 |
| Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com © 2008 Blues-Finland.com |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
| Robert Cray |
| Imatran torstai on klassikko 4.7.2008 Kuvagalleria Big Band Festivalin perinteinen blues-päivä oli pullollaan rytmiherkkuja. Päivä aloitettiin Kalastuspuistossa, josta edettiin BB-kadun kautta "Blues Familyn" pariin tapahtuman päätelttaan. Totisesti kannatti matkustaa Etelä-Karjalaan Imatra Big Band Festivalin perinteisesti blues-pitoiseen torstaihin. Illan pääkonsertti oli saanut nimen "Blues Family". Imatran ydinkeskustaan pingotetun BB-teltan lavalle kapusi kirkkaimpana tähtenä The Robert Cray Band. Wentus Blues Bandin, jonka solisteina toimivat Sven Zetterberg ja Eddie Kirkland, avaaman illan toi päätökseen The Campbell Brothers. Aiemmin päivällä oli jo nähty Tuomari Nurmion ja Hunajaluiden konsertti Kalastuspuistossa sekä T. Halonen & Big Boren veto BB-kadulla. Ilman Jeff Healeyn keväistä poismenoa Robert Cray ei olisi soittanut Imatralla. Vähäisintäkään varamiesasennetta ei voinut havaita, sillä kokoonpano oli iskussa ja BB-teltta oli täyteen kansoitettu. |
| Ainoa sivumaku oli, että teltan ruokailualueilta kantautunut hälinä tuntui hermostuttavan Craytä; kesken "Right Next Door (Because of Me)" -biisin hän alkoi äksyn näköisenä koputella mikrofoniaan ja tempaisi kitaran kaulastaan selvästi ennen kappaleen loppua. Heti seuraavaksi hän lämäsi tiskiin "Back Door Slamin" sellaisella väännöllä, että ainakin yhdellä yritysvieraalla läikkyivät hyvälaatuiset punaviinit pöksyille. Melkoinen palaute artistilta! "Phone Boothin" (I'm new in Imatra, got no one else to call!) avaamassa setissä vaikuttavimmaksi yksittäiseksi kappaleeksi nousi vuoden 1992 albumin "I Was Warned" nimibiisi. Se on latinohenkinen, minkä kosketinsoittaja Jim Pugh on sisäistänyt loistavasti. Hän maustoi Imatralla kuullun version hykerryttävin pianokuvioin; ei nyt ihan "Girl from Ipanemaa" kuitenkaan. Eräässä keikan vaiheessa muut soittimet vaikenivat hetkeksi, ja äänimaiseman täytti Cray-Pugh -akselin harvinaislaatuinen vuoropuhelu kitaran ja urkujen välillä - upea hetki. Robert Cray on parhaimmillaan kipeiden ihmissuhteiden realistisena tulkkina. Imatran settiin kuuluivat "I Was Warnedin" lisäksi tältä osastolta muun muassa hienovireinen "Time Makes Two" ja vanha hitti "Bad Influence". Muita erityisen onnistuneita tulkintoja olivat raju "Smoking Gun" ja kolmen kappaleen encoressa kuultu Howlin' Wolf -klassikko "Sittin' on the Top of the World". Crayllä on asiaa Viime vuosina Cray on ottanut myös vahvasti kantaa. Viimeisin studiolevy "Twenty" on omistettu Yhdysvaltoja jakavalle Irak-kysymykselle. Albumin kappaleista Imatran teltassa soivat nimikappale "Twenty" sekä "Poor Johnny", joka kuultiin levyltä tutuin erikoisin kaiutuksin. Biisi päättyi synkästi hautajaismarssin säveliin. The Robert Cray Bandin pitkäaikainen basisti Karl Sevareid ei osaa edelleenkään tehdä mitään väärin. Hänen bassokulkunsa eivät tosiaankaan kuulu boogie-teorian alkeisiin. Mies soittaa taidon lisäksi vahvasti tunteella: hän altistaa auliisti itsensä musiikin vietäväksi. Kevin Hayes on hänkin palvellut bändiä pitkään. Hayes on tiukka soittaja, mutta nykyisin hänen työskentelynsä menee turhan usein hakkaamisen puolelle. Yhtyeen musiikissa on niin paljon sielua, ettei suuruutta tarvitse tehdä ulkoisin keinoin. Huvittavana yksityiskohtana lavan pimennossa hääri roudari, joka viritteli jatkuvasti Crayn lepovuorossa olevia Stratocastereita ja herkeämättä hinkkasi rievulla kaiken kuumalla lavalla kertyneen kosteuden niiden pinnasta pois. Siitä huolimatta, tai juuri sen takia, The Robert Cray Band soitti jälleen hyvän konsertin, joskin päämiehen ärtyneisyydestä jäi mieto sivumaku. Steel-kitaroista on moneksi New Yorkin osavaltiosta tulevan The Campbell Brothersin osuus alkoi vasta keskiyöllä. Iloisena yllätyksenä yleisö ei lähtenyt kohtuuttomissa määrin sitä ennen pois, vaan steel-kitaroiden mestarit saivat soittaa innokkaalle ja runsaalle kansalle. |
 |
| Hän on nähnyt valon: Darick Campbell |
| Chuck ja Darick Campbellin steel-kitaroiden väsymätön kilpalaulu on todella vavahduttavaa kuultavaa. Yksi kovimmista vedoista oli tulkita Sam Cooken "A Change Is Gonna Come" instrumentaalina, jossa melodiasta vastasi Darick Campbell lap steelillään. Runsas vuosikymmen sitten levytetty "Morning Train" taas sisälsi junasoundit, jotka Chuck Campbell loihti pedal steelistään. Roolia ottivat sopivissa määrin myös kitaraa soittava Phil Campbell sekä uusi laulusolisti Joyce "Cinnamon" Jones. Sanomaltaan The Campbell Brothersin musiikki on voimakkaasti uskonnollista. Tätä sanomaa saattoi erityisesti Cinnamon hurmoshenkisellä laulullaan ja liikunnallaan. Uskonnot herättävät suomalaisissa paljon epä- ja ennakkoluuloja, mutta Campbellit tekivät rajusti töitä suvaitsevaisuuden eteen; vielä ei ole tiedossa, montako käännynnäistä Imatran BB-teltasta aamuyöllä poistui. Sukukokous Imatralla "Family Meeting", taannoin dvd-julkaisunakin saataville tullut elokuva, oli antanut nimen koko Imatran blues-illalle. Elokuvan pääaihe Wentus Blues Band toimi asiaankuuluvasti bileiden avaajana. Yhtyeen omat kappaleet (erityisesti "Down the Line" ja "Passenger Blues") eivät olleet suinkaan setin huonoimmasta päästä. Oli myös mukavaa, että Wentus oli lähtenyt liikkeelle täydessä kuuden miehen kokoonpanossaan. Sven Zetterberg liittyi mukaan ilonpitoon tuota pikaa. "Since I Been Loving You" on noussut Wentuksen kanssa soitettuna jo suoranaiseksi hitiksi. Svenne, suomalaisen äidin poika, on usein pahoitellut suomen taidottomuuttaan, mutta 'ongelmaan' on tullut kehitystä: "Uskomatonta Blues Band!", hän esitteli kokkolalaissekstetin. Noin 85-vuotias ihmemies Eddie Kirkland viihtyy edelleen Wentus Blues Bandin matkassa. Hän hytkytti jälleen yleisöä faneilleen säveltämänsä biisin tahdissa ja houkutteli tutusti "I hope you find your rainbow" -yhteislauluun. Näin alkuillasta vastakaiku oli kuitenkin vaisuhko. Eddien soittamisen tarkkuutta ei lakkaa ihmettelemästä. Hän ei lähde harhailemaan näyttäviin kitaraseikkailuihin, vaan soittaa omalla, terävällä tavallaan. Kirklandin pistämättömästä komppikitaroinnistakin sopii monen ottaa mallia - ja niin on otettukin. Yöllä kello 14 Porukkaa ei puuttunut Kalastuspuistostakaan. Tuomari Nurmion ja Hunajaluiden kello 13 alkanut setti houkutteli sankan joukon kuuntelemaan juurevan vereviä versioita Tuomarin unohtumattomista. Aija Puurtisen ja Esa Kuloniemen lisäksi Hunajaluissa soitti tällä kertaa rumpali J Salonen. Maukkaimpia olivat avaus "Avaa preeriaa", johon Kuloniemen taiteilemat kitaraujellukset olivat aitoa preeriatuulta. Monumentaalisesti suomalaista ydinperhettä ironisoiva "Sunnuntaina" oli jälleen herkullinen. Nurmion laatikkokitaran lisäksi Bo Diddleystä muistuttivat "Älä itke Iineksen" viidakkobiitti ja "Rakkauden voima", jolla saattoi kuulla myös häivähdyksen countrya. "Valo yössä", kenties Nurmion tunnetuin kappale, täydensi hittiputken. "Tää kappale sopii hyvin tähän ihanaan yöhön", Tuomari esitteli. Kello oli 14:08. T. Halonen & Big Bore soitti monipuolisen setin BB-kadulla iltapäivällä. Bluesin ystävää miellyttivät erityisesti T-Bone Walkerin "Stormy Monday" - jonka kosketinsoittaja Kai Lammervo lauloi mukavasti - sekä Blues Breakers with Eric Clapton- ja Booker T & The MG's -tunnelmoinnit. Mahtui mukaan myös "Return of the Prodigal Son", jonka teki George Benson. "Hyvä artisti, ennen kuin alkoi tehdä disko-funkia", Halonen tuumi. PASI TUOMINEN |