KONSERTTIARVIO
|
Knucklebone Oscarin juurevampaa julistusta
|
|
|
| |
17.9.2019 Kuvagalleria
Tampereella saarnattiin hyväntekeväisyyden, gospelin ja rockin tahtiin.
Oscarin joukoissa henkeä nostattivat Marjo Leinonen, Tuure Kilpeläinen ja
muut Preach-hahmot.
Teksti ja kuvat: Marko Aho
Tampereen Keskustorin maisemassa on säilynyt ilahduttavan runsaasti
historiallisia rakennuksia. Keskeisellä paikalla raatihuoneen, Tampereen teatterin
ja kirjastotalon välissä sijaitsee Vanha kirkko. Sikäli nimi on osuva, että se on
keskusta-alueen vanhin yhä olemassa oleva rakennus. Toiseksi vanhin on heti
siinä vieressä tönöttävä, kiireettömistä entisajoista muistuttavasta
yksiviisarisesta kellostaan tunnettu tapuli.
Mikäli hektisyyteen taipuvaisena nykyaikana tehtäisiin yksiviisarinen kello, siinä
luultavasti olisi tuntiviisarin sijaan sekuntiviisari.
Viiden vuoden päästä 200-vuotisjuhliaan viettävä Vanha kirkko on ”nähnyt”
kaikenlaista. Niin juhlien kuin etenkin sotien tiimoilta on torilla tavattaessa meno
käynyt ajoittain hurjaksi. Puukirkko on ollut hulinan keskipisteessä ja kestänyt
kaiken. Tamperelaiseen tyyliin se ei kuitenkaan ole olemukseltaan mahtaileva,
vaan sympaattinen ja itsestään numeroa tekemätön.
Hauskana lisäjuonteena ja turistihoukuttimena pitää mainita myös se, että kirkon
vierestä löytyy niinkin harvinainen kapistus kuin puhelinkioski. Sen
puhelimellisuudesta tai etenkään toimivuudesta en kuitenkaan uskalla mennä
takuuseen.
Tapahtumien yönä elokuussa Vanha kirkko sai kokea ja samalla tarjota runsaan
kirkkokansan koettavaksi sähäkkää rokkitunnelmaa. Knucklebone Oscarin
kiertävä gospelshow Knucklebone Preach! saapui kaupunkiin.
Moottoripyöräkerho Sons of Abraham MCC järjesti tapahtuman nimeltä Safka Aid.
Sen tuotot käytetään lokakuussa vietettävän Asunnottomien yön tarjoiluihin.
|
|
|
Knucklebone Oscar on yksi suomalaisten juurimusiikkipiirien vauhdikkaimpia
esiintyjiä. Joskus takavuosina hoksasin keikkaansa katsellessa, että väkkäränä
kieppuva artisti toi paikka paikoin elävästi mieleen piirrosfilmeistä tutun
Tasmanian tuholaisen. Kuulemieni legendojen mukaan on keikoilla toisinaan jälki
ollut sellaista kuin tämä piirroshahmokin saa aikaiseksi. Oscarista kertova
dokumentaarinen elokuva ”Knucklebonehead” käy osaltaan todisteeksi ”aina
sattuu, kun tapahtuu” -sanonnan paikkansapitävyydestä.
Ihan aidosti en ollut Vanhan kirkon kestävyydestä huolissani. Olin silti
huojentunut siitä, ettei Oscarilla ollut keikalla puutyövälineitään mukana.
Puurakenteinen kirkko tarjosi oivallisen, lukuisissa elokuvissakin kuvatun
atmosfäärin amerikkalaishenkiselle gospelkonsertille. Myös puisen kirkon
luonnollinen akustiikka toimi hyvin sähköisempäänkin rokkaukseen. Lavan
(alttarin) oikealta reunalta löytyivät viisihenkinen enkelikuoro Holy Rock Voices,
asiaankuuluvan hillitysti komppaillut tyylikäs kitaristi Janne Kasurinen ja
lyömäsoittaja Janne Auvinen. Vasemmalla seinustalla olivat jonossa
kosketinsoittaja Risto Kumpulainen ja rumpali Janne Mathlin. Keskellä
operoineen ja vauhdikkaan kiihkeästi julistaneen Oscarin vasemmalta puolen
löytyivät basisti Mikko Murtomaan ja fonisti Johannes Salomaan työpisteet.
Keskimikrofonista oikealla olivat paikat solistina vierailleille Ira Multaharjulle,
Tuure Kilpeläiselle ja Marjo Leinoselle.
Kirkon ristimäisestä muodosta ja keskikäytävän kansoittaneesta
kameraryhmästä johtuen harvalta paikalta näki koko bändin. Miltei joka paikalta
näki kuitenkin osan siitä. Samainen seikka toi lisähaastetta valokuvaamiseenkin.
Huomaamaton ja muita katsojia häiritsemätön räpsiminen osoittautui ahtaissa
oloissa hankalaksi tavoitteeksi kaltaiselleni roikaleelle.
|
|
|
En voi sanoa, että olisin kovinkaan paljon kirkollisissa musiikkitapahtumissa
luuhannut, mutta jonkin verran kuitenkin. Kokemukseni mukaan niissä turhan
usein heijastuu suomalainen jähmeys ja varovaisuus musisointiin. Kirkossa pitäisi
mieluummin olla vähän pelokkain ja synkinkin mielin kuin hymyssä suin.
Knucklebone Oscar kumppaneineen ei tämän kaltaisia rajoituksia tuntenut. Heti
järjestävää tahoa edustaneen Ari Santaharjun avaussanojen jälkeen bändi pisti
rokit soimaan. ”King Of Helsinki” teki selväksi, että illan aikana ei kuulla
yksinomaan gospelia. Vankka gospelhurmos sen sijaan oli läsnä koko ajan.
”Kaikki se, mikä ei ole hengetöntä, on hengellistä musiikkia”, tiivisti Tuure
Kilpeläinen.
Vahvaääninen uskontotieteilijä Ira Multaharju sai usein kuulla olevansa liiankin
vahvaääninen ennen kuin tutustui afroamerikkalaiseen musiikkiin. Silloin hän löysi
oman juttunsa, johon rotevampikin ilmaisu istuu luontevasti. Sittemmin
Multaharju on niittänyt mainetta muun muassa Lahden gospelkuoron solistina.
Keikan alkupuolella notkeasti kulkenut ”Working On A Building”, Tom Waitsin
hieno ”Way Down In the Hole” ja kipakasti hölkännyt ”I´ve Got Two Wings”
saivat tunnelman kohoamaan.
Illan vierailijoista odotetuin taisi olla Tuure Kilpeläinen. Ainakin istumapaikkani
läheisyydessä hänen alttarille astumisensa sai aikaan kaikkein vilkkaimman
kamerankaivamisreaktion. Heti muhevasti tulkittu ”Keep Your Eyes On the Prize”
sai peräänsä Etta Jamesilta lainattua irrottelua ja Tony Joe Whiten laulukirjasta
poimittua tunnelmointia. ”Something´s Got A Hold On Me” ja ”Rainy Night In
Georgia” kuultiin oivallisina versioina. Viimeistään viimeksi mainitun aikana oli
hyvä hetki keskittyä kuuntelemaan myös bändin tyylikästä työskentelyä. Koko
illan iso orkesteri soi tiukan notkeasti Oscarin ohjauksessa. Pysäytykset ja
paisutukset tiesivät paikkansa, ja ennen kaikkea soitto groovasi
vastustamattomasti.
Maestron kitarointi oli tyylitietoisen maukasta, eikä Kumpulaisen koskettimet tai
Salomaan fonikaan jättäneet ulostuloihinsa huomauttamisen varaa.
Klassikkogospel ”John The Revelator” tarjosi myös Kilpeläiselle huuliharppusoolon
paikan. Musiikillinen anti oli priimaa kautta linjan. Kiihkeästi hölkännyt ”I´m
Saved” pitäytyi hurmoksellisessa gospelteemassa. Dr Johnille kumartanut ”Walk
On the Gilded Splinters” toi rohkeasti aimo annoksen voodoota kirkkoon.
|
|
|
Marjo Leinonen tulkitsi kiihkeänä soulina kappaleen ”Wade In the Water”.
Multaharju jakoi lauluvastuun. Kaksi erityyppistä ja vahvaa solistia täydensivät
hienosti toisiaan. Jälki oli messevää. ”How I Got Over” on päätynyt levylle muun
muassa Aretha Franklinin toimesta. Se on melkoinen vertailukohta. Leinosen
säästelemätön ja omanlainen tulkinta oli oivallinen.
Siinä missä ”Pretty Good Love” ujutti maallisempia teemoja settiin, niputti
vahvasti rynkyttänyt ”Huff ´n´ Puff” raamatun luontevasti kolmen pienen
porsaan tarinan kanssa. ”Tell Me What To Do” oli siinä määrin funky, että missä
tahansa muualla olisi lattia täyttynyt tanssijoista. Kirkkokansa ei tohtinut. Vasta
seuraavan kappaleen aluksi Multaharju kehotti yleisöä nousemaan rohkeasti
joraamaan, jos siltä tuntuu. Näemmä tuntui.
Traditionaalinen folk ”You May Run Home For A Long Time”, joka Johnny Cashin
postuumisti julkaistuna jylhänä versiona kulkee nimellä ”God´s Gonna Cut You
Down”, johdatti juhlakansan illan viimeiseen rokkiin. ”God Don´t Like It” oli hurja
ja huima. Oscar rokkasi ja intoutui kiipeilemään soolon aikana pitkin penkkejä.
Kapusipa hän alttarillekin. Ylimääräisenä numerona erityisen notkeasti tulkittu
”Who Do You Love” päätti hienon illan.
|
|
|
Knucklebone Oscar ja kumppanit tarjosivat viihdyttävän show’n, josta herkimmät
saattoivat toki pahastua. Toisaalta satokauden ollessa huipussaan olisi ollut
oivallinen hetki vetää nenä vaikka täyteen herneitä. Aiemmin Tampereella on ollut
vääntöä siitä, voiko Juice Leskistä soittaa kirkossa ja pitäisikö hänen tuotantoaan
jopa lisätä virsikirjaan. Kun pitkän puimisen jälkeen Juicea ja hänen kaltaisiaan
on sitten kirkossa soitettu, on suosio ollut poikkeuksetta suuri. Safka Aidin
ohjelma sisälsi räväkästi tarjoiltua rokkia, mutta hengellisyys oli siinä läsnä
tavalla tai toisella koko ajan. Mukavaa, että se toinenkin tapa on tullut
hyväksytymmäksi kirkon piirissä.
Useat illan aikana kuullut kappaleet eivät olleet vain klassikoita. Ne ovat
järkäleitä, joista löytyy vino pino armottoman kovia tulkintoja vertailukohdiksi.
Tämän materiaalin kanssa pelkällä oikein soittamisella ei pitkälle pötkitä.
Varovasti ja hillitysti esittämällä jäisi se kaikkein olennaisin puuttumaan. Tällä
kertaa tulkinnoissa ei säästelty, ja tunnetta piisasi. Homma toimi kybällä.
Konsertti striimattiin suorana Ristimedioiden YouTube-kanavalla. Soundi ja
tunnelma eivät tietokoneella (matkapuhelimesta puhumattakaan) välttämättä
pääse lähellekään, mutta hyvän käsityksen tapahtumasta saa.
Safka Aid oli onnistunut tapahtuma. Täyden kirkon ulkopuolelle jääneen
yleisömäärän perusteella voisi kuvitella vastaavalle toiminnalle olevan kysyntää.
Mainion konsertin ohella tehtiin hyvää muillekin. Toivottavasti asunnottomien
soppaan saatiin runsaasti sattumia tämän tilaisuuden tuotolla.
MARKO AHO
Kuvagalleria
|
|
|
| |
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
|
|
