LEVYKATSAUS
|
| |
|
|
| |
30.11.2016
Britannian sepät ja
Teksasin trubaduurit
Mat Walklaten ja Paolo Fuschin duo
osoittaa, etteivät puheet uudesta britti-
invaasiosta ole tuulesta temmattuja.
Tarkastelussa myös Richard Townend ja
Brent "Barbwire" Woods.
Otetaanpa arviokäsittelyyn nyt kolme levyä
kerralla. Blues on leimallisesti amerikkalaista
musiikkia, mutta nyt 21. vuosisadalla
brittiläistä laatua on hankala lyödä laudalta.
Aina, kun olen käynyt Britanniassa, olen
hämmästellyt, kuinka paljon siellä on
lahjakkuutta – monenkaan nimeä ei tunneta
Brittein saarten ulkopuolella, vaikka pitäisi.
Kaksikko Mat Walklate - Paolo Fuschi ja
heidän albuminsa "Kicking Up the Dust" käy
taas yhdestä esimerkistä (vaikka Fuschi onkin
kotoisin Palermosta, Sisiliasta).
Mat Walklate & Paolo Fuschi
Jos huuliharpisti Mat Walklaten heittäisi
Chicago-tyylisen bändin keulille, uskoisin
hänen tekevän hyvää työtä. Varmasti Fuschi
tuntisi olonsa kotoisaksi paikallisen
bluesrockbändin kitaristina, mutta... tuskin
kumpikaan miehitys tuotaisi niin tuoretta ja
omaleimaista soundia kuin heidän duonsa.
Kun instrumentaatiossa on vain harppu ja
kitara, ainoa vaihtoehto on ryhtyä
kekseliääksi. Rytmisektion kaltaista
turvaverkkoa ei kaivata – loistavaa tavaraa!
Ilmaisusta löytyy ilmavuutta, draivia,
iskevyyttä, dynamiikkaa ja vaihtelua – se on
merkittävää, sillä yhdeksän levyn kymmenestä
kappaleesta on peräisin "best of" -säveltäjiltä:
Oden, Dixon, Morganfield, Hopkins, Gordy...
Sovitukset ovat omaperäisiä, mutta
alkuperäiset temput, kuten Muddyn "Trouble
|
|
No More" -kappaleen rytminvaihdokset, säilyvät. Monet muutkin bändit ovat
yrittäneet samaa, mutta bluesin salaisuus piilee yksityiskohdissa...
Lyhyesti sanottuna: Mat Walklate & Paolo Fuschi on yksi tämän päivän
omaleimaisimmista duoista. He tuntevat musiikin, heillä on taitoa ja he tekevät
töitä tosissaan. Toivottavasti Brexit ei estä heidän keikkailemistaan Britannian
ulkopuolella!
Richard Townend & The Mighty BossCats
Walkaten tavoin Richard Townendin nimen pitäisi jo olla Blues-Finland.comin
lukijoille tuttu. Häntä kutsutaan "tuotteliaaksi" ihan syystä; laskujeni mukaan
"Goldfever" on Townendin yhdeksäs kokopitkä albumi kuuteen vuoteen. Määrää
on, entä laatua? Siitä kertovat hänen lukuisat British Blues Award
-ehdokkuutensa.
Townendia kuulee verrattavan Chris Reaan. Kun kuuntelin "7 Long Years"
-avauskappaleen pitkää introa, ehdin jo hetken pelätä, että kohtalo tekee
tepposet ja taikoo Richardista uuden Rean. Onneksi kappale ei ollutkaan mikään
"Road to Hell". Vaikka albumi nostaa usein mieleen Rean, Knopflerin ja
kumppanit, slidellä kuorrutettu "Goldfever" saattaa olla The Mighty BossCatsin
tähän asti juurevin julkaisu.
|
Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Tunturiblues 2017, Saariselkä
|
Kun levy on yhdistelmä bluesia, countrya, rockia ja jopa gospelia, paras
vaihtoehto lienee leimata se Americanaksi. Toisaalta oma suosikkikappaleeni
"Love Will Always Find A Way" on kuin "Sultans of Swingin" uusi tuleminen, ja kun
Dire Straits oli vielä Deptfordista kotoisin... Lienee turvallisinta vain sanoa, että
Townend ja bändi ovat tehneet taas yhden vahvan levyn. Oivallista
sävellystyötä, soittamista ja tuotantoa – tsemppiä, Richard!
Barbwire
Brent "Barbwire" Woodsia mainostetaan artistina, joka soittaa "modernin
aikakauden roots-musiikkia", vieläpä "Teksasin trubaduurien hienojen
perinteiden mukaisesti". Levyn kansi todistaa, että "moderni aikakausi" voi
tarkoittaa vähän eri asiaa maasta ja osavaltiosta riippuen. Woodsin taitoja
kitaran, mandoliinin ja banjon kanssa on joka tapauksessa turha kiistää.
Erityisen inspiraation sain marimban käytöstä kappaleella "Tangle Foot Rag".
Toisaalta hänen laulamisensa varmasti jakaa mielipiteet. Sanoitukset, joita
kansiteksteissä kuvaillaan "nokkeliksi", eivät ole oikein minun teekupilliseni –
mutta eipä Teksasissa taideta paljon teetä juodakaan. Teksteissä vilahtavat niin
Donald Trump kuin Forrest Gump. Luulenpa, että tämä on nyt sitä "modernia";
musiikki itsessään on enemmän old-timey-tunnelmaista kuin bluesia. Mutta sehän
ei ole ollenkaan huono juttu.
Albumin varsinainen ongelma on tuotanto, tai oikeastaan bassokitaran
päällekäyvä soundi. Woodsin ja John Estillin (joka oli mukana myös
sävellystyössä) soittama basso on pumpattu miksauksessa pintaan. Itse
soittamisessa ei ole vikaa; soundi on kuitenkin niin muovinen, että kuulostaa kuin
basso olisi kytketty suoraan tietokoneeseen. Vaikutelma on eloton kuin jonkun
90-luvun sitcomin tunnarissa... kun tätä on kuunnellut kymmenen minuuttia,
biisejä on vaikea erottaa toisistaan. Rakas joulupukki: tarkkana tämän levyn
kanssa!
ANDRES ROOTS
Mat Walklate & Paolo Fuschi: Kicking Up the Dust. Walklate & Fuschi, 2016
The Mighty BossCats: Goldfever. Richard Townend, 2016
Brent "Barbwire" Woods: Barbwire Blues. Barbwire, 2016
|
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
|
|
