Blues-Finland.com - Omar & The Howlers: Kitchen Sink

LEVYARVIO

3.2.2016
Omaria striimaten
Omar & The Howlersin viimeisin levy
"Kitchen Sink" on ilmestynyt vain
sähköisenä versiona. Menetettyjä kavereita
muistellaan livemäisen rennossa
tunnelmassa.

Fyysisen äänitteen kriisistä on siellä täällä –
myös täällä – ollut kosolti juttua viime aikoina.
Nyt tarkasteltava julkaisu on omiaan
antamaan lisäpontta noille puheille. Omar &
The Howlersin uusi levy ”Kitchen Sink” on
nimittäin toistaiseksi julkaistu vain tiedon
sähköisellä valtatiellä kulkevina bitteinä.

Kent ”Omar” Dykes on aina ollut juurevasti rokkaavan bluesin ruumiillistuma.
Rouhealla äänellään välillä karjumaankin äityvä ja soittonsa ohessa
Stratocasteria luokille vääntävä jättiläinen on jämerällä ilmaisullaan
vakiinnuttanut asemansa roots-rockin maailmassa. Myös täkäläisissä
musapiireissä hän nauttii vankkaa kannatusta.

Omar on aina kiertänyt ahkerasti ja vieraillut Suomessakin lukuisia kertoja. Viime
vuosina hänen terveydentilansa on valitettavasti alkanut asettaa rajoituksia,
eikä kiertue-elämä enää onnistu. Nykyään keikkailu rajoittuu Omarin kotikonnuille
Teksasiin. Onneksi sentään levyjä ilmaantuu tännekin asti – vaikka sitten näin
bitteinä.

Tuttuja naamoja

Aivan kuten edellisellä, vuonna 2012 ilmestyneellä levyllä “I'm Gone”
kitarointivastuuta on Omarin kanssa jakamassa kaksi teksasilaista alansa
huippua. Derek O'Brien ja Casper Rawls eivät ole koskaan osuneet suuremman
suosion kanssa samoille apajille, mutta tehneet näyttävän uran rivimiehinä.

O'Brienin nimeen on helppo törmätä, jos tutustuu yhtään syvällisemmin
teksasilaisen bluesin maailmaan. Yleensä kokoonpanon kakkoskitaristina
operoiva soittoniekka ei jää neuvottomaksi soolopaikan kohdalle osuessakaan.
Tyyliltään hän muistuttaa pitkälti Jimmie Vaughania, joten sikäläisen perinteen
ytimessä ollaan vankasti.

Rawls puolestaan on tullut tutuksi Parsons/White String Benderillä varustettujen
kitaroiden kätevänä käsittelijänä. Hänen stilikkamaisesti vongahtelevaa
telecasterointiaan on kuultu muun muassa LeRoi Brothersissa. Muutama vuosi
sitten Casper nähtiin Rauma Bluesissa Doyle Bramhallin kitaristina. Hän julkaisi
viime vuonna myös ensimmäisen soololevynsä “Brave World”. Siltä löytyy LeRoin
veljesten henkistä rentoa rokkailua sekä countrya ja folkia moneen lähtöön.
Levyä tosin saattaa olla huonosti näiltä leveysasteilta saatavilla.

Myös komppiryhmänä kuullaan ”Tiskialtaalla” tuttuja tekijöitä. Basisti Bruce
Jones ja rumpali Wes Starr soittivat jo Omar & The Howlersin ensimmäisellä
levyllä ”Big Leg Beat”. Se ilmestyi vuonna 1980, joten herroja voi toden totta
kutsua vanhoiksi kavereiksi. Jones on pysytellyt vaihtelevalla uutteruudella
Omarin matkassa läpi vuosien. Hän kuului suurimman suosion aikaiseen
kokoonpanoonkin. Starr puolestaan luovutti jo vuonna 1981 rumpujakkaran
Gene Brandonille. Sittemmin hän on soittanut ties vaikka missä. Matkan varrelle
mahtuu kosolti yhteistyötä Omarinkin kanssa.

Ennen bändistä lähtöään vuonna 1981 Starr ehti olla mukana myös georgialaisen
musiikkikaupan takahuoneessa äänitetyssä sessiossa. Sen satoa julkaistiin vasta
pari vuotta sitten digitaalisesti nimellä ”Too Raw for Radio”. Raakaa meno
rouheisella äänitteellä toden totta onkin. Bändin kanssa jamittaa silloin Howlersin
kokoonpanoon kuulunut huuliharpisti-saksofonisti Richard Price, sekä pariakin
saksofonia yhtä aikaa soittamassa vieraillut Grady Fats Jackson.

”Kitchen Sink” sisältää nipun arkistosta kaivettuja tallenteita. Omar menetti
vuona 2014 neljä pitkäaikaista ystäväänsä, kolme niistä parin viikon sisällä
tammikuussa. Heidän joukossaan oli aktiivisen soittouransa jälkeen
parikymmentä vuotta lastentarhassa työskennellyt Gene Brandon. Omar päätti
kunnioittaa edesmenneitä ystäviään etsimällä vanhoilta nauhoilta heihin liittyviä
kappaleita julkaistaviksi. Arkistojen aarteissa ei ole kyse täyteraidoista, vaan
kuultavaksi on valikoinut mielenkiintoisen laajalla otannalla live- ja studiomenoa.

Säilöttyjä herkkuja

Dykesin, Jonesin ja Brandonin kolmikon livemeininkiä on mukana kolmen
kappaleen verran. "Dust My Broom" ja "Who Do You Love" ovat kieltämättä
melkoisen kaluttuja menopaloja, mutta hillittömän draivin bändi niissä kehittää.
Ensin mainitussa Omarin slidekitarointi on luonteeltaan kovin fyysistä. Tutut
“nyrkillä Stratocasterin kylkeen” -maneerit kuuluvat olleen käytössä. “Who Do
You Lovella” Omar suoristaa Bo Diddleyn kompin suorasukaiseksi sahaukseksi ja
kolmikon seurana harputtaa Greg ”Fingers” Taylor. Omarin käsialaa oleva
“Hello, Operator” on ilmeisesti poimittu hieman nuhjuisemmalta kasettikopiolta.
Hyvä meininki korvaa kuitenkin reippaasti sen, mitä äänenlaadussa hävitään.

Omar (vas.) lähiökeikalla Austinissa 2012. Lue lisää Teksas-sarjastamme

Ison bändin kanssa tallennettuja studioraitoja on arkistoista löytynyt kaksi.
Kokoonpanon perusteella ne lienevät kotoisin vuonna 1998 ilmestyneen
“Swingland”-levyn sessioista. Gary Primichin huuliharppu, Mark Kazanoffin
saksofoni ja Nick Connollyn piano maustavat perusbändin sointia. “Cutie Named
Judy” rokkaa Little Richardin hengessä – ilman kiljahtelua tosin. Elmore
Jamesilta lainattu “Can't Hold Out” svengailee astetta hillitymmin.

Uutta satoa

Vanhojen raitojen lisäksi levyltä löytyy seitsemän Omarin uutta laulua. Niissä
tyylilaji vaihtelee tutun bluesin ja rockin lisäksi aavistuksen jazzimpaan osastoon
sekä countryyn. Toisaalta, jos bändissä on Rawlsin kaltainen pikkaaja, pakkohan
se on vähän twangimpaakin tavaraa mukaan heittää. Edellisen levyn
countrykiintiön täytti puhdasverinen juoppokantri ”Drunker's Paradise”. Tällä
kertaa ilmoille kajahtaa rekkakuskin rakkaustarinaa kipakasti kertova ”Dixie's All
Night Bar”. Kappaleen loppuun Rawls ja steelkitaristi Tommy Spurlock soittavat
pitkän vuorosoolon. Sen aikana ensin mainittu kuuluu useampaankin kertaan
syyllistyvän liikenteen vaarantamiseen – ettei hän peräti koukkaisi
vastaantulijoiden kaistaltakin.

Puolitempoinen ”Battle Rages On” luiskahtaa niin ikään stilikan viemänä
countrylokeroon. Päätöksenä kuultava ”Climb On Board” on Johnny Cashin
mieleen tuova gospelhölkkä. Siinä Rawlsin kaverina sooloilee pianisti Danny
Levin. Leppeästi jazzahtava ”I'll Keep On Dreamin'” tarjoaa välipalaksi muuta
materiaalia kevyempää tulkintaa. Levin maustaa tunteikasta rallia nyt viulistina.

Omarille luonteenomaista bluesimpaa menoa mahtuu joukkoon myös. Rawlsin
wah-kitaralla maustettu ”That Ain't It” polkaisee koko homman käyntiin. O'Brienin
kanssa maukkaasti kitaroitu ”Fire And Gasoline” on hidas blues. ”Dirty People”
puolestaan tarjoaa silkkaa Teksasin shufflea.

Levyn uusilta(kin) raidoilta paistaa läpi soiton livemäinen rentous. Lopputulosta ei
ole liiemmälti viilailtu, eikä siihen kyllä ole tarvettakaan ollut. Omar & The Howlers
on nimi, johon voi luottaa. Kaikille hyvän musiikin ja fyysisen äänitteen ystäville
heitettäköön vinkkinä, että Omarin kotisivujen kautta voi ottaa osaa Omarin
kahden seuraavan cd:n rahoituskampanjaan. Tämän kappaletusinan perusteella
voisin väittää sen olevan kohtalaisen hyvä sijoitus.

MARKO AHO

Omar & The Howlers: Kitchen Sink. Big Guitar Music, 2015

Omar Dykes (laulu, kitara), Casper Rawls (akustinen kitara, sähkökitara), Derek
O'Brien (kitara), Bruce Jones (basso), Wes Starr (rummut), Tommy Spurlock
(steelkitara), Danny Levin (viulu, piano), Nick Connolly (piano), Gary Primich
(huuliharppu), Mark ”Kaz” Kazanoff (saksofoni), Paul Junior (basso), George Rains
(rummut), Gene Brandon (rummut), Greg ”Fingers” Taylor (huuliharppu)

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA