Blues-Finland.com - Micke Björklöf & Blue Strip: After the Flood

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

LEVYARVIO

11.10.2013

Blue Strip veti henkeä Dauphine Streetillä

Merkittävä askel eteenpäin
Micke Björklöf & Blue Stripin albumi "After the Flood" on monisyisen muhkea
kokonaisuus. Levytyspaikka New Orleans inspiroi muusikoita, ja paikallinen
letkeyskin tarttui.

Micke Björklöf & Blue Stripin uusin äänite "After the Flood" on merkittävä
monella tavalla. Ensinnäkin kaverit purkittivat tuotoksensa ”where it’s at”, itse
tapahtumapaikalla, New Orleansissa (lue Blues-Finland.comin reportaasi
levytysmatkasta). Big Easy on selvästi inspiroinut muusikoita. Lisäksi he saivat
tuottajakseen alan gurun, Mark Binghamin. Piety Streetin studiossa ei
suomalaisia bändejä käy aivan yhtenään.

Sävellykset ovat lähes 100-prosenttisesti suomalaista tekoa. Kitaristi Ville
”Lefty” Leppänen on urakoinut 10 biisiä. Lefty ja Micke ovat tehneet yhden ja
myös basisti Seppo Nuolikoski yhden – Bingham on tässä antanut vetoapua.

"After the Flood" on erinomaisen hyvä albumi. Se ei ole tavanomainen
äänitallenne tai bändimarkkinoinnin vaatima rutiinikooste. Blue Stripin levyt ovat
aina olleet hyviä, mutta parhaimmillaankin ne ovat antaneet vain kalpean kuvan
bändistä, joka on erinomainen klubeilla. Nyt on otettu merkittävä askel eteenpäin
– kuinka hyvin tämä levyllä ilmenevä tyyli sitten heijastaa bändin nykyistä
lavatyyliä, jää todettavaksi myöhemmin.

Parhaiten New Orleans -tyyliin kulkevat "House For The Blues" ja "Gumbo Mama".
Gumbo on kanaliemipohjainen, eräänlainen muhennos tai keitto Etelä-
Louisianasta – no niin, perunamuusia ja kananpoikaa päälle, ja kartalla ollaan.

Lefty Leppäsen kitarointi on moninaisissa yhteyksissään jälleen vankkaa työtä.
Eniten pidän hänen vivahteikkaista slide-kuvioistaan ja Stevie Ray Vaughan -
soundistaan. Micke Björklöf on sielukas, monipuolinen ja karismaattinen
blueslaulaja. Ääniresurssia riittää, äänihuulia ei ole karjuttu nuoruuden blues- ja
rock-huumassa piloille. Pieni käheys ei haittaa, sehän on bluesmiehelle must!
.

Huuliharpistina Micke on monivivahteinen ja
tarkka. Lähinnä vain "Sometimes"-raidan
harppu ja kitara eivät keskustele, keskenään
dissonoivia ääniä on liikaa. Oikeastaan
tuottajan olisi pitänyt vaatia tämä raita uusiksi
tai vaihtaa se johonkin muuhun.

Olen kuullut Seppo Nuolikoskea useasti livenä
muun muassa Halloween Bluesissa. Nyt voin
sanoa ensimmäisen kerran Sepon pöyheän
bassosoundin pääsevän myös levyllä
oikeuksiinsa. Teemu Vuorelan rummut ja Timo
Roiko-Jokelan perkussiot ovat täsmällisiä,
jämptejä ja tyylilajin kannalta adekvaatteja.

Tuottajan ja äänittäjän kompetenssista puhuu paljon rumpujen ja bassokitaran
äänitys. Suomalaiset studiot kelpuuttavat liian helposti kaikenlaista pauketta,
mutta se möyheä matalien äänien sointi jää lähes aina pois. Rummut on viritetty
ja bassorumpukin soi.

Kuningas alkoholin vaaroista muistuttaa "King Alcohol". Se kulkee hieman
samassa hengessä kuin Nick Lowen "Milk & Alcohol" (jonka levytti Dr Feelgood):

Main attraction dead on his feet
Black man rhythm with a white boy beat
They got him on milk and alcohol.

Yhtä opettavaisia tarinoita varmasti molemmat. Jezebel (Îzéḇel; Pohjois-Israelin
kuninkaan Ahabin vaimo joskus kauan sitten) on kautta historian ollut
paheellisen naisen lisänimi, toisinaan myös väärien profeettojen esiäidiksi
mainittu. Pojilla on aiheesta oma, maallisempi ja ajallisempi tulkinta, varsin
uskottavan ja opettavaisen tuntuinen sekin.

Siis kaikkiaan innostava levy, joka osoittaa bändin kehittyneen huimasti. Mutta
nyt niihin parantamisen paikkoihin, niitä nimittäin on, niin Amerikan malliin kuin
toimitaankin. Tuotoksen tasoa ensinnäkin laskee laulujen katkeilevuus. Erityisesti
"Understanding", "Water from Your Shoe" ja jopa "House for the Bluesin" alkuosa
kärsivät pysäyttelystä – katkoksenhan tulisi aina johtaa johonkin uuteen
musiikilliseen ajatukseen tai muutokseen (kuten tempon vaihdokseen), mitä jää
nyt kaipaamaan.

Stemmalauluosuudet kuulostavat paikoin hieman ohuilta, nämä kaverit nimittäin
osaavat sen. Ihan vain vertailun vuoksi, Micke & Lefty feat. Chefin albumi
"Up the Wall" antaa tästä vakuuttavaa näyttöä.

Louisianan alueen musiikille on myös luonteenomaista tietty letkeys. Sitä on
vaikea selittää, se täytyy vain kokea. Kuunnelkaapa vaikka Neville Brothersin
"Yellow Moon" tai Dr Johnin "Iko-Iko". Tällaista sulavaa ja silti tarkkaa jouheutta
hieman jäin Suomi-pojiltakin kaipaamaan muun muassa nimisävelmässä. Toki
siihen suuntaan on edetty, mutta pusertamisen tuntua on yhä liikaa. Tosin Jussi-
tohtorilla on lavalla kolme rumpalia (muiden muassa The Bandin loistava Levon
Helm), ja Velj. Nevillen musiikillisena johtajana on itse Herbie Hancock, mutta
olkoot sitten vaikka esikuvina, joita kohti mennä.

Hieman vaikeasti sulavia osatekijöitä olivat myös "Woogie or Die" -raidan
haudantakainen Wurlitzer-soundi – ehkä koko juttu liittyy laulun sanomaan,
mutta kummallisen tuntuinen se oli. Bändi myös tuntuisi kaipaavan päätoimista
pianistia tai yleensä keyboard-kaveria. Vierailuvoimin (Brian Coogan) tyylilajin
kannalta näinkin keskeistä soitinta on vaikea hallita. Piano ei ole niinkään
ongelma, mutta sähkökoskettimet ovat ajoin aika lailla bändin oman tyylin
ulkopuolella.

Ja vielä ulkomusiikillisesti: kun bändi on kerran nähnyt vaivaa näin paljon vaivaa
(uusia lauluja, paljon työtä, USA:n-matka, tuottajaohjaus) levykansi on jäänyt
oudon keskeneräiseksi. Äskettäin Salo International Jazz Festival järjesti
maineikkaan ECM-merkin levykansien näyttelyn, jossa yhdellä museokierrolla kävi
selville, miten tärkeää grafiikka, kuvat ja kannet kokonaisuudessaan ovat sekä
bändille että levyfirmalle.

Monisyisen muhkea kokonaisuushan tämä albumi joka tapauksessa on. Kaverit
ovat jo ajat sitten asettuneet blues-genren marginaaliin siinä mielessä, että
musiikki on kollaasi monesta tyylilajista. Ehkä yleistunnelma on jossain määrin
aggressiivisempi kuin mitä bändi yleensä edustaa, mutta mustaa sykettä ja
groovea kuitenkin. Ja suomalaisittain erittäin hyvin tehtyä.

ANTTI SUVANTO

Micke Björklöf & Blue Strip: After The Flood. Hokahey Records / Blues
Boulevard, 2013

Micke Björklöf (laulu, huuliharppu, kitara), Ville Leppänen (kitara, taustalaulu),
Seppo Nuolikoski (basso, taustalaulu), Timo Roiko-Jokela (lyömäsoittimet,
malletKAT-syntetisaattori), Teemu Vuorela (rummut)

Brian Coogan (kosketinsoittimet), Alexis Marceaux (taustalaulu), Michaela
Harrison (taustalaulu)

Tuottaja Mark Bingham, äänittäjä Wes Fontenot

Lue reportaasi bändin levytysmatkasta New Orleansiin

Linkit: Micke Björklöf & Blue Strip, Blues Boulevard, Piety Street Studios

.

Jaa juttu profiilissasi: |