LEVYARVIO
24.1.2015
Ismo Haavisto
juurimusiikin lähteillä
Soololevy "Mean Blue Train" kuljettaa
kuulijaa puhtaissa äänimaailmoissa. Matkaa
taitetaan Afrikasta aina Robert Johnsonin
haudalle asti.

Lahtelainen multi-instrumentalisti ja
monilahjakkuus
Ismo Haavisto kulkee omia
teitään. Useista kokoonpanoista tuttu
Haavisto on tällä kertaa ahkeroinut soololevyn
nimeltä ”Mean Blue Train”. Haaviston omista
sävellyksistä ja sovituksista koostuva
kokonaisuus on tyyliltään ja aiheiltaan kuin ajanmukaistettu maaseutubluesin
katsaus. Tekijäksi on merkitty yksinomaan Ismo Haavisto. Säestyksestä
huolehtivat Ismo Haavisto Trion jäsenet: rumpali
Mikko Järvinen ja basisti Ville
Vallila
.

Juurimusiikin lähteiltä inspiraationsa saava Haavisto taitaa kaikki tyylit.
Pelkistetyistä aineksista on syntynyt nautittavaa musiikkia niille, jotka arvostavat
puhtaita äänimaailmoja ja trubaduuriperinnettä. Kekseliäiden rytminvaihdosten
ansiosta yksikään kappale ei kuulosta samalta kuin toinen. Perinteiset soittimet –
akustinen kitara, sähkökitara, banjo ja huuliharppu – tulevat esiin sävykkäinä ja
aitoina. Resonaattorikitaran helisevää ääntä kuullaan monessa kappaleessa.
Levyn kansitaide koostuu
Teemu Töyrylän tyylikkäistä valokuvista. Kansitekstit
ovat englanninkieliset.

”Phone Sex Blues” aloittaa levyn räväkästi. Pulssin rytmissä etenevä kappale
kertoo ongelmista, joihin keikkamuusikko voi ymmärrettävästi ajautua. Napakka
kitarasoolo kuittaa energisen latauksen. Hypnoottinen komppi kappaleessa
”Voodoo Queen” vie rämeille ja aina Afrikkaan asti. Mystinen ennustaja ei
kuitenkaan kerro vierailijalle hyviä uutisia. Haaviston huuliharppusoolo on
suorastaan villi. Kaikuefekti lisää tehoa.

Levyn nimikappale ”Mean Blue Train” on perinteinen 'kantriblues' hiukan
Johnny
Cashin
tyyliin. Sanoitukseen on mahdutettu kaikki junaperinteeseen viittaava.
Basso ja vispilät matkivat höyryveturin pössäyttelyä. Huuliharppu soi haikeasti
kuin junan pilli. Matkalla ollaan, mutta nostalginen höyryvetureiden aika on ohi.

”One Night” on kaihoisa, sanoitukseltaan naiivin vilpitön soulblues. Keinuva
kitarariffi ja rento rumpukomppi säestävät. Kantribluesissa ”Get Outta' Here” on
hauskoja lyömäsoitinkuvioita.
Teuvo Lampisen tuuba puhkuu mallikkaasti.
”Before You Do Me Wrong” esittelee resonaattorikitaran ja taidokasta slideä.

”I'm Drinking Whiskey (Do Not Disturb)” on sähköinen blues, jossa slide vinkuu
pakonomaisesti kiihkeän bassorytmin ja lauluun miksatun säröefektin seassa.
Teksasin hurjat,
ZZ Top, käväisevät mielessä. Laulu loppuu äkisti, kuin seinään,
kuten juomisellekin voi käydä. ”Cabin Fever” on laulu- ja huuliharpputaidonnäyte,
taustallaan vain kontrabassosäestys. Tämä kappale todistaa, että mitä
yksinkertaisimmista aineksista voi syntyä täysipainoista bluesia.

”Daddy's Girl” edustaa trubaduuriperinnettä parhaimmillaan. Ainoastaan
banjosäestys korostaa painavaa sanomaa. Lapsen kehdon äärellä vannottu vala
tulkitsee isän tunteet: ”Always remember, you are daddy's girl”. ”It's Forbidden
to Love You” on melankolinen balladi, jonka aiheena on kaukainen ihastus,
kenties toisen oma? ”My Home Town” tarjoaa korvia hivelevän puhdasta, laulun
ja kitaran tahdittamaa folkia. Mies on kotimatkalla, ja kotoa löytyy rakaskin,
järven rannalta. Home, sweet home!

Tositapahtumat lienevät inspiraationa laululle ”
Robert Johnson's Grave”. Ammoin
kuolleen idolin viimeistä leposijaa etsitään kuumeisesti. Löytyväthän ne
maaseutubluesin juuret lopulta, vaikkei kukaan oikein tunnu tietävän, mistä.
Levyn päätöskappale ”I'm Talkin' 'bout You” on kaunis, yksinkertainen laulu
matkaajan kotiinpaluusta. Basson pehmeä tämmäys ja surumielinen huuliharppu
päättävät albumin lämpimissä tunnelmissa.

ANNAMARI LAUSALA


Ismo Haavisto: Mean Blue Train. Lake Water Records, 2014

Ismo Haavisto (laulu, kitarat, huuliharppu, banjo), Mikko Järvinen (rummut,
pesulauta, lyömäsoittimet), Ville Vallila (basso), Teuvo Lampinen (tuuba)

Äänitys ja miksaus Teuvo Lampinen


Linkki:
IsmoHaavisto.com
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2015
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats