PUISTOBLUES 2019, JÄRVENPÄÄ - RAPORTTI - OSA 2/2
|
Wentus Blues Band. Ricky-Tick Big Band, Julkinen Sana
Vahva suomalaispanos Puistobluesissa
|
|
|
Wentus Blues Band
|
8.7.2019 Pääkonserttiraportti, osa 1
Pääkonsertissa Vanhankylänniemessä vuoronsa saivat Wentus Blues Band
sekä Ricky-Tick Big Band ja Julkinen Sana.
Wentus Blues Band on jo käsite ja lukeutuu suomalaiseen bluesnoblessiin.
Kesäkuun viimeisenä lauantaina yhtye sai kunnian avata Järvenpään
Puistobluesin pääkonsertti. Yllättäen Vanhankylänniemessä kultiin nyt
suomalaisyhtyettä. Toisena vuoron sai Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana.
Ricky-Tick Big Band on 17 muusikon rivivahvuudella jo yhdeksän vuoden ajan
tehnyt jazzpainotteisia rytmimusiikin orkesterieksperimenttejä. Julkinen Sana on
taas kolmen tunnetun räppärin muodostama trio, joka on jo pitkään keikkaillut
big bandin kanssa. Vanhankylänniemen keikka oli viimeisiä tilaisuuksia kokea
musiikin ja sanan erikoinen kombinaatio, sillä työyhteisö on ilmoittanut
lopettavansa keikkailun kesän lopussa.
Järvenpään-keikka oli Wentus Blues Bandin ensiesiintyminen Puistobluesissa.
Oikeastaan on pieni ihme, että Wentuksen debytointia Puistobluesissa sai vartoa
näin pitkään, mutta hyvää kannattaa odottaa.
– Joka vuosi pyrimme tuomaan suomalaista rytmimusiikkia päälavalle ja ennen
kaikkea tuomaan suomalaista musiikkiosaamista kaikkien kuultaville. Suomessa
on erittäin loistavia bluesbändejä. Siitä myös kertoo, että bändit keikkailevat
ahkerasti myös muualla Euroopassa, Puistobluesin festivaalijohtaja Miikka
Porkka sanoo.
Amerikkalaisten ja eurooppalaisten bluestähtien kanssa vuosikymmenien aikana
tehdyt lukuisat menestyksekkäät kiertueet – unohtamatta Wentuksen omaa
musiikkia – ovat hioneet Kokkolan blueslähettiläistä korkeatasoisen bluesin
toimintamallin ja tapajärjestelmän, jolle ei löydy vertaa muualta.
|
|
|
Wentus-setin alussa bändi vielä hieman hermoili, ja miksauskin takkusi. ”Stop
Breaking Down” -kappaleen kuulokuvassa oli tahatonta kömpelyyttä. Soolo-
osissa oli mieskuoroilmiöksi kutsuttua tempokarkailua (korkealta=kovempaa), eli
poljento tarkoituksettomasti kiihtyi soolojen aikana.
Ote kuitenkin tarkentui joutuin. Yhtye saavutti normaalin itseluottamuksensa, oli
oma itsensä ja yleisön mieleen. Yli 30 vuotta ammattimaisesti bluesia esittänyt
yhtye on varteenotettava toimija.
Wentuksen ”Family Meeting” oli ikimuistoinen elokuvaelämys. Ainutlaatuista
bluesdokumenttia voisi verrata jopa The Bandin jäähyväiskonserttiin The Last
Waltz (Martin Scorsesen filmatisointi); upea fiilis, paljon rytmimusiikin johtavia
ammattilaisia mukana, läsnäolevina ihmisinä, ei vain heittämässä yhtä keikkaa.
Järvenpäässä muisteltiin lämmöllä familiaarista tapaamista, myös poismennyttä
rakasta yhteistyökumppania, ruotsalaiskitaristi Sven Zetterbergiä (Let Me Get
Over You). Muistuma Eddie Kirklandin osallistumisesta (Rainbow) oli myös
nostalginen tunnelmabiisi.
Wentuksen pop-osasto ei oikein napannut, mutta Ville Riipan Hammond-soundit
olivat nautinnollisia, samoin Niko Riipan bluesskaalat kitaralla (Riipat eivät
muuten ole keskenään sukua). Juho Kinaret on hyvä bluesvokalisti. Jos hän vielä
malttaisi luopua spiikkausvitseistä ja sekakielestä laulusta, tuotos epäilemättä
paranisi entisestään.
|
|
|
Robban Hagnäsin bassosoundeissa oli PA-laitteiden kautta kuuluvuusongelmia,
jotka ilmeisesti johtuivat lähtösoundien toistettavuusvaikeuksista linjassa.
Bassosooloilu jäi siten hieman irralliseksi, mutta "viidakkorytmin" säestyksellä
saatiin nauttia taatusti omaperäisin rapmuunnelma ikinä.
Hagnäsin lupailemaa Canned Heat -boogieta sai odottaa encoreen asti. Kannatti
odottaa – ”Don’t move your lips, just move your hips”, bändi neuvoi. Canned
Heatin vaikeasti hallittava tyylilaji oli pitkään Wentuksen suoranainen
tavaramerkki. Miksi se piti työntää ikään kuin taka-alalle?
Mieluummin väkinäisen pop-osaston voisi luontevasti korvata Heat-boogiella ja
John Lee Hookerin räväkällä musiikilla, jota kukaan muu Suomessa ei hallitse
yhtä hyvin. Tuorein albumi "Throwback" on kiertuekokemuksista koottu
sävelpäiväkirja, kaivattua jatkoa sympaattiselle Family Meetingille.
|
Yhteistyössä
Rauma Blues 9.–10. elokuuta
.
|
Ricky-Tick Big Band oli varsin poikkeuksellinen vieras bluesfestareilla. Yleisö otti
sen kuitenkin heti omakseen. Valtteri Laurell Pöyhösen helppotajuiset
souljazz-biisit ja taitavat sovitukset tasajakoiseen musiikkiin toivat svengin
iltapäivään.
Touhukas Ricky-Tick Big Band ei viihdy swing-klassikkojen maailmassa.
Kokoonpano on olemassaolonsa aikana tullut tavattoman suosituksi. Yhtyeen
keikat ovat saaneet jo suorastaan ekstaasielämyksen mainetta. Jotakin sellaista
oli ilmassa Vanhiksellakin.
Ricky-Tick Big Band on pienimuotoinen jazzorkesteri; uskalias ja kekseliäs
rytmikone, joka ei kuvia kumarra. Yhtye koostuu nuorekkaista ja
kokeilunhaluisista jazzmuusikoista, joiden lonkerot ovat lähes kaikkialla muualla
paitsi bluesissa.
|
|
|
Sävellyksissä kuvautuu perustajan, säveltäjä-kitaristi Valtteri Laurell Pöyhösen
rakkaus Helsinkiin ja Kallion kaupunginosaan. Orkesterin saksofonisektio teki
loistavaa työtä. Pöyhösen omat "rautalankasoolot" kitaralla olivat kerrassaan
mainioita anekdootteja.
Julkinen Sana -kollektiivin kanssa avautuu kuitenkin vielä tykkänään toisenlainen
dimensio, joka yhdistää jazzia ja hiphoppia tuoreesti. Sanatriossa räppäävät
Paleface (Karri Miettinen), Redrama (Lasse Mellberg) ja Tommy Lindgren
tunnetaan monipuolisina sanataiteilijoina ja rap-artisteina. ”Hei! Tää on jatsii!” -
sotahuuto kaikui jo Raahen Rantajatseilla 2013. Kieli ei mennyt solmuun nytkään,
ei edes nopeatempoisen musiikin puheosioissa.
Suomenkielinen rap puri yleisöön, jos kohta tarkkaavaisuus tahtoi verbaalisessa
ilotulituksessa hieman herpaantua. Vaativia settejä solisteille, sekä sanamiehille
että soittajille. Rapin yleislinjasta poiketen puheosuuksien lisäksi triolla oli myös
lauluosia.
Pöyhösen ansioksi nähtävästi on luettava, että suomenkielisen rap-skenen
laahustava raskasmielisyys, apeus ja sen armoton tosikkomaisuus on edes
hetkeksi voitettu. Vanhemmat valtiomiehet heittäytyivät verbaaliseen tykitykseen
ja estradi-irrotteluun estoitta ja täysin rinnoin. Voi vain toivoa tällaista ilottelua
rap-esityksiin muuallekin.
Bändi julkaisi ensimmäisen albuminsa ”Burnaa” Julkisen Sanan kanssa 2013.
Toinen albumi ”Korottaa panoksii” julkaistiin kaksi vuotta myöhemmin.
Suomalaisen rap-genre ei sinänsä ole järin innostava, mutta epätavallinen ja
iloinen kombinaatio jazziin olisi ollut säilyttämisen arvoinen kielikoulu ja tenhokas
estradipommi. Vaihtoehtoista lähestymistapaa kannattaa kokeilla
juurimusiikissakin – kuten myös Wentuksen mainio raptulkinta vahvisti. John Lee
Hookerin motto korostui jälleen kerran: Blues is the healer.
ANTTI SUVANTO
|
|
|
|
|
|
| |
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
|
|
