 |
| Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com © 2009 Blues-Finland.com |
| J.J. Cale ei petä eikä yllätä 23.3.2009 Uusi "Roll On" -albumi tuskin laajentaa J.J. Calen fanikatrasta. Entuudestaan hänestä pitäville levy on kuitenkin ensiluokkainen kokonaisuus. Oklahomalainen lähtee myös kiertueelle kiekkoaan esittelemään. Oklahoman trubaduurin J.J. Calen edellisestä soololevystä "To Tulsa and Back" on ehtinyt kulua jo puoli vuosikymmentä. Uudenkarhea "Roll On" tuli markkinoille virallisesti 24. helmikuuta. Välillä, vuonna 2006, tosin julkaistiin suoranainen hittialbumi "Road to Escondido", jonka Cale purkitti Eric Claptonin kanssa. |
 |
 |
 |
 |
 |
| Clapton nauttii blues- ja rock-piireissä ristiriitaista mainetta: onhan hän valkoinen, englantilainen ja taitava soittamaan kitaraa. Sopii kuitenkin muistaa, että Clapton oli muun muassa Creamin ja The Bluesbreakersin jäsenenä jo 60-luvulla monien muiden brittikloppien tapaan tekemässä korvaamatonta promotyötä monien roots-mestarien eteen. J.J. Calen ura lähti nousuun 70-luvulla, kun "Slowhand" tekaisi suositut versiot hänen originaaleistaan "After Midnight" ja "Cocaine". Vetoapu tuli JJ:lle tarpeeseen. "Olen aina halunnut ansaita elantoni muusikkona, mutta maine ja kunnia eivät ole kiinnostaneet", Cale sanoo nyt, 70-vuotiaana. "Olen periaatteessa vain kitaristi, joka tajusi, että itsensä elättämisen eteen on myös tehtävä sävellystyötä." Calen 70-luvun huippualbumit eivät olleet myyntimenestyksiä, ja hän kertookin olleensa häkeltynyt alettuaan yht'äkkiä saada sievoisia tekijänoikeuskorvauksia Claptonin cover-versioiden riehuessa listoilla ympäri maailman. J.J. lähtee uuden albumin kunniaksi ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen tien päälle. Stadionkonserteista ei todellakaan ole kyse, vaan hän esiintyy soolona intiimeissä keikkapaikoissa. Rundi kulkee pitkin Pohjois-Amerikan länsirannikkoa Kaliforniasta aina Kanadan Brittiläiseen Kolumbiaan. Osa konserttien tuotoista lahjoitetaan kodittomien eläinten pelastamiseen ja hoitoon. Cale-bluesia ja ammatinharjoittajia J.J. Cale on artisti, joka jakaa mielipiteet. Skeptikot näkevät hänessä mitäänsanomattoman mutisijan. Kannattajat pitävät häntä huumaavan intensiivisenä ja monipuolisena. Ovat henkilökohtaiset argumentit mitä hyvänsä, saa niille perusteita uudelta "Roll On" -levyltä. Calen musiikki on mitä aidointa Americanaa: siinä ovat kuultavissa mantereen kaikki parhaat perinteet bluesista, jazzista, countrysta, folkista ja soulista lähtien. "Roll On" ei petä. Se on taatun calemainen kokoelma uusia alkuperäiskappaleita. Suurimmalla osalla kappaleista Cale soittaa kaikki instrumentit itse. Albumin ehkä bluesein veto on päätösraita "Bring Down the Curtain". Mahtavalla back porch -kitaralla alkava biisi voisi olla päätöskappale laajemmassakin mielessä: "Enough is enough, can't do it no more; Bring down the curtain, close the door", komentaa Cale. Ei kai tässä pohjusteta uran auringonlaskua? "Cherry Street" ja puhaltimien kuorruttama, livetuntuinen "Oh Mary" ovat kappaleita, joista voi vetää melko suoran paralleelin "They Call Me the Breeze" -tyyliseen Cale-bluesiin. "Fonda-Lina" on mielenkiintoinen tapaus. Se on poikkeuksellisen kiihkeätempoinen ja peräti tuotetun oloinen. Lyriikassa kerrotaan hauskaa stooria toiveikkaasti uraa luovasta maailman vanhimman ammatin harjoittajasta. Neitoa ei ole kappaleen ilmapiirissä vaikea kuvitella vaikkapa New Orleansin ranskalaiskortteliin huhuilemaan ohikulkeville miehille, "keuhkot" ikkunaluukusta pursuen. Musiikillisesti samantyylinen on "Strange Days", johon Calen banjo tuo ominaisleiman. Ilmaisultaan nämä kaksi ovat helposti verrattavissa "Grasshopper"-albumiin (1982). Vanhat kaverit matkassa Jazz-sävyt ovat tuttuja erityisesti Calen 70-luvun varhaistuotannosta (Everything Will Be Alright, Super Blue, Hold On jne). "Roll On" -levyllä osastosta pitävät huolen kokonaisuuden käynnistävät "Who Knew" ja "Former Me". Menevä nimikappale "Roll On" toimii hauskanpidon julistuksena. "We're having a party there; You can dance naked - nobody will really care!" Vaikka kappaleella vierailevat Eric Clapton (kitara) ja Jim Keltner (rummut), ei kuulla hillitöntä sooloilua, vaan Glen Deen mukava pianosoolo on oikeastaan ainoa erottuva yksilösuoritus. Mitä vierailijoihin tulee, basisti Bill Raffensbergerin ja vielä perustellummin kitaristi Christine Lakelandin esiintyminen on vähintäänkin paikallaan. Nimensä mukaisesti vanhalle kaverille osoitettu "Old Friend" on tervehdys tärkeälle lähimmäiselle "Troubadour"-kiekon (1976) avausbiisin "Hey Babyn" tyyliin. Albumin muut kappaleet ovat steel-kitaran sävyttämä country-veto "Leaving in the Morning", 80-luvun Calesta muistuttava "Where the Sun Don't Shine" sekä sääntömääräinen yhden soinnun junnaus "Down to Memphis". J.J. Calen taide on pienten keinojen suurta musiikkia. Hienoiset oivallukset saavat yksinkertaiset kappaleet (ilkeiden mielestä monotonian) kuulostamaan rikkailta. "Roll On" on Calea kiireestä kantapäähän: joka ei entuudestaan pidä Calesta tuskin repeää faniksi uudenkaan levyn myötä. Diggareille se on kuitenkin aarre. J.J. tekee vuodesta toiseen - levytysuraa on nyt takana 37 vuotta - asioita omalla, muuttumattomalla tavallaan. En varmuudella tiedä syytä tähän, mutta luulen tietäväni mitä hän sitä kysyttäessä vastaisi. "This is what I do." PASI TUOMINEN J.J. Cale: Roll On. Rounder Records, 2009 J.J. Cale (laulu, kitara ja "muut soittimet") Eric Clapton (kitara), Jim Keltner (rummut), Chirstine Lakeland (kitara), Bill Raffensberger (basso), David Teegarden (rummut), David Chapman (basso), Jim Karstein (rummut), Walt Richmond (piano), Rocky Frisco (koskettimet), Shelby Eicher (mandoliini), Jim Markham (huuliharppu), Don White (kitara), Mark Leonard (basso), Glen Dee (piano), Steve Ripley (kitara), John Logan (huuliharppu) Tuottaja: J.J. Cale Linkit: J.J. Cale kotisivu ja MySpace, Rounder Records, Rosebud Agency - - - - - ILMOITUS J.J. Calen tuotantoa CDON.COM-verkkokaupasta Roll On (2009) Gold (Kokoelma) Naturally Really Troubadour 5 #8 Kaikki J.J. Cale -nimikkeet CDON.COM:issa - - - - - Artikkelien etusivulle |