Blues-Finland.com - Eddy "The Chief" Clearwater

HAASTATTELU - EDDY "THE CHIEF" CLEARWATER

Haastattelu on vuodelta 2009. Se uusintajulkaistiin
kunnioittamaan artistin muistoa. Clearwater kuoli 1.6.2018.

Lahden Grand Blues Festivalin pääesiintyjä Eddy Clearwater on mielissään
bluesin tilasta kotikaupungissaan. Päijät-Hämeessä pistäytynyt päällikkö
puhui musiikistaan ja tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Chicago Bluesin huippuartisti Eddy "The Chief" Clearwater, 74, soitti Lahden
Grand Blues Festivalin päätähtenä huhtikuun alussa. Tapahtuman järjestäjä
Lahden Blues Mafia pisti tuttuun tapaan pystyyn lehdistötilaisuuden lauantai-
iltapäivänä. Blues-Finland.comin Marko Aho oli kärppänä paikalla.

Marko Aho: Siitä on jo kulunut aikaa, kun viimeksi kävit Suomessa.
Mukavaa, että tulit jälleen.

Eddy Clearwater: Kiitos. Oli mukavaa tulla. Minulla on hyviä muistoja tuosta
rundista, jonka teimme Carey ja Lurrie Bellin kanssa vuonna 1991. Olen pitkään
jo halunnut palata Suomeen, joten tämä oli suoranainen unelmien täyttymys.

Edellisellä vierailullasi kuvattuja televisiopätkiä löytyy nykyään
YouTubestakin.

Jaa, pitääkin käydä katsomassa. Täytyy tunnustaa, että televisiotaltiointia en
enää muistanutkaan.

Olet soittanut bluesia jo yli viisikymmentä vuotta - se on melkoinen urakka.

Aloitin tosiaan jo 50-luvulla, joten onhan tässä tullut pitkään painettua. Pitää
oikein koputtaa puuta. Ensimmäisen singlenikin "Hillbilly Blues" ilmestyi jo vuonna
1958.

Et ole pitäytynyt pelkässä bluesissa, vaan musiikissasi on kuulunut laajalti
eri sävyjä. "Hillbilly Bluesissa" on kuultavissa jopa tiettyä countrymaisuutta.
Se ei taida olla mitenkään tavallista Chicagon blues-miesten keskuudessa?

En vaivaa tuollaisilla asioilla mieltäni, kun kirjoitan lauluja. Esimerkiksi "Hillbilly
Blues" kertoo elämästä Mississippin kukkuloilla. Koetin tavoittaa siinä tietynlaisen
etelän rentouden. Olen vuosien saatossa omaksunut paljon erilaisia vaikutteita,
ja totta kai ne peilaavat omaankin tuotantooni. Rock ´n´ rollia olen myös tehnyt
paljon. Kaikki tekemäni musiikki on kuitenkin ominta itseäni ja tulee sydämestä.
Minullahan on piisikin jossa lauletaan "Rock And Roll Is A Part Of My Soul"

Ensimmäinen pitkäsoittosi ilmestyi vasta parikymmentä vuotta ensi singlen
jälkeen. Miten siinä niin kauan kesti?

Aiemmin ei vain löytynyt oikeita ihmisiä ja levy-yhtiöitä hommaa hoitamaan. Tein
vuosien saatossa nipun nelivitosia, mutta vasta vuonna 1980 ilmestyi
ensimmäinen albumini "The Chief". Nykyään asiani ovat mallillaan. Edellinen levyni
ilmestyi Alligator Recordsin julkaisemana ja minulla on myös oma levy-yhtiö
Cleartone, joka on julkaissut Puolassa kuvatun live-dvd:ni.

Viimeisin levysi, tuo Alligator-debyytti "West Side Strut" oli varsin
onnistunut kokonaisuus. Se sai hyvän vastaanoton.

Kiitos. Se on saanut kieltämättä hyvän vastaanoton. Huomasin äskettäin
hämmästyksekseni, että se oli Living Bluesin listalla ykkösenä. Ronnie Baker
Brooks toimi tämän levyn tuottajana ja teki hyvää duunia. Kun kysyin häntä ensi
kertaa tuottajan pallille, Ronnie epäili, että pelleilen. Kerroin olevani tosissani.
Niinpä hän lupasi tulla seuraavana päivänä puolilta päivin käymään. Hän saapui
sovittuna aikana, pystytti Pro Tools -kaluston kellariini ja ryhdyimme saman tien
hommiin. Ensimmäinen piisi, jota aloimme työstää, oli "Time To Move On". Pyysin
Ronnielta siihen hieman sovitusapua. Esittelin hänelle sointukierron ja pari
säkeistöä ja Ronnie alkoi saman tien työstää ideaa. Näin saimme alulle sessiot
joiden tuloksena syntyi "West Side Strut". Nyt suunnittelen jo seuraavaa levyäni,
joka ilmestynee ensi vuonna.

Tuottaako Ronnie senkin?

Luultavasti hän on mukana ainoastaan joillakin piiseillä. Niin olemme ainakin
alustavasti suunnitelleet. Myös Duke Robillard olisi mukava pyytää taas messiin.
Mutta ehkä on parempi, etten liikaa vielä kerro tulevasta.

Eikö Robillard tuottanutkin joitakin aiempia levyjäsi?

Kyllä. "Reservation Blues" ja "Cool Blues Walk" ovat hänen kanssaan tehtyjä.

Oletko jo miettinyt, minkä tyylinen seuraava levysi tulee olemaan?
Painottuuko se enemmän bluesiin, vai kuinka?

En osaa vielä sanoa. Keräilen hiljalleen ideoita. Sitten nähdään minne ne minut
johtavat. Eiköhän siellä bluesia ole. Mielelläni jätän pienen yllätysmomentin, etten
paljasta liikaa. Välillä olen itsekin yllättänyt siitä, millainen levy tuli tehtyä.

Yhteistyössä

P uistoblues, J ärvenpää Puukkoblues 2018, Kauhava

M icke Björklöf & Blue Strip: Twentyfive Live

Emilia Sisco & Helge Tallqvist: You Ain't Heard Saariblues, Tampere
.

Olet siis mennyt studioon tietämättä mitä aiot äänittää?

Joskus keksin tai kuulen ideoita aivan viime hetkellä. Studioon päästyäni esittelen
ne tuoreeltaan bändille, ja niin syntyy valmis laulu. Esimerkiksi ”Blues For A
Living” -kappaleen kirjoitin matkalla studioon. Perille päästyäni lauloin piisin Jim
O'Nealille. Hän sanoi, että levytetään se. Lauluja vain tulee kun niitä on
tullakseen. ”Cool Blues Walk” syntyi samalla tavalla. Se vain ilmaantui
kävellessäni kuin tyhjästä. ”Reservation Bluesin” kirjoitin lentokoneessa matkalla
Rhode Islandille äänityssessioon. Pyysin kynää lainaksi ja kirjoitin piisin.

Los Straitjacketsin kanssa vuonna 2003 tekemäsi "Rock And Roll City" -cd
oli melkoinen yllätys ja vieläpä varsin iloinen sellainen. Voisitko kertoa
hieman tuosta projektista?

Valmistauduin tekemään levyä Rounderille ja kerroin heille haluavani tehdä jotain
hieman erilaista tällä kertaa. He kysyivät mitä olin miettinyt, joten sanoin
suunnitelleeni rockabilly-levyä. He ottivat yhteyttä Los Straitjacketsin Eddie
Angeliin kysyäkseen kiinnostaisiko yhteistyö. Eddie vastasi heidän lähtevän
mielellään mukaan. Los Straitjacketsilla oli entuudestaan setissään "Hillbilly
Blues" ja "I Wouldn´t Lay My Guitar Down", joten homma lähti varsin luontevasti
liikkeelle. Lensin Nashvilleen ja treenasimme materiaalin muutamassa päivässä
kasaan. Myöhemmin tein toisen reissun, jonka aikana pidimme äänityssessiot.

Teimme myös joitakin keikkoja. Ne olivat oikein hauskoja tilaisuuksia. Taisimme
olla aika oudon näköinen ryhmä, kun yhdellä on päässään suuri intiaanipäähine
ja muilla meksikolaiset painimaskit. Mehän saimme myös Grammy-ehdokkuuden
perinteisen bluesin kategoriassa, vaikkei kyseessä tainnut kovinkaan perinteinen
yhtye olla.

Milloin aloit käyttää intiaanipäähinettä keikoilla?

Muistaakseni se oli 1973. Eräs nainen antoi sen minulle. Halusin kovasti ostaa
sen esiintymisasukseni, mutta hän sanoi, ettei voisi millään myydä
miesvainajansa päähinettä. Sen sijaan hän lupasi lahjoittaa sen minulle, jos
lupaan pitää sen tallessa ja pitää hyvää huolta siitä. Niinpä löimme kättä päälle.
Hän sanoi, että se on nyt sinun, onnea!

Ehkä jonain päivänä teet albumin New Orleansin intiaaniheimojen (Bo Dollis
& Wild Magnolias, jne.) kanssa?

Ei sekään huono idea olisi. Olen nimittäin soittanut joitakin festivaalikeikkoja
heidän kanssaan New Orleansissa ja Kansas Cityssä. Jokaisella kerralla on
hauskaa ollut.

Kertoisitko hieman kitaransoitostasi ja esikuvistasi?

Soittotyylini on muodostunut vuosien saatossa kuulemistani jutuista ja riffeistä.
Aikoinaan opin paljon Otis Rushilta ja Magic Samilta. Myös John Lee Hooker ja
Lightning Hopkins ovat tärkeitä vaikuttajia, niin myös B.B. King. Kaikki jututhan
tulevat jostakin. Kuulet jonkin riffin tai soolonpätkän ja tajuat myöhemmin, että
sitä voisi käyttää omassa jutussasi aivan toisessa ympäristössä.

Kun yhdistää keskenään sieltä täältä omaksuttuja vaikutteita, tulee niistä
mielenkiintoinen sekoitus. Aivan kuten Ray Charles yritti alkuaikoinaan laulaa kuin
Nat King Cole ja Charles Brown. Hän halusi Colen pehmeyden yhdistyvän Brownin
tyyliin. Lopputulos ei kuulostanut kummaltakaan, vaan Ray Charlesilta itseltään.
Sitten hän sekoitti mukaan vielä aimo annoksen vahvoja gospel-sävyjä fiilistä
tuomaan. Minun soitossani yhdistyy kaikki mitä olen diggaillut. Erilaisten
elementtien yhdistäminen on hyvin virkistävää ja siitähän äsken mainitulla Los
Straitjackets -levylläkin oli hyvin pitkälti kyse.

Clearwater ja jutun kirjoittaja Marko Aho peukuttivat vuonna 2009.

Minkälaista musiikkia nykyään kuuntelet?

Kuuntelen kaikkea musiikkia varsin avoimin mielin. Jos joku juttu on mielestäni
hyvä, on aivan sama miksi sitä kutsutaan. Vanhan viisauden mukaanhan lapselta
voi oppia paljonkin, jos vain keskittyy kuuntelemaan. Mielestäni sama pätee
musiikkiin oikein hyvin.

Kuinka valitset levytettävät coverit? Miten esimerkiksi "Walkin through the
Park" valikoitui tuoreelle levyllesi?

Se on vain vanha suosikkini Muddy Watersin tuotannosta ja halusin levyttää sen.

Kuinka Muddy suhtautui aikoinaan, kun hän kuuli olemassa olevan myös
bluesmuusikon nimeltä Clear Waters?

Usko tai älä: hyvin. Aluksi hän oli tietenkin yllättynyt ja utelias näkemään,
minkälainen tyyppi oikein on kyseessä. Olimmehan me useasti toisemme
nähneet, mutta hän ei vain tiennyt kuka olin. Sitten kun ensi kerran esittäydyin,
oli hän hyvin suvaitsevainen asian suhteen. Hän sanoi, että voisin olla vaikka
hänen poikansa. Meistä tulikin varsin läheiset.

Ja Clearwater (=kirkas vesi) kuulostaa aivan joltakin intiaanipäällikön
nimeltä.

Totta. Sikälikin se sopii aiheeseen.

Kuinka blues voi tämän päivän Chicagossa?

Loistavasti. Buddy Guy's Legends -klubi pyörii varsin hyvin. Soitan siellä taas ensi
kuussa. Kaupungin pohjoispuolella on klubi nimeltä Bill's Blues. Esiinnyn siellä
kerran kuussa jos en ole kiertueella. Olen osaomistajakin pienellä osuudella.
Meillä oli aiemmin myös oma bluesklubi nimeltä Reservation Blues, mutta en ole
enää viiteen vuoteen ollut tekemisissä sen kanssa. Vuokrasimme tilat uudelle
yrittäjälle. Hän pyörittää nyt liiketoimintaa ja on muuttanut nimenkin.

Kuinka paljon kierrät vuosittain?

Melko lailla. Noin 60 - 70 prosenttia ajasta. Viime vuonna en keikkaillut ihan niin
ahkerasti, mutta tämä vuosi näyttää taas kiireellisemmältä.

Miten pitkään viivyt nyt Euroopassa?

Soitan vain tämäniltaisen keikan. Ensi kuussa tulen puolestaan Alankomaihin
pariksi viikoksi. Lensin todellakin vain tämän keikan takia Suomeen. Muutama
viikko sitten lensin Billy Branchin kanssa Sveitsiin soittamaan yhden konsertin.
Silloin törmäsin pitkästä aikaa Duke Robillardiin sattumalta lentokentällä.

Olisi toki mukavaa tulla tekemään kiertuekin näillä kulmin, mutta järjestelyt ovat
niin suuritöisiä.

Sellainen hauska juttu on kerrottava, että päätoimittajamme Pasi Tuominen
muutti hiljattain Yhdysvaltoihin, ja yksi hänen tavoitteistaan oli nähdä Eddy
Clearwater livenä. Nyt sinä olet sitten Suomessa keikalla... Soitatko piakkoin
Washingtonin lähistöllä, että hänkin pääsisi sinut näkemään?

Olen yleensä esiintynyt siellä State Theatressa (Virginian Falls Churchissa).
Viimeksi soitin yhdessä The Nighthawksin kanssa. Luultavasti syys-lokakuussa
soitan seuraavan kerran niillä kulmilla. Se sopii hyvin matkalle kun menen New
Yorkiin ja itäiseen Kanadaan.

Näinä päivinä blues näyttää - ainakin Suomessa - olevan varsin suosittua.
Osaatko kertoa mistä se voisi johtua?

En tosiaankaan tiedä, mutta hyvä juttu. Toivottavasti asioiden tola säilyy
sellaisena jatkossakin.

MARKO AHO

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT