BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
6.7.2012   Kuvagalleria
Macy Gray
Macy Gray hämmensi Imatralla
Maailmantähti oli Imatra Big Band Festivalin blues-pitoisen torstain
huipentaja. Vauhdissa olivat myös SF Blues, Honey B & The T-Bones, Tomi
Leino Trio ja The Munsons.

Imatran kymmenenpäiväinen rytmimusiikin rutistus, Imatra Big Band Festival,
eteni heinäkuun viidentenä toiselle torstailleen. Se merkitsee perinteisesti juhlaa
bluesin ystäville. Vuoden 2012 festivaalilla pääpanostus oli iltakonsertissa, joka
pidettiin tapahtuman pääteltassa iskulauseella "Blues & Honey".

Ykköstähtenä nähtiin maailmankuulu soul- ja rhythm 'n blues -laulaja
Macy Gray.
Hän esiintyi
David Murrayn johtaman ison orkesterin kanssa. Suomalaistähdet
olivat 10-vuotisjuhlansa kunniaksi alkuperäiskokoonpanoon palannut
SF Blues
sekä 30-vuotias bändi
Honey B & The T-Bones. Pyöreitä juhlivien valinta
ohjelmaan oli osuva veto, sillä IBBF pidettiin nyt 30:nnen kerran.

Macy Gray hoiperteli BB-Klubin lavalle David Murrayn ensin sparrattua
orkesteriaan pitkällä jamikappaleella. Macy oli varsin "nauttineen" oloinen, mutta
kähisi muutaman biisin totutun tunnelmarikkaasti. Solisti poistui taas
takavasemmalle, ja Murrayn orkka jatkoi instrumenttiakrobatiaansa ilman
päätähteä.

Hetken kuluttua kuvio toistui. Uusintakierroksen jälkeen Macy Gray tuli vielä
lyhyehkön encoren ajaksi yleisöä huudattamaan. Ja siinä se.

Diivan esiintyminen oli melkoisen hämmentävä kokemus. Gray teki
välttämättömimmän - ilmaantui lavalle ja lauloi muutaman kappaleen riittävän
tunnistettavasti - mutta ei ollut epäselvyyttä, etteikö fokus olisi ollut koko lailla
kadoksissa. Konsertti oli toki Grayn ja Murrayn orkesterin kiertueen ensimmäinen;
yhteinen sävel näin vaativaan orkestraatioon ei löydy käden käänteessä.

Macy Gray ei ole koskaan peitellyt päihteiden käyttöään. Imatran-keikkaa
seuratessa oli jälleen vaikea välttää ajatusta, että stara oli nauttinut muutakin
kuin kansalaisluottamusta. Pari vuotta sitten Gray tiedotti näyttävästi
vähentäneensä huumausaineiden käyttöä, koska seuraukset olivat alkaneet
vaikuttaa hänen ulkonäköönsä. Tähän projektiin (vaikka sitten vain ulkonäön
nimissä, jos terveysasiat eivät ole niin tärkeitä) sopii toivoa hänelle onnea.
Lahjakkuus tuskin haluaa samalle polulle, jota kulkivat hautaan
Billie Holiday,
Bessie Smith
ja Whitney Houston.

Gray oli sinänsä täydellinen valinta Imatra Big Band Festivalille: vetävä
maailmantähti ja taustalla laadukas, 11 puhaltajan iso orkesteri. Ja nainen on
näyttäväkin kuin mikä. Macy on yli 180-senttinen. Pituuden lisäksi korkeat kengät,
kohti taivaita kurkottava kampaus ja kimaltelevat esiintymisasut lisäävät
visuaalista vaikuttavuutta. Mutta musiikillinen anti oli varmuudella pettymys
monelle. Suuren osan show'nsa jälkipuolestakin Macy Gray keskittyi yllyttämään
sankkaa yleisöä ulvomaan ja huutamaan iskulauseita.

Aika kallis cheerleader.

Hey hey, the blues is alright!

Vuonna 2002 perustettu SF Blues nähdään jälleen ensimmäisessä
miehityksessään
Heikki Silvennoinen, Pepe Ahlqvist ja Dave Lindholm.
Komppikaksikkona toimivat
Mikko Löytty (basso) ja Jani Auvinen (rummut).
.
SF Blues valloitti BB-Klubin.
SF Blues soittaa paljon bluesin klassikkokappaleita ja jonkin verran kivikovan
kolmikon omaa tuotantoa. Standardit ovat mielenkiintoisia heidän tulkitseminaan,
mutta erityisen hyviltä Imatralla kuulostivat aitosuomalaiset vedot: Ahlqvistin
klassikko "Back to The River" ja Silvennoisen vastaava "Heresy".

Lindholm esittää mielellään näkemyksiään
Muddy Waters / Willie Dixon -akselin
ja
Robert Johnsonin laulukirjasta. Imatralla yleisöä innosti erityisesti "Hoochie
Coochie Man", jota Dave on veivannut muun muassa
Rock 'n Roll Bandin kanssa.

Muita kohokohtia BB-Klubilla olivat
Creamin versiota lähellä ollut "Crossroads",
jossa Ahlqvist suoriutui harpistina, toinen Cream-aiheinen veto "Sunshine of Your
Love" sekä Pepen laulamana "Things That I Used to Do". Viimeksi mainitun ovat
heittäneet tunteella muiden muassa
Guitar Slim ja Buddy Guy - Ahlqvistin
tulinen tulkinta ei (ainakaan kauheasti) niiden rinnalla kalpene.

"The Blues Is Alright" sopii mainiosti setin lopetusbiisiksi. Sillä SF Blues sai
IBBF-yleisön laulamaan komeasti mukana. Hauska ja sympaattinen päätös
viihdyttävälle konsertille. Tämä kolmikko tosiaan tykkää bluesista.

Laineilla ja kadulla

Honey B & The T-Bonesilla oli taas kerran into päällä. Esa Kuloniemi (joka toimi
myös "Blues & Honey" -illan juontajana),
Aija "Honey B" Puurtinen, Jaska
Lukkarinen
ja Mamba Assefa tarjosivat yleisölle laatumusaa ja hupia koko rahan
edestä.

Loppupuolella nähtiin ja kuultiin totaalisen hillitön
Kipparikvartetti-parodia, jossa
HBTB:n neljälle jäsenelle oli annettu
Olavi Virran, Teijo Joutselan, Auvo Nuotion
ja Kauko Käyhkön roolit. Encoressa palattiin asian ytimeen, ja Puurtinen lauloi
upeasti
Johnny Cashin "I Walk the Linen". Aitoon Honey B & The T-Bones tyyliin,
totta kai.

Imatra Big Band Festivalin "blues-torstaihin" kuuluivat myös "Blues Stars" -risteily
sekä
Tomi Leino Trion konsertti BB-Kadun ilmaislavalla. Risteily vei yleisön
Imatralta Lappeenrantaan M/S Camillalla. Musiikista Saimaalla vastasivat
Tokelan
ja Tommi Vikstenin duo The Munsons nasevalla country/rockabilly-osastolla sekä
SF Bluesin kompakti kokoonpano: Silvennoista, Ahlqvistia ja Lindholmia tuki Jani
Auvinen lyömäsoittimissa.

Jos Lappeenrannasta kiirehti risteilyn jälkeen takaisin Imatran keskustaan,
saattoi vielä nauttia hyvän aikaa kello 17 alkaneesta Tomi Leinon Trion setistä.
Leinon (kitara, laulu) lisäksi helteisellä lavalla ahkeroivat
Jaska Prepula (basso ja
laulu) ja
Mikko Peltola (rummut).

IBBF:n blues-torstai on bluesin ystävien keskuudessa käsite. Se kuuluu kiistatta
koko blues-vuoden merkittävimpiin yksittäisiin päiviin. Ohjelmistosta on pidetty
hyvää huolta vuosikaudet, ja yleisön edun nimissä sopii toivoa käytännön
jatkuvan.

PASI TUOMINEN, teksti ja kuvat

Kuvagalleria

Linkki: Imatra Big Band Festival
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2012
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English