LEVYARVIO
|
29.4.2015
Tehty kestämään
Micke Björklöf & Blue Stripin uusin levy
"Ain't Bad Yet" tihkuu osaamista ja tervettä
itseluottamusta – ja niiden ensiluokkaista
toteuttamista.
Micke Björklöf & Blue Stripin "Ain't Bad Yet"
on vuoden 2015 näkyvimpiä ja tärkeimpiä
kotimaisia levyjä. Se on Björklöfin isomman
bändin toinen laajamittainen kansainvälinen
levyprojekti. Edellinen levy "After the Flood"
äänitettiin runsaat kaksi vuotta sitten New
Orleansissa. Levyttämistä ulkomailla
treenailtiin vuonna 2007, kun Lontoossa syntyi
"Whole 'Nutha Thang".
|
|
Siihen nähden, kuinka suuren työn Björklöf joukkoineen teki New Orleans –levyn
eteen, on aika yllättävää, että seuraaja ilmestyi jo puolitoista vuotta myöhemmin.
"Ain't Bad Yet" ei ole todellakaan mikään hätäisesti tekaistu menestyslevyn jatko-
osa, vaan teos, jonka ilmeisenä tavoitteena on korkea tasalaatuisuus.
Albumin tuottajaksi saatiin moninkertainen Grammy-voittaja John Porter, ja
äänityspaikaksi valikoitui kuuluisa Rockfield Studios. Walesiin orkesteri matkusti
viime vuoden lokakuussa.
Uutuuskiekko pitää sisällään yksitoista kappaletta. Määrä on ihanteellinen: se
kertoo bändin luottamuksesta biisimateriaaliin. Määrällä ei yritetä korvata laatua,
toisin kuin lukemattomilla muilla nykyajan albumeilla. Leijonanosa sävelteoksista
pulppuaa jälleen kerran kitaristi-hovisäveltäjä Ville "Lefty" Leppäsen kynästä.
Levy on monipuolinen. Sen lokeroiminen tiettyyn genreen on vaikeaa ja turhaa.
Riittänee, kun todetaan, että se on varmasti monien bluesin ja sen sukuisen
musiikin ystävien makuun. 'Rehellisin' blues taitaa olla "Hold Your Fire Baby", jolla
Björklöf heittää lauluosuuksien lisäksi mojovat huuliharput. Jatkumon toisesta
päästä löytyy "Today". Se kallistuu countryn ja vähän popinkin territoriolle.
"Rain in Jerusalem" lienee suunniteltu levyn ydinkappaleeksi. Lefty on ideoinut
suoranaisen ihmeriffin, jonka ympärille biisin kasvava luonne rakentuu. Sotaa ja
yleistä vihanpitoa vastaan taisteleva sanoitus on sanarikkaudessaan melkein rap-
tyyliä, ja tuskin aivan ihanteellinen Björklöfin lauluilmaisulle. Orkestrointi on
verrattain iso, mutta kasvava rakenne ei tule täysin hyödynnetyksi. Yleisesti hyvä
riffi on biisille mahdollistaja; nyt kappale jää riffin vangiksi, ja alun tyyntä ennen
myrskyä –tunnelman antamat lupaukset jäävät lunastamatta.
"Get Ya in Da Mood" –biisin valinta "Jerusalemin" perään on täydellinen veto. Nyt
vedetään simppelillä groovella ja tarinoidaan reissuista Yhdysvaltain etelään.
Tällä ryhmällä on siihen papua, ovathan takana muun muassa New Orleans –
matka sekä Björklöfin trion, Micke & Lefty feat. Chefin, kisamatka International
Blues Challenge –karkeloihin Memphisiin. Lefty heittää (hänen mittakaavallaan)
yksinkertaisen kitarasoolon, joka iskee napakymppiin. Björklöf puristaa laulussa
vähän turhaan. Kevyemmällä laululla kappale olisi vielä viekoittelevampi,
seksikkäämpi pala.
Voimallinen ja kiireinen laulutapa sen sijaan sopii avausbiisille "Last Train to
Memphis" oivallisesti. Kappaleella kärsimätön kertoja odottaa junan lähtöä
ehtiäkseen Memphisiin kuulemaan muun muassa Carl Perkinsiä ja Howlin'
Wolfia. Taidetaan elää 50-lukua. Parilla kappaleella Micke onneksi osoittaa, ettei
hän ole yhden tyylin mies. Nimikappaleella ilmaisu on rauhallinen, samoin hitaalla
blues-rockilla "Sweet Dream's a Sweet Dream". Jälkimmäinen tuo mieleen
Michael Burksin slovarit. Sen leijaileva tunnelma imaisee kuulijan pehmoisen
uneliaalle matkalle.
|
|
|
Mainio basisti Seppo Nuolikoski on häärinyt parin kappaleen tekijänä. Rento
rokki "Troublemaker" palauttaa mieleen raidan "Jungle Cat", joka oli yksi "Whole
'Nutha Thang" –kiekon kohokohdista.
"Blame It on the Bright Lights" nousee levyn yllättäjäksi. Ilmaisultaan se on
"Troublemakerin" tapaan rento, ja muutakin mielenkiintoista löytyy kuin hauska
kertosäe. Kappaleen kertojalla on näet mennyt illanvietto pitkäksi, ja hän anoo
mielitietyltään armoa lukitun ulko-oven takana. Tarina ei kerro, kuinka miespolon
kävi, mutta hauska stoori on näinkin…
Lefty Leppäsen mielikuvituksella ei tunnu olevan rajoja. Sävellyksiin, sanoituksiin
ja kitaraosuuksiin tuntuu löytyvän uutta ideaa aina vaan. Sanoituksissa riittää
teemoja ja kielikuvia; osa teksteistä tosin jää fiilistelyn tasolle. Myös rumpali
Teemu Vuorela on levyn ehdoton supertähti. Tätä on odotettu: Blue Strip on
saanut vihdoin sen ison, täyteläisen ja persoonallisen rumpusoundin, johon on
ollut rahkeet jo pitkään. "Last Train to Memphis" –avauksen lisäksi soundi on
parhaimmillaan kappaleilla "In Chains" ja "Rat Chase"; jälkimmäisellä Vuorela saa
yhdessä Timo Roiko-Jokelan kanssa aikaiseksi melkoisen lattarityylisen
tulituksen.
Tim Lewisin koskettimet ja laulukaksikon (Lena Lindroos ja Veera Railio)
vierailut ripottelevat kivaa maustetta. Pääosassa on silti viisimiehinen Micke
Björklöf & Blue Strip.
"Ain't Bad Yet" –levyllä on niin paljon tuotannollisia, musiikillisia ja merkityksiin
liittyviä arvoja, että sen täydellinen ymmärtäminen vaatii toistuvaa ja
pitkäjänteistä kuuntelua. Mitä paremmin sanoman ymmärtää, sitä antoisampi on
vastaanottajan kokemus. Tämä albumi tulee kestämään aikaa. Siksi se
kannattaakin hankkia levyhyllyyn.
PASI TUOMINEN
|
|
|
| |
Micke Björklöf & Blue Strip: Ain't Bad Yet. Hokahey! Records, 2015
Micke Björklöf (laulu, huuliharppu, kitara), Ville Leppänen (kitara, taustalaulu),
Seppo Nuolikoski (basso, taustalaulu), Timo Roiko-Jokela (lyömäsoittimet,
MalletKAT-syntetisaattori), Teemu Vuorela (rummut)
Vierailijat: Tim Lewis (kosketinsoittimet), John Porter (kitara), Lena Lindroos ja
Veera Railio (taustalaulu)
Tuottaja: John Porter
Linkki: Micke Björklöf & Blue Strip
|
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2015
.
|
|
