Blues-Finland.com - Duke Robillard & Wentus Blues Band

20.10.2014 Kuvagalleria

Robillardia ja Wentusta seurattiin hartaasti
Wentus Blues Band astui varjoista valoon ja soitti ensimmäisen kiertueensa
yli kahteen vuoteen. Yhteisrundi Duke Robillardin kanssa todisti, että näitä
miehiä on odotettu.

On lähdettävä pois, jos haluaa tulla takaisin. Wentus Blues Band siirtyi pari
vuotta sitten takavasemmalle tekaistuaan albumin Woodstockissa ja
promottuaan uutuuttaan keikkalavoilla. Amerikkalaisen suosikkikitaristin Duke
Robillardin halu tulla Suomeen viihdyttämään muodosti kuitenkin oivallisen syyn
nousta jälleen elävän yleisön eteen.

Duke Robillardin ja Wentus Blues Bandin yhteinen Pohjoismaiden-kiertue koostui
viidestä keikasta Suomessa ja kahdeksasta Ruotsissa. Jo avauskonsertissa
Pietarsaaressa oli hyvin populaa paikalla ja meininki sen mukainen.

"Tosi mukavaa oli lähteä taas tien päälle Wentuksen kanssa", kosketinsoittaja
Pekka Gröhn jutteli. "Itselläni on ollut keikkaa melkein enemmän kuin koskaan,
vaikka on lamakin. Ehkä vain 90-luvulla oli vielä enemmän kysyntää", parisen
vuotta J. Karjalaisen miehistössä urakoinut Gröhn pohti.

Gröhn ja laulaja-lyömäsoittaja Juho Kinaret ovat virkaiältään Wentuksen
nuorempaa kastia. Kitaristi Niko Riippa ja basisti Robban Hagnäs ovat
puolestaan touhunneet kokoonpanossa koko 28-vuotisen historian ajan. Duke-
kiertueella rumpupatteria piti hallussaan nuori lupaus Daniel Hjerpe.

Lauantaina 11. lokakuuta kiertue saapui Turkuun. Logomon salissa illan
tarjonnasta (session avasi loistava R.J. Mischo yhtä loistavine yhtyeineen)
nautiskeli keskittynyt ja erittäin hillitty yleisö. Sali oli täynnä lavan edustan
tanssi/fanialuetta lukuun ottamatta. Tanssin pyörteisiin uskaltautui koko illan
aikana vain muutamat. "Tanssikaa nyt, kun on lauantai-iltakin", illan esiintyjät
anelivat melkein epätoivon vimmalla.

Päähuomio oli ansaitusti musiikin kuuntelussa. Duke Robillard, hyväntuulinen
herra Rhode Islandista, otti paikkansa illan ykköstähtenä, mutta antoi auliisti tilaa
bändillekin. Päätyökaluna Dukella oli metallihohtovärinen Stratocaster – kai se
Stratocaster oli, vaikka headstockissa luki vain "Duke Robillard"…

Dukelta on juuri julkaistu albumi nimeltä "Calling All Blues". Uutuuden kipaleita
kuultiin, joskin jopa pääjehu joutui välillä tarkistamaan nuoteista askelmerkkejä.
Varsinkin "Down in Mexico" polki vahvasti, eikä levyllä kuultua puhallinsektiota
osannut kaivata.

Maantieteellisistä numeroista myös "Hong Kong Suit" toimi mainiosti. Varsinkin
lyömäsoitintandemi Kinaret-Hjerpe pääsi loistamaan keinahtelevaa biittiä
kuljettaessaan. "Hong Kongissa tehdään maailman parhaat puvut. Minulla on
erikoisen mallinen vartalo, mutta Hong Kongissa teetetty puku istuu kuin
hansikas. Kaapista löytyy niitä neljä kappaletta", Duke esitteli garderobiaan.

Wentus Blues Band avasi Logomo-illan omalla minisetillään. Rämeinen
"Passenger Blues", tunnelmallinen "Here in the Night" ja vuorenvarma menopala
"Moonshine" erottuivat edukseen. Yhteissoittaminen pelasi kivasti. Niko Riippa
irrotteli runsaasti kitarasooloja; Hjerpe pärjäsi hyvin kannuineen, vaikka hänen
soittamisensa ei ole yhtä vaivattomasti etenevää kuin vakiomies Mikael
Axelqvistin.
.

Hiki hatussa: Riippa ja Kinaret (PT)

Turkulaisyleisössä oli Robillard-ohjelmistoon perehtynyttä väkeä, sillä joku keksi
huikata toiveekseen kappaleen "Too Hot to Handle". Duke lupasi toteuttaa
toiveen. "Vuonna 1987, kun soitin ensimmäistä kertaa Wentuksen kanssa, se
biisi oli uusi. Siihen aikaan näiden kavereiden vanhempien piti vielä olla
keikkapaikalla mukana. Miten vanha minä sitten olenkaan", Robillard päivitteli.
Lyhyen opastushetken jälkeen "Too Hot to Handle" kajahti kuuluviin, ja Gröhn
lasketteli boogie woogie –pianot kuin vettä vaan.

Duke Robillard ja Wentus Blues Band hyödynsivät äänenvoimakkuutta loistavasti
Turun-keikalla. Kaikkia kappaleita ei todellakaan paiskittu hanat kaakossa, ja
hiljaisemmat tulkinnat toivat kokonaisuuteen verrattomasti värikkyyttä.
Turkulaiset saatiin hämmennyksiin, kun Kinaret lauloi osan "Here in the Night" –
kipaleesta unplugged-tyyliin suoraan salille. Jo herättiin yleisössäkin: "Unohtik
hän sit mikkis vai?"

"Tämähän on kivaa"

Sunnuntaina karavaani matkasi länsirannikkoa pitkin Turusta Vaasaan. Ritzissä
vedetyn keikankaan jälkeen ei turhia huilattu, vaan suunnattiin pääkaupunkiin.
Helsingin-keikka vedettiin historiallisessa Savoy-teatterissa pääkaupunkimme
ydinkeskustassa.

Vaikka kyseessä oli tiistai-ilta ja teatteriympäristö, Duke ja Wentus saivat nauttia
kenties kiertueen aktiivisimmasta yleisöstä. Kansa otti esiintyjät lämpimästi
vastaan, ja oli helppo havaita, että heitä oli odotettu. Muusikot olivat rennon ja
levänneen oloisia. "Tauon aikana vähän hiukset ohenivat ja vyötäröt levisivät",
Wentuksen pojat vitsailivat.

Duke-uutuudelta oli kappaleen "I'm Gonna Quit My Baby" vuoro loistaa.
Liveversio henki Yhdysvaltain etelän tunnelmaa, jota Gröhnin kosketinsoittimet
oivallisesti tukivat. Välillä annettiin instrumenttien soida ja kerrottiin tarinoita,
joihin ei sanoja tarvittu. Yleisö oli haltioissaan.

Cover-materiaalia soitettiin niin Eddie Boydin, B.B. Kingin kuin Tom Waitsin
sävelaarteistosta. Duke on Waitsin bändissä soittanutkin. "Hänen musiikkinsa on
sinänsä usein aika outoa. Mutta pohja on bluesissa, sillä bluesia hän rakastaa",
Robillard kertoi.

Duke ja Robban peitset tanassa (PT)

"Down in Mexico" ja ohjelmassa pysynyt "Too Hot to Handle" osuivat jälleen.
"(You're Just About as Welcome as a) Fatal Heart Attack" toi huumoria peliin ja
"My Tears" aina tervetullutta hidasta bluesia. Pitkä tanssibiisi "Fishnet" piti
sisällään Hjerpen rumpusoolon, joka oli saada Savoyn salin repeämään.

Woodstock-levyltä tuttu, muuttoliikkeestä Pohjanmaalta amerikkoihin tarinoiva
"Selma" oli Wentuksen onnistuneimpia omia vetoja Savoyssa. Gröhnin
kapakkapiano henki The Bandin tunnelmaa. Myös "Bisquit Roller" rullasi
vakuuttavasti. "Tämähän on niin kivaa, että täytyy ihmetellä, miksi edes taukoa
pidettiin", Hagnäs sanaili.

Bluesia käsityönä

Tamperelaiset eivät blueskeikoilla kovinkaan hanakasti tanssi. Eivät ainakaan
keskiviikkoiltaisin, eivätkä ainakaan kovin näkyvästi. Perustamperelainen tanssi
on pitkälti kehon sisäpuolella tapahtuva toiminto, josta ei juuri ulospäin merkkejä
näy. Esimerkiksi seisoskelu korkean ravintolapöydän ääressä samaan aikaan
pöydällä olevasta tuopista kiinni pitäen ja sitä parilla sormella naputellen voidaan
laskea joraamiseksi. Sormien ei tarvitse edes mennä musiikin tahdissa. Myös
kantapään varassa keikkuvan jalan koputtelu lattiaan kuuluu samaan
kategoriaan. Pääsääntöisesti tällaista pidäteltyä joraamista nähtiin Duke
Robillardin ja Wentus Blues Bandin keikalla Klubilla.

Väkeä oli Klubille saapunut kohtalaisesti, mutta saman verran lisääkin olisi
sekaan mahtunut. Vain muutama innostui illan mittaan tanssahtelemaan ihan
oikeasti ja villimminkin. Siitä huolimatta yleisö oli ilmeisen tyytyväinen illan
ohjelmatarjontaan.

Aina hyväntuulinen Wentus Blues Band vitsaili välispiikeissä, mutta soitto oli
tuttuun tyyliin silkkaa asiaa. Wentus soitti illan aluksi kolmevarttisen oman setin.
Robillard käväisi videoimassa heidän soittoaan eturivissä, joten fanitus näyttää
olevan molemminpuolista.

Niko Riipan kitarointi on ollut aina turhaa kikkailua välttävää, samaan aikaan silti
tyylikästä ja rikasta. Hän lienee vuosien saatossa saanut arvokasta tietoa ja
vaikutteita Wentus Blues Bandin solisteina vierailleilta vanhoilta mestareilta.
Samaan tapaan kuin erään paahtimon kahvi, hyvä blues syntyy käsityönä. Ei
tarvitse kikkailla efekteillä. Nikon kitarana oli karuista karuin soittopeli, Fender
Esquire. Se on Telecasterin sisarmalli, josta kaulan puoleinen pickup on otettu
vallan pois. Se ei isommalti säätövaroja tarjoa, vaan kaikki lähtee mies ja kitara -
pohjalta. Täsmennykseksi voisi tamperelaisittain todeta: "Kyllä lähtee!”

Pekka Gröhnin koskettimet saivat kenties enemmän tilaa kuin aiemmin. Hän soitti
Riipan ohella monia pitkiä ja hienoja sooloja niin Hammondilla kuin pianolla. Muun
muassa ”Cold Cold Week” kasvoi urkusoolon myötä aivan huikeisiin mittoihin.

Rumpali Daniel Hjerpe osoittautui svengaavaksi uudeksi tuttavuudeksi ja
valppaaksi soittajaksi. Ilmeisesti kaikkia piisejä ei ollut ehditty treenata, koska
Robban viittoili hänelle bassottelunsa ohessa ohjeita. Melko lailla jokaisen
heilautuksen Hjerpe näytti noteeraavan ja soittoonsa sisällyttävän. Juho Kinaret
osoitti viimeistään balladia ”You Gonna Make Me Cry” tulkitessaan, että hänen
sisälleen mahtuu paljon miestä itseään isompi ääni. Hän myös osoitti käytännön
esimerkein, että tamburiinia ei ole pakko ravistaa koko ajan. Sitä voi laulaessaan
pitää kädessään ja vaikka vain ravistaa säkeistön loppuun mausteeksi.

Duken kanssa soitetussa setissä kävi ilmi, että etukäteen laadittu settilista oli
viitteellinen. Jo avaus ”I Wouldn't-a Done That” tuli listan ulkopuolelta. Duke
näyttikin heittelevän piisi-ideoita pitkälti hatustaan, mutta hienosti bändi pysyi
matkassa. Ja hattu.

Robillard on pitkällä urallaan ehtinyt operoida melkoisen laajasti juurimusiikin
kentällä. Puolentoista tunnin keikalla kuultiinkin monenlaista menoa. Tyyliltään
rivakammat ”Blue Coat Man” ja ”Real Live Wire” innostivat hämäläisen jähmeätä
yleisöä isomminkin askelin tanssahtelemaan, mutta aika äkkiä niiden jälkeen
meno normalisoitui. ”Down In Mexico” rullasi suorastaan letkeästi ja ”Fishnet”
tarjosi rautaisannoksen funkia. Viimeksi mainitussa kuultiin hienoja sooloja joka
ukolta, ja kappaleen lopuksi Hjerpe soitti kertakaikkisen tyylikkään ja
mahtipontisen rumpulopetuksen.

Encoressa kuultiin Tom Waitsin ”Make It Rain”. ”Too Hot to Handle” pysyi
ohjelmistossa Suomen-kiertueen loppuun asti. "'Make It Rain' sai kerran sateen
alkamaan jossain ulkoilmakeikalla", Robillard kertoi. "Siksi en enää soita sitä kuin
sisätiloissa." Moni voisi pitää moista joutavana taikauskoisuutena.
Samankaltaisesta syystä tamperelaiset eivät illan aikana tanssineet. Jos olisi
vahingossa jorattu jotain sadetanssin tapaista, yleisö olisi joutunut kävelemään
sateessa kotiin. Yö oli sen verran viileä, että sadekin olisi tullut räntänä. Parempi
siis tanssia vaan tamperelaisittain.

Duke Robillardin ja Wentus Blues Bandin kiertue tuotti suomalaiselle yleisölle
positiivisen musiikkikokemuksen. Kävi varsin selväksi, että Wentusta oli odotettu
lavoille aivan yhtä kipeästi kuin amerikkalaista tähtiartistia. Wentus avasi keikat
omilla seteillään. Siinä ei ole mitään epätavallista, mutta varsinaista herkkua
olivat hetket, jolloin Duke Robillard soitti Wentus Blues Bandin kakkoskitaristina
suomalaisbändin omissa biiseissä. Se oli merkki aidosta ja molemminpuolisesta
arvostuksesta.

Robillard jatkaa Pohjoismaiden jälkeen kiertuetta Yhdysvalloissa. Ohjelmassa on
muun muassa keikka New Yorkin kuululla Iridium Jazz Clubilla, ja keikkavuosi
päättyy uudenvuodenaattona The Knickerbocker –klubille artistin kotiosavaltiossa
Rhode Islandissa. Wentuksen kaverit eivät toistaiseksi kerro
jatkosuunnitelmistaan. "Tämän bändin kanssa on aina mennyt niin, että yhden
projektin perään tulee uusia päälle", Niko Riippa kuitenkin vihjaa. Piilottelu
jääköön. Aivan kuten tähtemme Pepe Ahlqvist, Erja Lyytinen, Jo' Buddy, Micke
Björklöf, Ismo Haavisto, Tomi Leino Trio ja Honey B & T-Bones, Suomen
konserttikartalle kuuluu Wentus Blues Band.

MARKO AHO, Tampere
ANNAMARI LAUSALA, Helsinki
PASI TUOMINEN, Turku

Kuvagalleria

Linkit: Duke Robillard, Wentus Blues Band

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA