| Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com © 2009 Blues-Finland.com |
| JO' BUDDY ERIKOISHAASTATTELUSSA Juhlien jälkeen 23.2.2009 Viime vuonna neljännesvuosisata keikkailua täyteen Maalaispoika jatkaa arvokkaan musiikin lahjan levittämistä Se tapahtui kaksikymmentä vuotta sitten. Jussi Raulamo, 22, lähti omin nokkinensa matkaamaan Yhdysvaltoihin vakaana aikeenaan saada tuntumaa musiikkiin maassa, josta pääosa hänen esikuvistaan oli kotoisin. Nuorimies ajoi Louisianasta Houstonin kautta Teksasin osavaltion tarunhohtoiseen pääkaupunkiin Austiniin. "Oli maanantai ja etsin paikallislehdestä jamipaikkailmoituksia. Ensimmäisen nähtyäni päätin suunnistaa paikalle", sittemmin Jo' Buddyna maassamme tutuksi tullut artisti kertoo. |
 |
 |
 |
Jo' Buddy - Vaiheet 1966 Syntyy Suomussalmella 1973 Perhe muuttaa Tampereelle; aloittaa peruskoulun ja klassiset pianotunnit 1980 Lopettaa klassiset pianotunnit kuultuaan Little Richardia ja Jerry Lee Lewisia 1983 Liittyy laulajaksi rockabilly/rock & roll -yhtye City Shakersiin; ostaa ensimmäisen kitaransa ja LP-levynsä 1985 Ensimmäinen oma yhtye kitaristi-laulajana: One O'clock Humph syntyy (levyt Mambo Gumbo 1992, I Don't Want to Lose You 1993, Beyond the Blue 1996) 1989 Matkustaa Yhdysvaltain etelään: New Orleans Louisiana, Baton Rouge Louisiana, Lafayette Louisiana, Houston Teksas, Austin Teksas, Memphis Tennessee; paikallinen soittokaveri Austinissa vääntää nimen Jo' Buddyksi 1993 Groovy Eyes -yhtye syntyy (levyt High Flyin' But No Foolin' 2000 ja Tuberadio Broadcast 2003) 1996 Aloittaa keikkailun soolona Jo' Buddyn nimellä 1997 Ensimmäinen kiertue Pohjois-Amerikassa Jo' Buddyn nimellä 1998 Liittyy kitaristiksi Tiny Tones -trioon (levy Precious 2002) 2004 Liittyy Helge Tallqvistin yhtyeen laulavaksi kitaristiksi 2005 Helge Tallqvist & Groovy Eyes: Plays George "Harmonica" Smith -cd julkaistaan 2006 Julkaisee ensimmäisen Jo' Buddy -albumin "Grits & Rattles" rumpali Down Home King III:n kanssa 2007 Esiintyy Kaliforniassa Doheny Blues Festivalilla 2008 Julkaisee albumin "Whole Lotta Things to Do" ja viettää 25-vuotisen keikkalu-uran taiteilijajuhlaa |
Jo' Buddyn bändit City Shakers: Olin bändissä pelkkä laulaja, kitaristi-laulaja Jouni Jorosen rinnalla. Biisit olivat pääasiassa Sonny Fisher-, Johnny Burnette- ja Little Richard -covereita. Ehdin tehdä bändin kanssa keväällä 1983 vain kaksi keikkaa ennen bändin hajoamista. Heti sen jälkeen, kesällä 1983, päätin ostaa oman kitaran, slideputken ja ekan LP-levyni, joka oli Elmore Jamesiä. One O'clock Humph: Perustin bändin keväällä 1985 yhdessä rumpali Petri Pylväsen kanssa. Soitimme ainakin vuoden ilman basistia, sitten bändin jäsenistö jatkoi kasvuaan. Suurimmillaan kokoonpano oli 12-henkinen Pori Jazz -keikoilla kesällä 1993. Ehdoton korkeakouluni musabisneksessä. Kahlattin monenlaisissa rytmimusan vesissä: New Orleans Rhythm & Blues, Ska, Rock Steady, Memphis Soul, Zydeco, Cajun, Blues, Gospel... erosin bändistä kesällä 1998. Lukuisia keikkoja ja kiertueita tehtiin muun muassa Kanadassa ja Ruotsissa. Teimme viime kesäkuussa 10 vuoden tauon jälkeen reunionin Waldemar Walleniuksen 60-vuotissynttäreillä Tampereen Yo-talolla, mutta jatkoa on tuskin luvassa ihan heti. Groovy Eyes: Haluisin laajentaa repertuaariani enemmän instrumentaalimusaan, jazzimpaan suuntaan. Aloin kaivata pienempää kokoonpanoa Humphin rinnalle. Groovy Eyes oli myöskin eka bändini, jolla aloin tienata elantoa. Kunnioitimme varhaisia esikuviani kuten Charlie Christian (edelleen paras sähkökitaristi, jota olen kuullut), Lester Young, Charlie Parker, Tiny Grimes, Nat King Cole Trio, Bob Wills & Texas Playboys, Hank Williams, Onni Gideon, T-Bone Walker ja Bill Doggett. Yli tuhat keikkaa vuosina 1993 - 2006. Kiertueita kaikissa Skandinavian maissa. Teemme tällä hetkellä keikkoja, jos joku tilaa. Tiny Tones: Eka bändi jossa opettelin olemaan sideman. Komppasin ilman basistia laulaja Susannea, joka on ex-vaimoni. Tärkein kouluni ajatellen sitä mitä teen nykyään. Juuri Tiny Tones -keikoilla sain hiottua kitara-orkestrointini varmuuden. Viisi vuotta ja yli 500 keikkaa vuosina 1998 - 2003 Suomessa, Ruotsissa ja Portugalissa. Teemme yhä keikkoja tarvittaessa, jos joku tilaa. Jo' Buddy & Down Home King III on se mitä minusta tuli isona. Molemmat olemme maalaispoikia ja meillä on sellainen telepaattinen yhteys: pystymme trenaamaan uudet biisit automatkalla, soundcheckissä ja rouhimaan ne sitten läpi samalla keikalla. Ehdottomasti parhaiten groovellisesti organisoitu ja groovein bändi, missä olen koskaan soittanut. Veikkaisin bändille suhteellisen nousujohteista tulevaisuutta. Bändin nykyinen - eli kolmas - rumpali Tyko Haapala tuli bändiin oikeastaan suoraan Tiny Tonesista vuonna syksyllä 2003. Olemme tehneet jo satoja keikkoja Suomessa ja lisäksi muutamia rundeja Saksassa, Hollannissa, Ruotsissa ja USA:ssa. |
| "Saavuin Thundercloud Beer Garden -nimiseen paikkaan. Menin sisään Stratocasterini kanssa ja mut pyydettiin heti lavalle. Ensimmäinen vetämäni biisi oli 'Caldonia'. Sanoin bändille sävellajiksi B. Aloin vetää teemaa nuoruuden innollani. Huomasin, että kaikki muut soittivatkin sitä sävelaskel ylemmästä laatikosta!" Näin nuorelle suomalaiselle kävi välittömästi selväksi, että paikalla olleiden muusikoiden sävellajit poikkeavat suomalaisten vastaavista. Meikäläinen B:hän on heillä Bb, ja meidän H:mme puolestaan tunnetaan rapakon takana kirjaimella B. "Ok, ekan kierron jälkeen liu'utin käteni samaan laatikkoon. Se aiheutti ilmeisen paineaallon purkautumisreaktion, koska paikalla olleet alkoivat hyppiä ja tanssia kun hullut. Vedin vielä parit rallit päälle. Suksee oli omalla kohdallani ennennäkemätön." Osuuden päätyttyä yleisö saapui kiittelemään. Monet sanoivat muukalaiselle, ettei nähdyn kaltaista meininkiä kuule heillä turhan usein. Samassa porukassa soitti eräs erittäin ystävällinen pariskunta, huuliharpisti Stanley ja basisti Joyce Anderson, joiden kanssa Jussi ystävystyi välittömästi. He pyysivät uutta kaveriaan seuraamaan heitä seuraavaan jamipaikkaan 6th Streetille. "Kun aloin soittaa, jengi meni jopa vielä edellispaikkaa enemmän sekaisin. Olin todella innoissani, kun vedin Guitar Slimin "Reap What You Saw" -biisiä ja koko klubi lauloi mukana. Välittömästi jamisetin jälkeen Andersonit pyysivät minua liittymään bändiinsä. Ja totta kai sanoin Yes." Jo seuraavana päivänä uudistuneella yhtyeellä oli keikka samaisella 6th Streetillä. Stanley oli unohtanut yön aikana tuoreen jäsenen oikean nimen. Ennen keikkaa hän ojensi Jussille paperilapun, jossa seisoi kohtalokas teksti "Your Texas name is Jo' Buddy". Seurasi viikon mittainen kierros Andersonien Third Degree -bändin kanssa ympäri Austinia. Tulevina vuosina Raulamo oli tervetullut asumaan Andersonien vierashuoneessa ja keikkailemaan heidän kanssaan ympäri Teksasia. Helmikuussa 1996 Jussi sai suru-uutisen sisältävän kirjeen, jossa ilmoitettiin Stanleyn kuolleen äkillisesti aivoverenvuotoon. "Olin juuri samoihin aikoihin aloittelemassa soolokeikkojani, ja päätin ottaa Jo' Buddy -artistinimen käyttöön ensimmäisen amerikkalaisen ystäväni ja mentorini muistoksi." Vuonna 2006 ilmestyi "Grits & Rattles", Jo' Buddy & Down Home King III:n ensimmäinen levy. Jussi sai silloin Joyce-leskeltä kirjeen, jossa tämä kertoi julkaisun tapahtuneen juuri tasan kymmenen vuotta Stanleyn kuoleman jälkeen. "Stanley portarthurilaisena opetti minulle paljon todella tärkeitä asioita, kuten teksasilais-lousianalaisten laidbackien rytmien saloja ja sanojen lausumisen rentoa artikulaatiota laulajana. Ensimmäinen Austinin-matka oli minulle ensimmäinen elämää suurempi kokemus muusikkona, ja sain siitä hurjasti poweria jatkaa tätä hommaa. Se viikko oli suurenmoista aikaa. Tapasin kaiken lisäksi Clifford Antonen hänen legendaarisessa Antone's Clubissaan. Soitin lisäksi yhtenä iltana vuorotellen Wayne Bennetin kanssa samalla vahvistimella Stabb´s Barbeque Clubissa." Musiikillisia voittoja Kun elämme vuotta 2009, Jo' Buddy kuuluu kiistämättömästi suomalaisen juurimusiikin terävimpään kärkeen. Jo' Buddy & Down Home King III on kysytty keikka-akti, ja se on kotimaisten festivaalien vakiovieraita. Konsertteja riittää ulkomaille asti. Keväällä on luvassa kiertue Hollannissa ja Belgiassa. Kaksikon ensimmäinen albumi "Grits & Rattles" niitti mainetta, eikä viime vuonna julkaistu "Whole Lotta Things to Do" ollut pekkaa pahempi. Levyjen saamat kehut ja myyntiluvut eivät tunnetusti aina kulje käsi kädessä. "Ensimmäinen levy oli menestys ainoastaan kriitikoiden, radioiden, muusikoiden ja musadiggareiden parissa. Se oli itse asiassa heikoimmin myynyt levy koko Ram-Bam -yhtiöni historiassa. Olin mennä konkurssin keväällä 2006. Yllättäen Brittein saarilla herättiin, ja Red Lick Records ilmaantui pelastajaksi", Jo' Buddy avaa levyttävän artistin arkitodellisuutta. Raulamo kertoo, että arkisia promohommia tehdessä ei menestystä ehdi varsinaisesti edes huomata, saati tuntea menestyksen aiheuttamia paineita. "Sellaisia ongelmia saattaa olla artisteilla, jotka ovat suurilla levy-yhtiöillä. Siellä on liikaa niskaanhengittelijöitä. Itse olen käsittänyt menetyksen olevan sitä, että kykenee katkeroitumatta ja sataprosenttisesti tekemään sitä mitä on halunnutkin tehdä." Jussi mainitsee esimerkkinä J. Karjalaisen, joka on hieno tyyppi, ja jaksaa olla koko ajan innoissaan musiikkihommista. Niin metsä vastaa... Jo' Buddyn levyjen syntyyn on olemassa tiettyjä traditioita. Mennään maalle, nauhoitetaan paljon biisejä ja valitaan niistä helmet. Kaikki puolivalmis hyllytetään. Uudemmalle soololevylle aluevaltauksena tuli gospelharmonioiden laulaminen jälkiäänityksinä. Vierailijatkin karsittiin pois. Erikoisefektit tehtiin luomupohjalta: Gabro pilkkoo saunapuita kirveellä, ja muun retkueen Raulamo laittoi huutamaan pellon yli metsään. "Whole Lotta Things to Do" -kappaleen introssa siis metsän oma kaiku vastaa. Samaan ralliin on sämplätty myös heinäsirkkojen sirinää ja peurojen öistä puhinaa. Oman materiaalin kirjoittaminen ja esittäminen on yksi Jo' Buddyn voimakkaimpia ominaispiirteitä. "Biisit syntyvät usein voimakkaiden kokemusten laukaisemina; rakastuminen, ero, läheisen kuolema, hyvät bileet, koti-ikävä, loma, luonto. Joskus niitä syntyy kävellessä, pyöräillessä, autolla ajaessa, hississä, roudatessa tai jopa uidessa." "Hoilotan ja hyräilen usein jotain itsekseni öisessä metsässä saunalenkillä kävellessäni tai hiihtäessäni. Toisinaan pääsen todella hyvään grooveen, ja sitten alkaa tulvia hyviä riimejä. Kun palaan kotiin, otan kitaran käteen. Joskus biisi on valmis heti, joskus siihen menee viikko. Ajoittain otan kitaran käteen ja uusi biisi syntyy varoittamatta, täysin spontaanisti. Mitään metodia ei siis ole, muuta kuin ehkä se, etten käytä enää mitään muistiinpanovälineitä sanojen kirjoitukseen. En edes omista toimivaa äänittävää nauhuria. Päätän työstää kappaletta niin kauan, että saan sen toimimaan." Joskus nuorempana Jo' Buddy kertoo testanneensa, mitä kaikkea saa aikaan kokeilemalla vapaasti erilaisia sointuja 8 ja 12 tahdin blues-kierroissa. Ei tarvinnut paljoa päästäkseen aivan eri sfääreihin, ja niistä kokeiluista jäi paljon takataskuun nykytekemisiä ajateltaessa. Raulamo muistaa John Coltranen mullistaneen kyseistä tapaa 60-luvulla ja olleen todella syvällä siinä pelissä. "Kun joskus tsekkasin Charlie Parkerin 'Blues for Alicen' sointukierron, avasi se paljon uusia soinnullisia väyliä biisintekijänä. Kerran komppasin koko Jimmy Reedin kuuden cd:n Vee-Jay -boksin läpi pelkkää Eddie Taylorin bassopuolen komppia mukaillen. Sen ansiosta sain vakaamman ja rennomman rytmisen pohjan monille biiseilleni. Hommani juuret johtavat kuitenkin vuosituhansien oraaliseen traditioon, joka perustuu eletyn elämän jalostamaan mielihyväkeskeiseen luovuuteen - länsimaisen akateemis-teoreettisen suoritusmentaliteetin sijaan." Jo' Buddyn keikkatilanteessa nähneet eivät aivan heti unohda kokemaansa, siksi intensiivisiä eritoten hänen nykykonserttinsa Down Home King III:n kanssa ovat. Keikkoja ja keikkayleisöjä riittää moneen veneeseen, mutta Raulamo ei ole valikoivaa sorttia. "Kaikki keikat ovat olleet yhtä tärkeitä ja periaatteeni on aluista asti ollut pitää itseni hyvässä kunnossa. On kyettävä antamaan kaikkein parasta lavalla, sillä hyvän fiiliksen ja hengen nostattaminen on mulle tämä koko juttu." Ja parasta on se, että jos joku keikka ei mene omasta mielestä aivan niin hyvin kuin sen piti, on aina mahdollisuus tehdä homma paremmin seuraavalla kerralla. Jo' Buddyn musiikki perustuu täysin vuorovaikutukseen yleisön kanssa: mitä tunnet sisälläsi, se välittyy yleisölle. Artistilla on suuri vastuu siitä. "Mun fiiliksiin ei esimerkiksi vaikuta se, kuinka monta ihmistä on paikalla. Kunhan vaan saan tavalla tai toisella kommunikaatioyhteyden heihin. Keikka menee putkeen, jos pääsee porautumaan syvälle grooven ytimeen. Se hetki on maaginen olotila. Kun yhteys aukeaa, voi mennä minne vain eikä mikään voi mennä pieleen." Suomussalmelta Tampereen kompromissiin Jussi Raulamo sanoo ensimmäisten seitsemän ikävuotensa Suomussalmen korvessa olleen elämän vapainta ja huolettominta aikaa. Sana oli aina vapaa. Perhe asui Myllylahden kyläkoululla 30 kilometrin päässä Suomussalmen kirkonkylästä. Aluksi ei ollut sähköjä, ei juoksevaa vettä, ei sisävessaa. Se ei kuitenkaan haitannut tahtia: soitto soi ja laulu raikui aina vanhempien ja koululaisten toimesta. Kunnollinen blues-miehen tausta! "Eka livekeikka, jonka muistan, olivat Ilmari Kiannon hautajaiset Suomussalmen siunauskappelissa. Isäni lauloi kuorossa, jonka riveissä levytti yhden LP:nkin. En ole Suomussalmen-aikojen jälkeen kokonaan sopeutunut kaupunkilaiseksi. Olen edelleen maalaispoika, joka asuu kaupungin laidalla metsän vieressä. Olen aina halunnut elää lähellä luontoa, ja nykyinen asetelma on aika hyvä kompromissi: puolen tunnin bussimatka Tampereen keskustasta ja viiden minuutin kävelymatka maaseudun rauhasta." Jos Suomussalmen-vuodet olivat auvoista lapsuutta, olivat peruskouluvuodet Tampereella - etenkin yläaste - sitäkin masentavampia. "Jossain vaiheessa jouduin ravaamaan kasvatusneuvolassa. Ne alkoivat yrittää mua tarkkikselle. Reagoin siihen olemalla menemättä koko kouluun. Loppuaikani yläasteella koostui lähinnä perjantain säännöllisistä, päihdehöyryisistä jälki-istunnoista." Koulukaveritkaan eivät olleet tyypistä kovin innoissaan, varsinkin kun lintsauksen syy usein oli epämuodikas musiikki. Jussi uskoo olleensa luokkansa vihatuin ja syrjäytynein henkilö. Hän hengaili rockabilly- ja punkkariporukoissa, varasteli, tappeli kaduilla ja oli mukana kaikenlaisissa epämääräisissä pikkubisneksissä. Koulupäivät kuluivat pääsääntöisesti musiikkiliikkeissä: aamupäivät kuuntelemassa levyjä ja loppupäivät kokeilemassa kitaroita. "Jotenkin koen kuitenkin olevani onnekas täytettyäni oppivelvollisuuteni tällä tavalla. Myöhemmin tajusin, että niin sen piti mun kohdalla mennäkin. Kykenen edelleen lukemaan, laskemaan, laulamaan ja kirjoittamaan. Jotain taisi jäädä kaaliin biologiasta ja maantiedostakin. Kaikki se oppi mitä koulusta halusinkin! Englannin kieleni taas olen oppinut myöhemmin laulamalla sekä elämysmatkailemalla parikymppisenä yksin Englannissa ja USA:ssa. Myöhemmin, miellyttääkseni äitiäni, kouluttauduin keikkojen ohessa erikoishieroja-kuntouttajan ammattiin 90-alussa. Niitä hommia en ole tehnyt päivääkään." |
| Suomen rajat alkoivat tulla vastaan siis jo vähän 20 vuoden iän täyttymisen jälkeen. Muistorikkaan Austinin-kokemuksen jälkeen ensimmäinen ulkomaankeikka omalla bändillä oli syksyllä 1992 Pirita Blues Festival Tallinnassa. Bändi silloin oli One O´Clock Humph. Humph-rumpali, Petri Pylvänen, hoiteli ulkomaan kontaktit alkuun. Vuosikymmenen loppupuolella ohjelmassa oli periodimaista keikkailua yhteispohjoismaisen Cajun du Nord -bändin jäsenenä vuoroin muiden suomalaisjäsenten (Veli-Matti Järvenpää, Jarkko Helin) kanssa. Hommia riitti niin Ruotsissa, Norjassa kuin Tanskassakin. Ruotsissa on tullut rundattua kaikkiaan jo yli 20 kertaa. Jo' Buddy tunnetaan miehenä, jonka itsetunto kestää kiitoksen jakamisen häntä tukeneille. "Jorosen Jounin ansiosta pääsin alkuun kitaransoitossa ja keikkailussa. Roineen Sami sivisti mua monilla rhythm & blues- ja western swing -levyillä. Pylväsen Petrin kanssa pääsin alkuun bändin pyörittämisessä ja biisien luomisprosesseissa. Wentus Blues Bandin Robban Hagnäsiltä sain ekat keikkakontaktini Ruotsiin. Ystäväni Lynwood Slim, Junior Watson, Kim Wilson ja Rick Holmstrom ovat levittäneet sanaa meikäläisestä rapakon takana." Alusta asti on Raulamolla ollut halu havainnoida musiikkia omatoimisesti ja kulkea omaa tietä. Tällä vuosituhannella hän on tuottanut ja julkaissut itse omat levynsä, mikä on korostanut haluttomuutta kuulostaa muilta aikalaisilta. "Tällä alalla, jos et kykene auttamaan itseäsi, ajaudut ennen pitkää syvään kuseen. Olen maksanut kaikki soittimeni, autoni ja äänilevykokoelmani omilla oppirahoillani. Kieltäydyn ottamasta vastaan mitään almuja työkkäreistä tai sossunlukuilta." "Tämä on kamppailulaji. Näissä hommissa tarvitaan päättäväisyyttä ja lujaa tahtoa. Paras päätökseni oli raitistuminen 20-vuotiaana! Ajatella, en ole ollut kännissä yli 21 vuoteen. Sitä ennen join liikaa kiljua, halpoja viinejä ja raakaa viskiä. Kuuri vei mahani huonoon kuntoon, ja meni pari vuotta terveyden ja energian takasin saamiseen." Jo' Buddy on siis joutunut muuttamaan elämäntapansa täysin - ja sillä tiellä ollaan edelleen. Artisti ehti nähdä jo nuorena liian monta lahjakkuutta, jotka sössivät hommansa päihteillä. Hän ei halunnut järjestää itseään samaan jamaan, koska halusi tosissaan panostaa kaikkiin keikkoihin ilman huuruista sumuverhoa. "Kun röökikielto tuli viime vuonna, huomasin, että työolosuhteet rupesivat olemaan jokseenkin kohdallaan." Yhtä täynnä kuin rock-historia on tarinoita päihteiden viemistä lahjakkuuksista, on se täynnä myös kertomuksia kariutuneista parisuhteista. Jo' Buddyn rajuin veto jälkimmäisellä alalla oli naimisiinmeno New Orleansissa vuonna 1997. Liitto tuli päätökseensäkin kansainvälisissä merkeissä kuutisen vuotta myöhemmin: ero sinetöityi Espanjassa. "Muusikon työn epäsäännöllisyys ja loputon kiire ovat tuhonneet kaikki tähänastiset vakiintuneet parisuhteeni", Raulamo tunnustaa. "Ei tahdo jäädä aikaa kenellekään muulle, kun hoitaa koko ajan keikkabuukkaus- ja levy-yhtiö -balettia. Toisaalta lavalla musan avulla olen saanut nollattua synkimmätkin fiilikseni. Siksikin tähän hommaan haluan satsata. Mutta mikään ei silti estä unelmoimasta toisinaan onnellisesta perhe-elamästä. Ikinä ei tiedä, mitä hyvää huominen tuo tullessaan." Päivä kerrallaan, olennaiseen keskittyen Jussi "Jo' Buddy" Raulamo elää nyt päivän kerrallaan ja katsoo millaisia kuvioita viimeisin levy tuo tullessaan. Keski-Eurooppaan ainakin lähdetään kiertueelle huhtikuussa. Lisäksi Rick Holmstromin kanssa on jo vuosia suunniteltu yhteisen kitaralevyn tekemistä - kunhan Rick kiireiltään Mavis Staplesin bändistä ehtii. Jo' Buddy soittaa nykyään myös rumpuja Tragic Sam & the Lowdown Rockers -bändissä. Levytyssuunnitelmiakin yhtyeen kanssa on. Lisäksi Raulamo isännöi uudelleen aktivoituneen Blues Lovers -yhdistyksen säännöllisiä jameja Tampereella. "Vierailen kitaroineni ja biiseineni rumpalini Gabro & Frank with the Irrationals -ryhmän todella mielenkiintoisen monipuolisella, englanninkielisellä rap/blues/surf/flameneco/ska -levyllä, joka tulee ulos piakkoin. Olen suunnitellut uuden duolevyn purkittamista tämän vuoden aikana. Julkaisu olisi toivottavasti vuonna 2010. Teen nykyisin myös tiskijukkakeikkoja DJ Frankly Jo' -nimellä. Olen todella onnekas voidessani soittaa sataprosenttisen vapaasti omia suosikkikappaleita kokoelmastani, joka kattaa musiikkia 1800-luvun lopulta tähän päivään. Olen nähnyt kuinka lujaa esimerkiksi hyvä blues puree asiasta täysin pimennossa eläneeseen nuorisoon. Huomaan koko ajan, kuinka suuri sosiaalinen tilaus sielukkaalla musalla on, ja koen olevani etuoikeutettu saadessani olla osana asian levittämiseksi ympärille." Haaveilu on ihmiselle sallittua ja jopa toivottavaa. Myöskään Jo' Buddy ei lähde turhaan karttamaan tavoitteiden maalailua. Hänen haaveensa muusikkona on pystyä inspiroimaan erityisesti nuoria ihmisiä samalla lailla kuin omat esikuvat inspiroivat häntä itseään. Hommalle pitää saada uusia ja persoonallisia jatkajia. Hyvä olisi myös löytää keikkamyyjä, joka kykenee pitämään artistin, rumpalin ja roudarin leivässä. "Jäisipä edes tovi aikaa sosiaaliseen elämään. Se on ollut kortilla viime vuodet. Kun saisi vain keskittyä olennaiseen. Haave on pysyä katkeroitumattomana sekä mentaalisesti ja fyysisesti terveenä. Tätä tarvitaan, jotta jaksaa jakaa arvokasta musiikin lahjaa ympärille vielä pitkään." PASI TUOMINEN |
| Jo' Buddy © Aigars Lapsa |
 |
 |