 |
| Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com © 2008 Blues-Finland.com |
| Apollo Live Club, Helsinki, 30.6.2008 Mayall huumasi Helsingissä 1.7.2008 John Mayall & The Bluesbreakersin konsertti Apollo Live Clubilla oli harvinaislaatuisen hurmoshenkinen. Brittibluesin isää ja hänen yhtyettään oli tultu kuuntelemaan tosissaan. John Mayall & The Bluesbreakers esiintyi Suomessa nyt ensi kertaa viiteen vuoteen. Menossa on lokakuun lopulle kestävän Euroopan-kiertueen pohjoismainen osuus. Viime viikolla yhtye soitti muun muassa useammilla norjalaisilla festivaaleilla. Helsinkiläiselle Apollo Live Clubille oli pakkautunut eri arvioiden mukaan 600 - 700 katsojaa. Brittibluesin isä osoittaa, että ikääntyminen ja vanheneminen ovat kaksi eri asiaa. Marraskuussa 75 vuotta täyttävä Mayall ei millään suostu ryhtymään vanhukseksi. The Bluesbreakersin avattua keikan parilla biisillä Mayall juoksi lavalle ja tervehti tuttuun tapaan katsojat eturivin kädenojentelijoista parvekkeen perimmäisiin. |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
| Vauhti ei ole hidastunut itse esiintymisessäkään. Laulu ja huuliharppu ovat aina vaan tuttua Mayallia. Koska vielä viime levylläkin soittanut Tom Canning ei enää ole kiertuekokoonpanossa, on John nykyisin yhä enemmän kosketinsoittimen kimpussa. Yamahasta irtosivatkin monipuoliset soundit tutusta sähköpianosoinnista urkujen ujellukseen. Parissa kappaleessa John soitti omaleimaisin ottein myös kaksitoistakielistä sähkökitaraa. Mayallin ja The Bluesbreakersin viimeisimmät Suomen-keikat olivat pitkälti rakentuneita viimeisimpien albumien varaan. Vuonna 2001 Pori Jazzissa oltiin tähtivierailla kuorrutetun "Along for the Riden" tunnelmissa, kun taas pari vuotta myöhemmin Helsingin Tavastialla kuultiin pääosin "Stories"-levyn kappaleita. Yhtyeen viimeisin kiekko "In the Palace of the King" ilmestyi viime vuonna, mutta Freddie King -tribuuttimateriaali ei ollut nyt erityisen hallitsevassa osassa. King-levylle purkitettu "Help Me Through the Day" näytti, kuka oli Mayallin lisäksi helsinkiläisyleisön erikoissuosikki: biisin laulanut kitaristi Buddy Whittington yltyi kappaleella illan näyttävimpiin sooloihinsa, ja sai Apollon salilta hurjat suosionosoitukset. The Bluesbreakersin historia vilisee loisteliaita, erityylisiä kitaristeja kuten Eric Clapton, Peter Green, Mick Taylor ja Walter Trout. Whittington kuuluu itseoikeutetusti tälle komealle listalle. |
 |
| Yhteissoitto on tukevaa - satojen ja tuhansien porukassa soitettujen keikkojen jälkeen - mutta energia virtaa erityisesti Mayallin ja Whittingtonin välillä. Buddyn soolottaessa Mayall seuraa jatkuvasti kitaristinsa touhuja ja reagoi eri käänteisiin omassa tekemisessään. Vaikuttaa siltä, että taitava keppimies pystyy yllättämään orkesterinjohtajansa aina uudelleen. Kun viimeisimpien levyjen materiaalin kertailulle ei ollut tarvetta, oli hyvä syy soittaa klassikkotavaraa. "Have You Heard" blues-historian perusteoksiin kuuluvalta albumilta "Blues Breakers with Eric Clapton" sisälsi loistavia kontrasteja. Whittington oli jälleen mestarina: hän käsitteli kitaraansa välillä slide-putkella, välillä plektralla; ajoittain bändin soundi oli niin pieni, että tiskeiltä kantautuvan kassakoneiden kilinän saattoi kuulla. Näillä hetkillä Buddy käsitteli kitaran kieliä hienovaraisesti sormenpäillä hipelöiden. Sonny Landrethin "Congo Squresta" kuultiin innostava versio. Tähän Whittington oli istuttanut "Stories"-levyn "Witching Hourista" tutun vibratokuvion. Freddie King -klassikkoon "Hideaway" (tai Hide Away, kuinka vain) oli ympätty väliosa, joka piti sisällään viittauksia niin moniin tunnettuihin kappaleisiin, että lista on liian pitkä lueteltavaksi. Tylsähköltä "Road Dogsilta" mukaan mahtui kaksoiselämän sudenkuopista tarinoiva reippailu "Burned Bridges". |
 |
| Kun rumpali Joe Yuele alkoi irrotella pannuistaan varsinaisen setin päättäneen "Room to Moven" uhkeita lattarirytmejä, tuli kansa viimeistään hulluksi. Encore-kappale oli 40 vuotta sitten levytetty "Somebody's Acting Like a Child". Bändin poistuttua Mayall tuli vielä yksin lavalle ja veti pianolla pienet boogie woogiet - tuttu kuvio tämäkin. Apollon yleisölle on helppo antaa kiitokset. Oli selvästi tultu kuuntelemaan musiikkia, ja melko varhainen aloitusaika (21:00) takasi, että valtaosa seurasi koko keikan terävästi. Baaritiskeillä ei ollut pitkiä jonoja; ero oli jäätävä verrattuna keskimääräisen festivaalikatsojan henkilökohtaiseen promillemäärään. Apollo on kooltaan optimaalinen bluesin maailmantähdille: blues-keikoilla kokee harvoin vastaavanlaista kansanhurmosta. Mayallin, Whittingtonin ja Yuelen kasvoilta oli vaivatonta lukea, että hyvältä tuntui. Basisti Hank Van Sickle täyttää musiikillisesti paikkansa The Bluesbreakersissa, mutta hänen ilmeetöntä patsasteluaan suosionosoitusten myrskyssä voidaan pitää jonkinlaisena saavutuksena. Oman soolonsa jälkeen hän ei tosin saanut virnettä kasvoiltaan moneen minuuttiin. |
| John Mayall on jo vuosia sitten saavuttanut urallaan vaiheen, jossa hänen ei tarvitsisi kuin soittaa levytettyjä kappaleitaan ja käydä viihdyttämässä yleisöjä ympäri maailmaa. Mies ei kuitenkaan tunnu koskaan pysähtyvän. Helsingissäkin kokoonpano soitti upouutta materiaalia. Melko tasan 100-minuuttinen konsertti oli värikäs katsaus elävän legendan ja hänen yhtyeensä musiikkiin, vaikka suuria yllätyksiä ei koettu. Mayall ei pettänyt häntä palvomaan tulleita suomalaisia. Ja poistui lavalta juosten. PASI TUOMINEN Illan avasi Erja Lyytinen yhtyeineen 30 minuutin konsertilla. Linkit: JohnMayall.com, Buddy Whittington MySpace, Erja Lyytinen, Apollo Live Club, Speed Promotion |
| Kesäkuun viimeisenä Helsingissä soittanut John Mayall tartuu ajoittain myös kitaraan. |
| Buddy Whittington |