Blues-Finland.com - Kolme tapaa tehdä suomalaista bluesia

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

LEVYKATSAUS

12.12.2013 Etusivu: 3 tapaa...

Echo ja Cane epäjärjestyksessä

Kolme tapaa tehdä suomalaista bluesia, Osa 6
Minkälaisiin tulkintoihin yltyvät Echo & Cane, St Marcus Bluesband ja Wolfskin
Duo? Siitä seuraavassa.

Kaksikon Echo & Cane musiikissa on Karjalan kaikua. Duo on viime aikoina
päässyt melkoiseen keikkavauhtiin, ja kysyntää löytyy omien sydänmaiden,
itäisen Suomen, ulkopuolellakin. Levy "DoDo's Revival" todistaa, että
edistysaskeleita on otettu myös studiossa.

"DoDo's Revival" -levyllä on teema-albumin vikaa. Keskeinen idea on pohtia
sukupuuttoon kuolleen dodolinnun (suomeksi myös drontti) kohtaloa. Levyn
kansitekstit korostavat, että ihmisen ahneus kävi dodon kohtaloksi. Echo &
Canen levy herättää dodon eloon ainakin hetkeksi. Asetelmasta on helppo vetää
analogia harvinaisen musiikinlajin nimeltä blues elinkaareen. Sukupuuttoa ei ole
ihan heti tiedossa, mutta valtavirrassa juhliva hittimusiikki saa käyttövoimansa
rahasta, tehden väistämättä hallaa pienempien musiikkityylien elinympäristölle.
.

Lintuaiheisia kipaleita kuullaan useampia
(DoDo Stomp, Drunken Bird Blues, Bird Song).
"DoDo Stomp" taitaa olla vakuuttavin oveline
käänteineen ja puhuttelevine teksteineen.
"Drunken Bird Blues" taas esittelee Echo &
Canen tiukempaa ilmaisua.

Avausbiisi "Full Moon Blues" luo makeasti
täyden kuun tunnelmaa. "My Baby's Gone" on
reippaampaa menoa, ja raikas tulkinta antaa
tarinan synkälle sisällölle osuvaa kontrastia.
Echo & Cane profiloituu akustiseksi duoksi,
mutta levyllä myös sähkökitaraa on käytetty
kivasti. Erityisesti biisiin "Golden Crown" se
tekee kunnon säväyksen.

Vaikka albumille valittiin niinkin monta kuin 12 kappaletta, Echo & Cane jaksaa
pitää paketin kasassa. Harvinaista kyllä, "DoDo's Revivalilla" on kokonaisuuden
leima – kaikki kappaleet ovat omaa tuotantoa ja kaksikko on vieläpä tehnyt
kansiin maalaukset ja kuvitukset. Aitoa suomalaista ITE-taidetta, hyvä!

Ai keitäkö Echo ja Cane ovat? Herrathan ovat nimeltään Erkki "Echo" Räsänen ja
Hannu "Cane" Vuorjoki. Duo paketoi keikkavuotensa 2013 itsenäisyyspäivän
pitkään viikonloppuun. Lisää on tiedossa uudenvuoden jälkeen. Keikkavuosi
alkaa kolmen keikan viikonlopulla Joensuussa 16. - 18. tammikuuta.

Pitkän linjan pohjalaista

Taivalta 46 vuotta tehnyt orkesteri St Marcus Bluesband on tainnut lyhentää
nimensä "virallisesti" STMBB:ksi, sillä nimen pidempää versiota ei löydä
viimeisimmän kiekon "Beyond Dreams" kansista vaikka kuinka kääntelisi. Bändille
on karttunut ikää, mutta pitkäsoitto on heille vasta toinen. Edellinen, "Two
Sides", ilmestyi vuonna 2007.

STMBB kehaisee, että levy on "aito
luomutuote, eli se on soitettu aidoilla
instrumenteilla digitaalisia apuvälineitä
käyttämättä". Lisäksi yhtyeen oman
luonnehdinnan mukaan levy venyttää
blues-rockin raja-aitoja. "Olemme pyrkineet
sekoittamaan blues-rockin korttipakkaa ja
saamaan aikaan monipuolisen levyn."

Väitteitä on turha epäillä, ja näyttöä saa
parhaiten levyä kuuntelemalla. Tyylejä ja
ilmaisun aitoutta löytyy. On niin bluesia kuin
funkaavaa ja soulaavaa menoa. "Hate This

Blues" -avauskappaleen riffi muistuttaa Wild Cherryn klassikosta "Play That
Funky Music (White Boy)". Kipale on vaiheikas väliosineen ja muuttuvine
äänimaisemineen. Göran Fellmanin kitarasoolo ujeltaa uljaasti, ja on joukkoon
saatu ympättyä futiserotuomarin pillikin. Puhallinsektio puolestaan kuulostaa
alakoulun torvikerholta. Yksinkertainen on kaunista, mutta rajansa kaikella.

Doug MacLeodin "I Might Bend (But I Won't Break)" saa soul-viritteisen STMBB-
käsittelyn. Lopputulos tuo mieleen Robert Crayn touhut. Muilta osin cover-
kappaleet menevät varsin komeasti metsään.

Fellmanin kitarasoolot ovat mannaa. Useissa kappaleissa ikään kuin nostatetaan
hiljalleen musiikillista aaltoa, jonka harjalla Fellmanin on sitten hyvä surffailla
makoisasta soolosta nautiskellen. Erityisen hyvin nostatus toimii nimikappaleella
"Beyond Dreams". Kun Wigwamin "Do or Die" -klassikkoa muistuttavasta
väliosasta siirrytään Fellmanin terävään sooloon, on tehokkuus maksimissaan.

STMBB tunnettiin välillä Fantasia-nimisenä progebändinä. Tälläkin levyllä palataan
progetunnelmiin; niin pitääkin, kun on perinteitä millä mällätä. Albumin
kansikuvakin on mukaelma orkesterin keikkajulisteesta vuodelta 1968. Sopivasti
vinksahtaneita riffejä, urkujen voihkintaa – ja käväiseepä Markus Kaikkonen
vetäisemässä pienet huiluosuudetkin.

"Beyond Dreams" on tulvillaan hyvää soittamista, ja uudet
alkuperäiskappaleetkin ovat todella kelvollista kamaa. Silti ei voi välttyä
ajatukselta: miksi ja kenelle tämä levy on tehty? Kysymyksen voi esittää herroille
Göran Fellman (kitara), Markku Lönngren (basso), Thomas Lindström (rummut),
Simo Vasanoja (koskettimet, laulu), Hannu Lindblom (kitara, laulu, huuliharppu),
Markus Kaikkonen (saksofoni, huilu), Sebastian Back (saksofoni), Torvald Lund
(pasuuna) ja Jan-Anders Fagerhed (trumpetti).

Kuppiloiden sankarit

"Musiikkimme on perinteistä, nostalgista bluesia, jossa kuuluu laulun ja kitaran
lisäksi rytmisoittimena cajon sekä välillä mausteena huuliharppu", Wolfskin Duon
toinen puolisko AA Heikkilä kertoo. "Soiton tunnelma ja setit vaihtelevat Delta-
tyyppisestä dobro-slidekitarasta puoliakustiseen ja sähköiseen bluesiin."

Vuodesta 2010 toiminut Wolfskin keikkailee
säännöllisesti viikonloppuisin ravintoloissa
Uudenmaan alueella. Tämä on
kulmakuppiloiden bändi – arvokasta ja
elintärkeää ruohonjuuritason toimintaa bluesin
eteen – mutta nähtiinpä duo Suomenlinnan
Viapori Winter Bluesissakin viime talvena.

Työnjakoon kuuluu, että JM Rinne vastaa
laulusta sekä cajonista ja muista
lyömäsoittimista, Heikkilä kitarasta, dobrosta,
koskettimista, huuliharpusta ja taustalaulusta.
Wolfskinin keikkasetti sisältää tunnettujen
blues-artistien, kuten Muddy Watersin,
Howlin' Wolfin, Stevie Ray Vaughanin ja
Robert Johnsonin musiikkia. Bändillä on myös
omaa materiaalia.

Onneksi oma materiaali on pääosassa Wolfskinin levyllä "From the Shadow of the
Pipes". "Trouble" on reipas kappale, ja sooloileva kitarakin pysyy hyvin rivakassa
tahdissa mukana. "Can't Close My Eyes" kuljettaa kivaa melodiaa, ja
seiskasoinnuissa on tehoa. "Here and There" lainaa Bo Diddleyn ja "Homesick
Blues" Elmore Jamesin tunnelmia – lisäksi jälkimmäinen osoittaa, ettei kunnon
ränttätänttään 'täyttä' bändiä tarvita!

Siinä missä coverit (Can't Be Satisfied, John the Revelator ja niin edelleen)
menevät pahimmillaan täysin vihkoon, päätösbiisi "Born Like This" korjaa potin.
Pianon ja sähkökitaran yhteisvaikutuksena syntyy huikean haikea tunnelma.
Vielä kun kappaleeseen olisi saatu oleellisempi, vaikka suomalaisesta
lähiöelämästä kumpuava teksti (nyt kaipaillaan tavanomaisesti jonkun sussun
perään), puhuttaisiin suorastaan klassikkotason aineksista.

Wolfskinin laulaminen ja soittaminen ei ole liian hyvää, vaan sopivasti "down
home". Rinne lausuu englantia aivan hyvin, mutta laulussa on välillä
epävireisyyttä ja liikaa yritystä. Rinteen ja Heikkilän originaalibiisit keksivät
vähänlaisesti uutta, mutta ne hyödyntävät bluesin laulukirjaa mukavasti. Wolfskin
ei valloita maailma ihan lähiaikoina, mutta oivallisen soundtrackin vaikka juureviin
illanistujaisiin se takaa varmasti.

PASI TUOMINEN

Echo & Cane: Dodo's Revival. Kaiku ja Kieku, 2013

STMBB: Beyond Dreams. Top Records, 2013

Wolfskin Duo: From the Shadow of the Pipes. Omakustanne, 2013

Etusivu: Kolme tapaa tehdä suomalaista bluesia

.

Jaa juttu profiilissasi: |