 |
| Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com © 2008 Blues-Finland.com |
| Yhä tiukempi ote 24.6.2008 Erja Lyytinen ottaa edistysaskeleen uudella albumillaan "Grip of the Blues". Kiertuebändi pääsee nyt esiintymään levylläkin, ja se kohentaa kokonaisuutta. Välillä käydään tutusti popinkin puolella. Siirtyminen Ruf Recordsin leipiin, vuoden projekti levymerkin järjestämässä Blues Caravanissa englantilaisten Ian Parkerin ja Aynsley Listerin kanssa sekä erityisesti ensimmäinen Ruf-soololevy "Dreamland Blues" olivat melkoisia edistysaskelia Erja Lyytisen muusikonuralla. Hän on jo runsaat pari vuotta kiertänyt ahkerasti kansainvälisiäkin areenoita. Mitä on tarttunut puseroon näiden tapahtumarikkaiden viime vuosien aikana? Siitä kertoo uusi albumi "Grip of the Blues". |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
| Vaikka sukupuoli ei saisi olla kriteeri, on blues-kitaraa soittava nainen herätellyt tiedotusvälineitä varsinaisen musiikkimedian ulkopuolellakin. Julkisuuden edistäminen on arvokasta työtä bluesin eteen. Vaikka Erja edelleenkin kallistuu ajoittain pop-ilmaisun suuntaan, ei hän kuitenkaan blues-musiikin annemattilaksi suostu. "Dreamland Blues" oli sen verran onnistunut julkaisu, että seuraajaa kohtaan on kovat odotukset. Pystyykö Erja Lyytinen osoittamaan ottaneensa edistysaskeleen? Kyllä pystyy – jo pelkästään sillä, että yksipuolisuus, tasapaksuus ja ennen kaikkea edeltäjän peesaaminen on pystytty välttämään. Levyn kokonaisrakenteessa tosin on samoja piirteitä kuin "Dreamlandissa". Levy avautuu raikkaalla slide-instrumentaalilla (Broadcast), josta leikataan voimalla polkevaan perusbluesiin (Everything's Fine). Välillä piipahdetaan pop-maisemassa (Inner Beauty) ja viitataan "Dreamland Bluesin" Mississppin-muistoihin (Voyager's Tale). "Wanna Get Closer" kantaa tuplattuine vokaaleineen levyn aidointa soul-meininkiä. Tony Joe Whitelta (Polk Salad Annie, As the Crow Flies) lainataan tukevasti keinuva "Steamy Windows" ja pakollisena standardina tulkitaan "Rollin' and Tumblin'". Nimiraita "Grip of the Blues" on helppo nähdä varsinaisesti uudenlaisena Lyytis-materiaalina. Yleisilmeessä on rutkasti groovea, ja sointuprogressio on viehättävällä tavalla pop. Wah-wah -soundi lisää kappaleen tunnelmallisuutta. Samantyyppistä mutta huomattavasti villimpää kitaratyöskentelyä sisältää kekseliäs kappale "Let It Shine". Nimibiisi on kepeä, mutta vain pintapuolisesti; perustavanlaatuinen syvätunteikkuus välittyy kuulijalle. Bändillä mittava panos Slide-putki on kitaristi-Erjalle ominainen työväline. Soitto on keinorikasta, ja siitä paistaa ehtymätön tekemisen ilo. Kuopiolainen on kehittynyt laulajana viime vuosina. Shouter-ainesta ei ole edelleenkään. Lyytinen tuntuu ymmärtävän omat rajansa, eikä hän sorru yliyrittämiseen kuin paikoin. "Steamy Windowsin" valinta levylle on rohkea veto, koska hän väkisin vertautuu biisin levyttäneisiin huippulaulajiin Tina Turneriin ja Shemekia Copelandiin. Erja on säveltänyt jälleen tukun mukavia sävelmiä. Lyriikat eivät juuri nappaa mukaansa, mutta useimmissa originaalibiiseissä on kosolti melodista ja rytmistä ajatusta. Varsinainen 'voittajakappale' uudelta albumilta ehkä kuitenkin puuttuu. Lyytinen puhuu mielellään itsekin levystä omanaan. Keikoilla ja nyt myös levyllä soittavan bändin roolia ei kuitenkaan voi kyllin korostaa. Davide Floreno (kitara), Iiro Kautto (basso) ja Rami Eskelinen (rummut) soittavat tavalla, jonka edessä edeltäjälevyllä touhunneet Kimbrough-suvun vesat kalpenevat. Kolmikon mehukas yhteissoitto on taltioitunut todellisena – siitä kiitos kuuluu albumin tuottaneelle Florenolle. Kansitaiteessa bändi pelkistyy vaivaiseksi nimiluetteloksi, vaikka tarkkaavainen voi takakannen utuisesta tunnelmakuvasta rumpali-Eskelisen siluetin löytääkin. Tämä on tosi: Lyytinen on paljosta velkaa luotettavasti, osaavasti ja epäitsekkäästi soittavalle yhtyeelleen. Erja Lyytinen on blues-artistina niin nuori, että sellaisena edistyminen on hänen menestyksensä mittari vielä pitkään. Ensimmäiset albumit "Attention!" (2002) ja "Wildflower" (2003) olivat sinänsä sympaattisia teoksia. Kehitys niistä ajoista on silti ollut huimaa. "Grip of the Blues" on toisena Ruf-purkituksena jälleen uusi nykäys eteenpäin, joskaan ei mikään mahtiloikka. Suosion ottaminen itsestäänselvyytenä – hattuun kihahtamisesta puhumattakaan – olisi pahinta, mitä Lyytiselle voisi nyt tapahtua. Järki on pysynyt päässä: hän osoittaa uudella albumillaan olevansa kunnianhimoinen artisti, ilman minkään tasoista yleisön aliarviointia. Blues-polkua on vielä pitkään kuljettavana. Erja Lyytinen tietää sen, ja on pakannut hyvät eväät matkaa varten. PASI TUOMINEN Erja Lyytinen: Grip of the Blues. Ruf Records, 2008 Lyytinen (laulu, kitara), Davide Floreno (kitara), Iiro Kautto (basso), Rami Eskelinen (rummut) Vierailija: Harri Taittonen (koskettimet) Tuottaja: Davide Floreno Linkit: Erja Lyytisen kotisivut ja MySpace, Dreamland Blues -arvio - - - - - Grip of the Blues on saatavissa CDON.COM-nettikaupasta. |