan
merkittävästi hitaammissa tunnelmissa. Poljennon takakenosta ei tempojen
noustessakaan luovuta. Esimerkiksi ”Big Wheels Are Rolling Again” edustaa levyn
rokinta laitaa. Se tuo letkeydessään mieleen
Tony Joe Whiten ja CCR:n.
Svengaava shuffle ”Matthew Mills” nostattaa kitarasoolojen myötä meininkiä
kohti kattoa tinkimättä kuitenkaan piirunkaan vertaa rentoudestaan. ”Hollow
Log” istuttaa kiertävän bluesfillin uusiin maisemiin, ja ”Midnight Shooter” on
silkkaa countrya.

Kappalemateriaali on onnistunutta. Siihen on paneuduttu huolella. Pitkin matkaa
on kuulijoille sijoiteltu sopivasti löydettävää ja pureskeltavaa. Nykypäivän
kertakäyttökulttuurin keskellä on ilo törmätä levyyn, joka paranee kuuntelu
kuuntelulta. Myöskään yllättävien mausteiden käyttöä ei ole arkailtu. Viulukone ja
syntetisaattori istuvat luontevasti juurevamman ilmaisun sekaan. Ensin mainittu
imellyttää hauskan viihteellistä countrysuhistelua ”Lock Up Your Heart”. Syntikan
hyötykäytöstä oivalliseksi esimerkiksi käy puolestaan "Going Back To Jane".
Simppelin pienimuotoisesta rokista starttaava kappale elää ja kasvaa yllättäviin
mittoihin. Lopuksi päädytään aina progen rajapyykin tuntumaan ja tuolle
puolenkin. Tuloksena on yksi vuoden hienoimpia piisejä.

Tätä levyä ennakoinut singlejulkaisu "I Belive the Change Will Come" valittiin
viime vuoden parhaaksi kappaleeksi Finnish Blues Awards -gaalassa.
Gospelhölkässä duetoimassa käväisevä
Jo' Buddy tuo siinä hyvän vastavoiman
isännän karheammalle ja paikoin monotoniselle ilmaisulle. Tekstillisesti laulussa
tähyillään nykyistä valoisampaan tulevaisuuteen. Pitkälti samaa tematiikkaa
edustaa hidas ”Before Our Time”. Forestfieldin kappaleissa tekstit ovat aina
olleet tärkeässä roolissa, niin nytkin. Välillä ne ovat hyvinkin vaikeaselkoisia.
Poliittisia näkemyksiä ja kieroa huumoria sopivassa sekoitussuhteessa
yhdistelevä lyriikka (samoin kuin ne pienet sovitukselliset mausteet) palkitsee
tarkan kuuntelijan.  

Levy alkoi verkkaisesti, ja samoin se loppuu. Säästeliäästi soitettu ”Down By
Shady Bay” ja hitaan marssirummun säestämä, melkein kansanlaulumainen
”Shining Trees” rauhoittavat tunnelman. ”Loyal Till The Bitter End” on jälleen yksi
osoitus siitä, että Dave Forestfieldillä riittää paitsi ideoita myös taitoa toteuttaa
niitä.

MARKO AHO


Dave Forestfield: Loyal Till The Bitter End. Propaganda, 2015

Dave Forestfield (laulu, kitara, dobro, urut, piano, harmonium, harppu), Tero
Kaario (sähköpiano, kosketinsoittimet), Petteri Soininen (sähköbasso,
pystybasso), Kingfish Willie (rummut, lyömäsoittimet)

Vierailijat: Tapsa Kojo (haitari), Jo´Buddy (laulu), The New Almanac Singers
(taustalaulu)


Linkki:
Dave Forestfield
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2015
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats