| |
|
|
Pojat asialla: Lurrie Bell & The Bell Dynasty
|
|
|
Lurrie Bell ja Eddy "The Chief" Clearwater, Tampere 1991. Kuva: Marko Aho
|
8.8.2018
Legenda Carey Bellin pojat kunnioittavat isäänsä albumilla ”Tribute to
Carey Bell”. Isä ja pojat ovat tuttuja suomalaisellekin yleisölle.
Teksti: Marko Aho
Alkuvuodesta 1991 näin Carey ja Lurrie Bellin livahdettuani teiniviiksien turvin
alaikäisenä Tampereen Tulliklubille. Isä ja poika Bell tekivät tuolloin Suomen
kiertueen nimikkeellä ”Talviblues” Eddy Clearwaterin kanssa.
Nappasin pokkarikameralla muutaman kuvan keikalla todistusaineistoksi.
Clearwaterin rento showmiesmäisyys varasti isoimman huomioni. Sen ohella
Lurrie teki intensiivisellä tyylillään vaikutuksen makuuhuoneen nurkassa
blueskitarointia treenanneeseen nuoreen.
Vierailun tiimoilta kuvattu Q-Klubin jakso löytyy Yle Areenasta vapaasti
katsottavaksi.
Talvibluesin kylkiäisenä kirjoitettiin uljas lisäluku suomibluesin historiaan. Lurrie
Bell vieraili yhden kappaleen verran tamperelaisen Doobie Twistersin
debyyttilevyn äänityksissä.
|
|
|
Carey Bell ja Pepe Ahlqvist, Tampere 1991. Kuva: Marko Aho
|
Kaksi vuosikymmentä myöhemmin, kun näin Lurrie Bellin Imatra Big Band
Festivalilla Chicago Blues – The Living History -superkokoonpanossa, vaikutti
mies olevan kohtuullisen pihalla. Tuskin häntä olisi tohtinut lähikauppaankaan
päästää yksinään. Soitto ja laulu toimivat kyllä komeasti. Esiintymisen vimma ja
tunnelataus olivat tallella. Sittemmin Lurrie näyttää (ainakin nettivideoiden
perusteella) vetristyneen.
Teit’ isän astumaan – Tribute to Carey Bell
Bellin dynastian muodostavat Lurrie ja hänen nuoremmat veljensä harpisti Steve,
basisti Tyson ja rumpali James. Ryhmän soitosta kuulee, että blues ei heidän
kohdallaan ole opeteltua, vaan elettyä. Korostetuimmin eletty blues heijastuu
Lurrien laulutulkintaan.
|
Yhteistyössä
Rauma Blues 2018
Saverio Maccne: Look Twice AK-77: Mustan Kissan Luu
.
|
Steve Bell osoittaa heti ”Tribute to Carey Bell” -levyn avauksessa olevansa
harpistina isänsä poika. Rennolla otteella tulkittu Muddy Watersin "Gone To Main
Street" saa täytteekseen kosolti asianmukaista ja perinteitä kunnioittavaa
harputtelua. Tosin kappaleen loppuvenytykseen Steven harppu efektoidaan.
Myös Lurrie soittaa makoisan soolon ja laulaa vuosien marinoimalla äänellään
uskottavasti. Hänen plektraton soittotyylinsä tuo kitaraan pehmeämmän ja
vanhahtavan soundin.
|
Molemmilta Waltereilta on levylle lainattu
materiaalia. Big Walterin laulukirjasta
kuullaan oivallinen näkemys aiheesta ”Hard
Hearted Woman”. Little Walterin hölkkä "I
Got To Go" tarjoaa huuliharppua mojovan
tupla-annoksen. Sen ajaksi veljessarjan
seuraan liittyy Charlie Musselwhite. Hän oli
Careyn hyvä ystävä ja auttoi tätä muun
muassa solmimaan levydiilin Delmarkin
kanssa vuonna 1969. Musselwhite on viime
vuosina ollut kovassa iskussa. Nytkin jälki on
komeaa. Myös kappaleen kitarasoolo on
silkkaa asiaa.
Toinen Little Walterin kappale, "Break It Up",
on notkistettu funkiksi. Lauluvastuun kantaa
Lurrieta hillitymmin tulkitseva James. Hän on
myös kirjoittanut toisen levyn uusista
kappaleista. "Keep Your Eyes On The Prize"
on tutuista aineksista kasattu, vahvasti
perinteitä hyödyntävä blues. Senkin lopuksi
huuliharppu efektoidaan viimeiseen
venytykseen. Ilmeisesti tällä halutaan
korostaa, että vaikka perinteitä
kunnioitetaan, viimeinen sana varataan
|
|
itselle. Junior Wellsin "Tommorow Night" palauttaa Lurrien solistilliseen
tehtäviin. Buddy Guylta kuulostava tulkinta korostaa sitä, että oivallisesti
solistivastuun kantavalla rumpaliveljellä on lauluhommissa vielä kasvunvaraa.
Levyllä kuullaan Musselwhiten ohella muitakin kovatasoisia vierailijoita. Billy
Branch pistäytyy kolmessa kappaleessa harputtamassa ja laulaakin yhden piisin.
Eddie Taylor Jr on luonteva valinta vieraaksi, olihan hänen isänsä Careyn
soittokavereita. Hän kitaroi kolmella raidalla. Sumito Ariyoshi värittää
kokonaisuutta pianolla.
|
|
|
Lurrie Bell ja Ismo Haavisto, Lahti 2007. Kuva: Jarmo Montonen
|
Carey Bellin kirjoittama "So Hard To Leave You Alone" kestää miltei yhdeksän
minuuttia. Branch soittaa huuliharppua, ja mukana ovat myös Taylor ja Ariyoshi.
Sooloa piisaa. Jos piano klassisine akordeineen ottaakin hieman etäisyyttä
Chicagoon, palauttaa seuraavana kuultava (levyn toinen Junior Wells -laina)
"What My Momma Told Me" homman kotipesälle. James kantaa jälleen
lauluvastuun. Carey Bellin kaksi muuta hidasta bluesia – "Woman In Trouble" ja
"Heartache and Pain" – pitävät niin ikään perinteitä yllä. Branchin kirjoittama ja
tulkitsema "Carey Bell Was a Friend Of Mine" on tekstiltään enemmän
muistopuhe kuin laulu, mutta penteleen svengaava sellainen. Huuliharput
vuorottelevat, ja soitto rullaa.
Vuosien saatossa on bluespiisejä runsaasti väännetty rokimpaan muotoon.
”Tribute to Carey Bell” -levyn päättävä "When I Get Drunk" tekee päinvastoin.
Mike Hendersonin rokkaava originaali tulkitaan huomattavasti bluesimpana ja
letkeänä näkemyksenä. Lurrie varmistelee ennen juopottelemaan ryhtymistään,
ettei jää hädän hetkellä heitteille. Branch, Taylor ja Ariyoshi antavat jo
suunnitteluvaiheessa niin oivallista apua, että varmasti kantavat kaverin illan
päätteeksi kotiinkin.
MARKO AHO
Lurrie Bell & The Bell Dynasty: Tribute to Carey Bell. Delmark Records, 2018
Lurrie Bell (kitara, laulu), Steve Bell (huuliharppu), Tyson Bell (basso), James Bell
(rummut, laulu)
Charlie Musselwhite (huuliharppu), Billy Branch (huuliharppu, laulu), Sumito
Ariyoshi (piano) Eddie Taylor, Jr (kitara)
|
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
|
