Blues-Finland.com - Puistoblues 2018, Järvenpää

PUISTOBLUES 2018, JÄRVENPÄÄ - PÄÄKONSERTTIARVIO, OSA 2

Suomiblues vahvana Vanhankylänniemessä

Erja Lyytinen ja Tatu Back

3.7.2018 Pääkonsertti, Osa 1 Kuvat pääkonsertista Kuvat katulavoilta

Suomalaista bluesia Puistobluesin pääkonsertissa Järvenpään
Vanhankylänniemessä edustivat Erja Lyytinen Band ja Dr Helander & Third
Ward.

Teksti Antti Suvanto, kuvat Marko Aho

Puistobluesin, joka järjestettiin 41:nnen kerran, kansainvälisen panoksen
päänkonsertissa takasivat John Hiatt, Sonny Landreth, Walter Trout ja
King King (lue arvio).

Avaussessiosta Vanhankylänniemessä vastasi Dr Helander & Third Ward.
Ryhmä veti työnsä vankan ammattimaisesti. Kitaristi-laulaja Dr Helander (Ilkka
Helander) edustaa tyypillistä oman sukupolvensa bluesmuusikkoa. Erja Lyytinen
käynnisti osuutensa kokeilevalla tatsilla, mutta siirtyi perinteisempään ilmaisuun
myöhemmin.

Putkiradion kautta 1960-luvulla saatu
tartunta brittibluesiin luotsasi Ilkka
Helanderin pitkään uraan musiikin parissa ja
tutustumiseen bluesin lukuisiin suuntauksiin.
Dr Helander & Third Ward on alun alkaen
bluestrio, melko nuori vielä, ja tietty karheus
on kuultavissa outputista. Osa tietysti
tarkoituksellistakin; soiton rouheus on
tietenkin tärkeä asia, mutta nyt se näyttäytyi
hieman liiankin ronskilla tavalla.

Bändi on omaksunut vaikutteita Houstonin
ns. kolmannesta kaupunginosasta. Lightnin’
Hopkins kuuluu kaupunginosan legendoihin,
joskin Hopkinsin musiikin kanssa Third Ward -
setillä on melko vähän tekemistä. Yhteyksiä
Dr Feelgoodin pubirockiin löytyy ainakin yhtä
paljon, ellei enemmänkin.

Kaikki ovat tietenkin mainioita inspiraation
lähteitä. Kitaristina nimensä luonut Esa
Kuloniemi on omaksunut tohtorin yhtyeessä
bassokitaran keskeiseksi soittimekseen. Hän

Dr Helander

piti roolinsa ammattimaisen luotettavasti: yksinkertaisia ja toimivia riffejä,
minimaalisesti sooloimprovisointeja.

Rumpali Leevi Leppänen on aina luotettava perustan laskija. Little Willie Mehto
toi laulun ja huuliharpun avulla taidokkaan rikastuksen bändin musiikkiin.
Unisono- ja oktaaviriffit kitaran tai laulun kanssa olivat kerrassaan mainioita.

Bändin repertoaari muodostui pääosin tuoreen Third Ward -levyn "Meat Grindin'
Business" ja kolmen vuoden takaisen ”Country Boy” -albumin oivallisesta
materiaalista. Enimmäkseen output oli hidastempoista ja melko
raskassoutuistakin perusbluesia (”Magic Ward”, ”I’m Your Money Making
Machine”) – toisaalta se on viehkeän tehokasta ja eritoten Helanderin
vahvuusaluetta kitaristina ja römeä-äänisenä laulajana.

Yhteistyössä

Puistoblues Saverio Maccne: Look Twice

A K-77: Mustan Kissan Luu S avonsolmu Beach & Blues Party
.

Vauhtinumeroita – ”Third Ward Boogie” ja encorena kuultu ”Walking Through the
Park” – olisi mieluusti saanut olla enemmänkin. John Lee Hookerin boogie sopii
bändille täydellisesti. Juuri ykkösen takapotkulta lähtevä riffi toimii kuin mieletön.
Helanderin kitarakuviot ovat taattua perusbluesia. Hän pudotteli keikan likipitäen
samalla säröllä kautta linjan. Linjaa voisi paljonkin varioida. Kaiken kaikkiaan
valittu tyylisuunta viittaa enemmän klubibändiin kuin suurille estradeille.

Mehto käytti huuliharppua säestyskäyttöön mallikkaasti ja tuki maukkain fillein
Helanderin laulua. Hän veti pari soolonumeronsa hienosti. Mehdon ääniala on
korkeampi kuin Helanderin, joten kaverien kannattaisi kehitellä laulustemmoja.

Bändi ei vielä ilmennä laulullista valmiutta stemmoihin. Leppäsen kanssa lopuksi
vedetty duetto kertoi harjoittelemattomuudesta. Rimaa siis ylöspäin.
Bluesbändeille on edelleen varsin harvinaista, että moniäänistä laulua esitetään.
Se olisi sitäkin tervetulleempaa. Ellei muuta keksi, chorus-osia voisi vetää
terssissä – siitä se lähtee.

Korkeaoktaanista bensaa liekkeihin – Erja elementissään

Erja Lyytinen teki viimeksi vierailun Puistobluesiin pari vuotta sitten. Hänen
kontribuutionsa jäi tuolloin ehkä hieman indifferentiksi; kolmen upean bluesladyn
(Erja, Maria Hänninen, Aija ”Honey B” Puurtinen) setti Riku Niemen orkesterin
kanssa jätti hiukan köyhän miehen Pointer Sisters -maun suuhun. Joka
tapauksessa groovea siihen kaipasi lisää, vaikka he yksilöinä ovatkin kaikki
erinomaisia.

Nykyisen, pienimuotoisen yhtyeensä myötä Erja on ottanut askeleen
progressiivisempaan suuntaan, ja yleisö oli pienissä vaikeuksissa seurata häntä
sinne. Muunnesoinnut ja muut, varsin eksklusiiviset soiton hienoudet, tuntuivat
hiukan väkinäisiltä, vaikka bändi teki parhaansa svengin ylläpitämiseen.

Ehkä Erjan oma soittokin tässä skenessä hakee vielä jollain tapaa muotoaan –
kuulija luuli aluksi tulleensa skaalaharjoituksiin eikä bluesfestarille. Mutta
hitaiden, 6/8-tahdin bluesien myötä jyvä löytyi, ja se Erja, jonka me kaikki
tunnemme, kuoriutui esiin.

Erjan bravuuri, raivoisa staccato-sahaus ja ylöspäin voihkien moduloivat asteikot,
pudottivat jengin taas kerran. Tämä lady on syntynyt suurelle lavalle ja hän osaa
ottaa sen haltuunsa.

Blueshelmistä ylitse muiden oli ”I’m a Woman”, ilkikurinen mukaelma Muddy
Watersin klassikosta ”Mannish Boy”. Aivan hurmaavaa! Sitähän Erja on,
rautainen bluesnainen ja karismaattinen lavaesiintyjä. Jimi Hendrixin
”Crosstown Traffic” oli yksi parhaita versioita menobiisistä ikinä, scat-
osuuksineen kaikkineen. Intro tosin otettiin ”Piippolan vaari” -lastenlaulusta…
Hendrix luultavasti kääntyi haudassaan, mutta hyvästä syystä. Sanoinko äsken
jotakin ilkikurisuudesta?

Rytmiryhmä – Tatu Back, bassokitara ja Iiro Laitinen, rummut – piti vauhtia yllä.
Viisikielinen bassokitara pääsi oikeuksiinsa oikeastaan vasta encoressa. Sitä osa-
aluetta olisi hyvä vahvistaa.

Sama pätee lauluun. Ainakin kaksiäänisiä stemmoja tarvittaisiin lisää. Erjan
edustaessa yhtyeen (lähes) ainoaa vokaalipanosta laulettu kokonaisuus jää
hieman kapeaksi, niin hyvä vokalisti kuin hän onkin.

Harri Taittosen Hammond-sooloilu oli nautinnollista ja hitaiden bluesien
taustoitus maukasta. Erjan tutkimiin astraalidimensioihin ehkä moog sopisi
paremmin, ja ainakin nopeatempoisiin numeroihin ehdottomasti sähköpiano.
Pääkonsertissa kuullun King King -yhtyeen Jonny Dyke näytti tästä mallia
säksättävällä Stevie Wonder -säestyksellään.

Encorena soitettu Impressions-hitti ”People Get Ready” heitettiin Jeff Beck -
sovituksena. Se oikeastaan jo vaatisi äänissä laulua, mutta nyt vonkukitara
juhlisti väkevästi sakraalisen hartauden:

People get ready
There's a train a-coming
You don't need no baggage
You just get on board.

Järvenpään Puistoblues tunnetaan pääkonsertin lisäksi klubi- ja
katulavaohjelmastaan. Kokonaisuus nostaa festivaalin yhdeksi Suomen
suurimmista yleisötapahtumista. Tänä kesänä kokonaiskävijämäärä oli noin
85 000. Pääkonserttiin Vanhankylänniemeen löysi lähes 5 000 katsojaa.

ANTTI SUVANTO, teksti
MARKO AHO, kuvat

Pääkonsertti, Osa 1 Kuvat pääkonsertista Kuvat katulavoilta

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT