 |
| Ota yhteyttä: admin(a)blues-finland.com (c) 2007 Blues-Finland.com |
| Nine Below Zero – Lontoosta Savoon 15.5.2007 Yli neljännesvuosisadan ura on vienyt brittibändin klassikkoklubi Marqueen lavalta Pieksämäelle Solmubluesin juhlavuoteen. Mukana ovat edelleen perustaja Dennis Greaves sekä Rory Gallagherin yhtyeestä tuttu basisti Gerry McAvoy. |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
| Brittiläinen Nine Below Zero -yhtye alkoi syntyä kitaristi-laulaja Dennis Greavesin kiinnostuksesta John Mayallin ja B.B. Kingin musiikkiin setänsä levykokoelman kautta. Musiikki-innostus sai Dennisin hankkimaan viimeisenä kouluvuotenaan vahvistimen ja basson, joka sittemmin vaihtui soolokitaraan. Kavereiden kanssa perustettu ensimmäinen yhtye soitti vain yhden ainoan keikan, häätilaisuudessa. Seuraavasta yhtyeestä Dennis erosi musiikillisen tyylin takia basisti Pete Clarkin kanssa. Samalla Dennis ja Pete alkoivat kasata uutta yhtyettä, joka olisi lähempänä heidän omia musiikillisia mieltymyksiään. Rumpaliksi pestattiin vanha koulukaveri Kenny Bradley sekä laulajaksi yksi opettajista, joka kylläkin jättäytyi myöhemmin pois. Huuliharpun soittajaksi - kuin sattuman kaupalla - saatiin Dennisin naapurustossa asusteleva Mark Feltham. Näin oli kasassa Stans Blues Band, joka oli Nine Below Zero -yhtyeen esiaste. Elettiin vuotta 1977 ja punk-musiikin kulta-aikaa. Yhtyeen jäsenillä ei ollut siihen mitään mielenkiintoa. Ei vaikka levy-yhtiöt tekivät kiihkeästi sopimuksia yhtyeiden kanssa, joiden jäsenillä oli piikkitukat ja niitit. Ironista kyllä, punk-hengellä oli myös avulias vaikutus. Dennis käytti hyväkseen sen suomaa energiaa Stans Blues Bandin musiikissa, sanoen heidän soittavan ’Uuden Aallon rhythm & bluesia’. Sehän ei olisi niin kovin kaukana vallalla olevasta tyylistä. Dennis hyväksyttiin soittokavereineen tietyiltä osin punk-yleisön keskuudessa, ja heille oli yhtyeen alkuvaiheessa jonkin verran paikallista kysyntää. Yhtyeellä riitti alkuvuosina säännöllisesti keikkaa paikallisissa pubeissa. Se oli oppivuosien aikaa. Nine Below Zero syntyy Yhtyeen ensimmäinen läpimurto tuli, kun heille tarjottiin keikkaa Lontoon kovaan livemestaan, Dingwallsiin. Järjestäjiin oli tehnyt suuren vaikutuksen edellisissä keikkapaikoissa äänitetty nauha, jota oli lähetelty useisiin vaikutusvaltaisiin soittopaikkoihin. Dingwallsin esiintymisestä lähtien Stans Blues Band soitti kaikissa Lontoon oikeissa keikkapaikoissa ja samaisen vuoden lopussa heille tarjoutui kaikkien aikojen tilaisuus. Muusikko Mickey Modern käveli sisään Thomas A. Beckettiin yhtyeen keikalle ja ihastui heihin. Omaan levytysuraansa kyllästyneenä Mickey päätti alkaa hoitaa yhtyeen asioita ja näki manageroinnissa mahdollisuuden uuden ja jännittävän luomiseen. Mickey sai suostuteltua heidät luopumaan Stans Blues Band –nimestä. Heistä tuli Nine Below Zero, joka nimenä kantaa paremmin bluesin aromia - sitä Dennis oli niin innokkaasti halunnut vaalia. Muutaman viikon sisällä Mickey järjesti heidät studioon äänittämään demoa, jolla oli neljän kappaleen verran materiaalia. Sitä työstettiin uutena vuotena EP-levyksi ”Pack Fair and Squire”. Mickey sai yhtyeelle levytyssopimuksen A&M Records –yhtiön kanssa. Yhtiö julkaisi EP:n sen jälkeen kun yhtye oli myynyt ensin oman 3000 kappaleen eränsä loppuun. Kyseinen erä julkaistiin Mickeyn omalla M&L Records –levymerkillä A&M Recordsin kautta. Tuo EP on tätä nykyä keräilyharvinaisuus. Kun Mickey vaati yhtyettä soittamaan enemmän keikkoja, oli yhtyeen jäsenten jättäydyttävä pois päivätöistään. He alkoivat keikkailla seitsemänä päivänä viikossa. Vaikka yhtyeellä ei ollut hittilevytystä, EP:n kappaleita soitettiin viikosta toiseen. Se jos mikä lujitti Nine Below Zero -yhtyeen tunnettuutta Debyyttialbumi iski ytimeen Maaliskuussa 1980 yhtyeen rumpaliksi Kenny Bradleyn tilalle kiinnitettiin Mickey ”Stix” Burkey. Samaisen vuoden heinäkuun 16. päivänä yhtye äänitti ensimmäisen albuminsa ”Live at the Marquee”, joka on jännittävä ja elävä esitys. Levytys tarjoaa tanakan bluesrock-setin, joka huokuu The Rolling Stonesin, The Pretty Thingsin ja The Animalsin alkuaikojen esiintymisten energiaa. Sen voi myös katsoa jatkavan samoilla jalanjäljillä Canned Heatin, Dr. Feelgoodin ja The Blues Bandin viitoittamilla teillä. Mickey toimi levyn tuottajana. Live at the Marquee -levytyksen jälkeen Nine Below Zero aloitti kiertueen. Kolme kuukautta myöhemmin he olivat pääesiintyjinä Hammersmith Odeonissa erikoisvieraanaan Alexis Korner. Vuosi 1980 oli Nine Below Zero -yhtyeelle yhtä pitkää kiertuetta ja he pitivät tuona aikana vain yhden viikon loman. Lopulta tammikuussa 1981 alkoi kakkoslevytyksen ”Don’t Point Your Finger” äänitykset. Levy-yhtiö A&M Recordsin Derek Green järjesti levytyssessioon mukaan The Who -tuottaja Glyn Johnsin, joka teki albumin kanssa suuren työn. Levytys saatiin valmiiksi kahdessatoista päivässä. Albumi käväisi listoilla kahdesti pysyen siellä kaikkiaan viisi viikkoa. Glynin ansiosta studiolla käväisivät The Who ja Kenney Jones. Tapaamisen seurauksena Nine Below Zero päätyi yhtyeen kiertueelle lämmittelybändiksi. Sama asia tapahtui Ray Daviesin kanssa, ja he lähtivät mukaan The Kinksin kiertueelle. Kesäkuussa 1981 basisti Pete Clarkin tilalle kiinnitettiin Brian Bethall. Vuonna 1983 ilmestynyt Nine Below Zeron kolmosalbumi ”Third Degree” on varmasti aliarvostetuin yhtyeen levytyksistä. Simon Boswellin tuottama albumi pitää sisällään klassisen ”11 + 11” -sävellyksen, jota käytettiin aivan ensimmäisessä ”Young Ones” –televisio-ohjelman jaksossa. Kappaleesta piti nousta suuri hitti, mutta jotenkin se ilmestyi väärään aikaan. Ehkä yhtyeellä oli huonoa onneakin. Pettymyksen seurauksena yhtye hajosi ja sen jäsenet jatkoivat kukin omilla musiikillisilla tahoillaan. Uusi tuleminen Vuonna 1990 muutamien vakavien suostuttelujen jälkeen ilmoitettiin Nine Below Zero yhtyeen 10-vuotisjuhlakeikasta. Liput tekivät kauppansa, ja niinpä ilmoitettiin toisestakin keikasta. Keväällä 1991 Rory Gallagherin yhtyeessä 15 vuotta soittanut basisti Gerry McAvoy ja 10 vuotta rumpalin pestiä hoitanut Brendan O’Neill olivat jättäytymässä Roryn yhtyeestä pois. Myös Roryn yhtyeessä vaikuttaneen Mark Felthamin kautta Gerry ja Brendan saivat kuulla, että Dennis tarvitsi rumpalia ja basistia uuteen Nine Below Zero -yhtyeeseen. Voimat yhdistettiin ja homma toimi. Loppuunmyytyjen juhlakonserttien yleisö todisti paikan päällä sitä samaa energiaa, jännitystä ja palavaa intoa, joka oli räjäyttänyt heidän tajuntansa vuosikymmen aikaisemmin. Nine Below Zero oli palannut ja yleisö otti heidät avosylin vastaan. Joulukuussa seurannut lyhyt kiertue vei yhtyeen Lontoon ulkopuolelle ja se todisti yhtyeellä olevan kysyntää laajemminkin. Samaan aikaan nykyisen China Records –yhtiön Derek Green halusi toimia ja vuoden 1991 alussa äänitettiin viiden kappaleen demo, joka esiteltiin yhtiölle. China Records näytti vihreää valoa albumin teolle, ja ”On the Road Again” äänitettiin ja julkaistiin huhtikuussa 1991. Keikkailu jatkui tiiviinä Englannissa ja myös Euroopasta tuli tarjouksia. Vuoden 1992 alussa Mark joutui jättämään yhtyeen terveydellisistä syistä, mutta uusi harpisti Alan Glen täytti pian hänen jättämänsä aukon. Keikkailun ohella julkaistiin China Records –yhtiölle toinen albumi ”Off The Hook”, joka sai positiiviset arvostelut. Vuonna 1993 Nine Below Zero lämmitteli Stingiä Euroopan-kiertueella ja asiat menivät muutenkin mukavasti eteenpäin. Vuoden 1994 keikkakalenteri oli täynnä. Levymyyntikin näytti hyvälle. Nine Below Zeron menestyksen maine kiiri myös Eric Claptonin korviin. Slowhand kutsui yhtyeen kanssaan kahdelletoista Royal Albert Hallin keikalleen soittamaan. Yleisössä istunut Sting kiinnitti yhtenä iltana Nine Below Zeron äskettäin perustamalleen levy-yhtiölle Panagea Recordsille. Sana kiiri, ja Ray Davies puolestaan kiinnitti yhtyeen Britannian-kiertueelleen. Sitä seurasi Brian Mayn kuuden keikan soolokiertue Englannissa. Vuoden 1994 loka-marraskuussa yhtye suuntasi Amerikkaan ja Kanadaan Allanah Milesin ja Alvin Leen kanssa. Alan Glen jättäytyi pois yhtyeestä vuonna 1995. Hänen paikkansa täytti irlantilainen Billy Boy, joka oli lämmitellyt yhtyettä kerran aikaisemmilla keikoilla. Maaliskuussa 1996 näki päivänvalon seuraava levy ”Ice Station Zero”, jonka sävellysten tekemisessä olivat mukana myös Nik Kershaw ja Russ Ballard. Myöhemmin samana vuonna Bruce Willis kutsui heidät soittamaan Lontoon Planet Hollywoodiin. Vuosi 1996 oli muutenkin Nine Below Zerolle runsaan keikkailun aikaa, ja he olivat esiintyjinä monilla eurooppalaisilla festivaaleilla – vihdoin myös pääesiintyjinä kotimaansa Colne British Blues Festivalilla. Vuonna 1997 yhtye perusti oman levy-yhtiönsä Zed Recordsin Ensimmäinen julkaisu oli albumi nimeltä ”Covers”. Albumi sai lämpimän vastaanoton, kitaralehdetkin haastattelivat Dennisiä. Vuosi 1998 alkoi eriskummallisesti, kun Nine Below Zero teki kiertueen Bangladeshissä. Samana vuonna yhtye alkoi työstää ”Refrigerator” -albumia ja he julkaisivat singlen ”National Curry Day” intialaisen artistin Bappi Lappin kanssa. Nykyaikaisempaan formaattiin Nine Below Zero neuvotteli onnistuneesti vuonna 1999 A&M Records –yhtiön kanssa lisenssistä vanhaan Zed Records –tuotantoonsa. Vihdoin julkaistiin ”Live at the Marquee” -levytyskin cd-formaatissa. Samaan aikaan he saivat päätökseen ”Refridgerator” -levyn äänitykset miksauksineen, ja se julkaistiin tammikuussa 2000. Samana vuonna yhtye järjesti Live at the Marqueen 20-vuotisjuhlakonsertin Thomas A. Beckettissä, paikasta, mistä heidän uransa oli saanut alkunsa. Mark Feltham oli mukana soittamassa molempina iltoina. Mark Feltham liittyi virallisesti uudelleen yhtyeeseen vuonna 2001 Lontoon Thomas A. Beckett -keikkojen suuren menestyksen myötä. Feltham oli työskennellyt ennen uudelleen liittymistään enimmäkseen sessiomuusikkona muun muassa Rory Gallagherin yhtyeessä. Roryn kanssa hän soittikin aina kitaristin ennenaikaiseen kuolemaan saakka. Lähemmäs puolentoista vuoden ajan valmisteltu dvd ”On The Road Again” kuvattiin ja äänitettiin Wilbarstonissa Englannissa toukokuussa 2002. Samaisen vuoden lokakuussa yhtye julkaisi Stephen Smithin tuottaman Unplugged-albumin ”Chilled”, jolla olivat mukana Paul McCartney ja Pretenders-kitaristi Robbie McIntosh. Vuonna 2004 Nine Below Zero soitti suurimmilla eurooppalaisilla blues-festivaaleilla, kuten Pistoia Blues –tapahtumassa Italiassa. Vielä ennen vuotta 2005 yhtye äänitti ”Hats Off” -nimisen albumin Ray Daviesin omistamalla Konk-studiolla. Seuranneelle Euroopan kiertueelle lähtivät mukaan vierailijoiksi Ben Waters ja Pete Wingfield. Yksi vuoden 2005 huipuista oli kaksi loppuunmyytyä konserttia 100 Clubissa Oxford Steetillä Lontoossa, missä Pete ystävystyi yhtyeen kanssa. Hänestä tehtiin niin sanotusti yhtyeen viides jäsen. Vuoden 2005 aikana Nine Below Zero kävi soittamassa bluesia paikoissa, joihin ei ole ollut maissa vallitsevien sotatilojen takia aikaisemmin mahdollisuutta: Serbiassa, Sloveniassa, Makedoniassa ja Kroatiassa. Samoin yhtye on kiertänyt useissa Baltian maissa saavuttaen keikoillaan runsaasti kansainvälisyyttä ja tunnettuutta. Vuonna 2005 basisti Gerry McAvoy julkaisi kirjan ”Riding Shotgun: 35 Years on the Road with Rory Gallagher and Nine Below Zero”. Teoksessa Gerry käy läpi 20-vuotisen taipaleensa Rory Gallagherin kanssa sekä sitä seuranneen 15-vuotisen uransa Nine Below Zeron riveissä. Suomessa Nine Below Zero käväisi viimeksi keikalla Helsingissä vuonna 2000 ja tulevan kesän heinäkuun alussa Nine Below Zero - jäseninään kitaristi-laulaja Dennis Greaves, harpisti Mark Feltham, basisti Gerry McAvoy sekä rumpali Brendan O’Neill - saapuvat Pieksämäelle Beach & Blues Party –tapahtuman 10-vuotisjuhlan pääesiintyjiksi. Lähde: www.ninebelowzero.com – used by permission Suomennos: Auvo Laaksonen, auvo(a)savonsolmublues.com Linkki: Savonsolmu Beach & Blues Party Nine Below Zeron levytyksiä: 1980 Live at the Marquee (A&M) 1981 Don't Point Your Finger (A&M) 1982 Third Degree (A&M) 1991 On The Road Again (China Records) 1992 Off The Hook (China Records) 1996 Ice Station Zero (China Records) 1997 Covers (Zed) 2000 Refrigerator (Zed) 2002 Chilled (Zed) 2005 Hats Off (Zed) Dvd-julkaisuja: 2005 On The Road Again (Secret Records Ltd) 2006 Sights & Sounds Vol.1 (Zed) |