BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
7.6.2011   Kuvagalleria   In English
Eric ja bändi
Kirkossa Ericin kanssa
Yksi Suomen blues-kesän kohokohdista koettiin jo suven alkuhetkillä. Eric
Clapton soitti yhtyeineen Helsingin Hartwall Areenalla kesäkuun
ensimmäisenä maanantaina.

Anssi Kela
hoiti lämppärin roolin urheasti. Vain akustisen kitaran ja huuliharpun
voimin esiintynyt Kela hoiti homman hienosti melodisella soittamisellaan ja
sielukkaalla laulullaan.

Mutta yleisö oli saapunut vain yhtä miestä varten. Ja hän oli nimeltään Eric.
Uusimman levyn mukaisesti elävässä setissäkin oli paljon bluesia:
aloitusnumerona kuultiin "Key to the Highway", jota seurasivat muun muassa
"Going Down Slow" ja "Hoochie Coochie Man".

Settiin mahtui myös unplugged-henkistä materiaalia. Akustisessa medleyssä
olivat "Driftin’ Blues", "Nobody Knows You When You’re Down and Out" ja "Layla".

Lähes kaksituntinen konsertti päättyi 'yleisöystävällisempään' sarjaan kappaleita
– "Badge", "Wonderful Tonight", "Cocaine" ja "Crossroads".

Oli selvää, että vanha magia on tallella ja sanonta pitää paikkansa:
Clapton is God.

Helsingin-keikan jälkeen "Slowhand" suuntasi konsertoimaan Ruotsiin, Norjaan ja
Tanskaan. Myöhemmin tänä vuonna hänen matkakuvaukseensa kuuluvat muun
muassa Italia, Brasilia, Argentiina ja Chile.

Claptonin ikuisti Helsingissä Blues-Finland.comille valokuvaaja
Adam Lloyd
Monaghan. Katso lisää keikkakuvia galleriasta.

BEN PECKETT
ADAM LLOYD MONAGHAN

Read Ben Peckett's review on Clapton's Helsinki gig.
.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2011
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English