PUUKKOBLUES 2019, KAUHAVA - RAPORTTI JA KUVAT
|
Puukkoblues: laaja katselmus, pikantti yhdistelmä
|
|
|
Ville Leppänen ja Seppo Nuolikoski pitivät vauhtia Puukkobluesissa. Kuva: Jarmo Vainionpää
|
19.6.2019
Micke Björklöf & Blue Strip, Johanna Försti, Frim-Fram Duo ja Tomi Leino
Trio saivat yleisön räjähdysherkkään tilaan Kauhavan kesätapahtuman
pääkonsertissa.
Kauhavan Puukkoblues määrittelee teemakseen “sinistä ja terävää”, ja sitä myös
kesätapahtumassa tuleman piti. Pohjalaistapahtuman pääkonsertti lauantaina
15. kesäkuuta Kauhavan työväentalolla veti bluesentusiasteja tuvan ja pihan
täyteen.
Esiintyjinä olivat Frim-Fram Duo, Micke Björklöf & Blue Strip - joka esiintyi
aluksi omin voimin ja myöhemmin Jo Stancen (Johanna Försti) kanssa - sekä
Tomi Leino Trio. Tarjolla oli monipuolinen ja laaja ohjelma erinomaista musiikkia.
Frim-Fram musisoi nyt duona: Sirpa Suomalainen (saksofoni) ja Juki Välipakka
(kitara ja huuliharppu). Myös kvartettina levyttävä ja esiintyvä bändi on
ytimeltään duo ja sellaisena alansa kärkeä maassamme. Pienimuotoisen bändin
repertoaari on hyvin monipuolinen.
|
|
|
Kuva: Mauri Kankaanpää
|
Bändi saa kekseliäästi soundinsa kuulostamaan duoa suuremmalta, muun
muassa oivallisten harmonioitten ja scat-soolojen ansiosta. Frim-Fram on
kehittynyt ja tiivistänyt soundiaan, säilyttäen silti omaleimaisen otteensa musiikin
tekemiseen. Bändin skaala on laaja, aina vokaalijazzin helmistä rytmibluesiin ja
tiukkaan bluesvääntöön.
Voidaan ja pitääkin puhua tulkinnoista, koska jopa swing- ja big band -musaa
sovitetaan duolle. Esityksissä on aina taitoa ja sydäntä mukana; muunnoksissa
ja sovituksissa ei ole parodiointia tai eksperimenttiä pelkästä kokeilunhalusta.
Juki Välipakka pudotteli varmoin ottein huuliharppusooloja telineeltä, kompaten
samalla kitaralla. Hänellä on laaja ääniala laulajana, mutta basso soi
sointuisammin, mistä muistutuksena ”16 Tons”, bassolaulajien bravuuri.
|
|
|
Richie Havens -tyylin kitarakomppi sisältää vasemman käden aseman jatkuvaa
vaihtelua, samankin soinnun aikana, eri asemista. Näin soittoon muotoutuu
kiinnostavuutta. Alimman e-kielen bassokuljetukset saa aivan kuin
kaupanpäällisinä. Havensin ”Motherless Child” Woodstockista on mieliin jäävä
esimerkki soittotyylistä.
Vasurin peukalolla tapahtuva bassokuviointi on kitaraopettajien kauhistus, mutta
kaikkiahan ei voi miellyttää. Niin syntyy joka tapauksessa dynaaminen walking
bass -vaikutelma – ei ehkä ihan Joe Passin tarkoittamassa mielessä, mutta
ilmeikäs ja toimiva kuitenkin.
Yhden soinnun blueskierrot ja slide-sooloilu kolmikielisellä sikarilaatikkokitaralla
olivat yksi koko illan kohokohtia. Pieni on kaunista.
Sirpa Suomalaisen tenorisaksofoni soi puhtaasti ja miellyttävän pehmeällä
soundilla. Duettona äänissä vedetyt laulujaksot olivat virkistäviä, kuten ”Bright
Lights, Big City”. Riehakas ”Hip Hop Mama” päätti session. Encorena vielä lempeä
balladi ”Rainy Night in Georgia” herkensi salin hiljaiseksi.
|
Yhteistyössä
Rauma Blues 9.–10. elokuuta
.
|
Puukkobluesin isäntäbändi Blue Strip oli erinomaisessa vedossa. Bändin tyyli
sopiikin parhaiten juuri klubiympäristöön.
”Mojo Hands” svengasi kuin mieletön. Setin alun New Orleans -mausteet,
muistoina USA-matkalta, toivat edelleen hyvää tunnelmaa. Ajan kanssa Amerikan
innoitteet tuntuvat loksahtaneen kohdilleen, ja uskottava skene on muotoutunut.
Ehkä hiukan samoin kuin Remu Aaltosen ajaton ohje äänittäjälle ”Roadrunner”-
albumin tekovaiheessa: ”Laita vähän lisää Texasia!”
Lefty Leppäsen ja Micke Björklöfin stemmalaulu on aina ollut nautinnollista. Se
kävisi malliksi muillekin. Akustinen slide-kitara sopi yllättävän hyvin yhtyeen
sähköiseen ilmeeseen varsinkin junalaululla.
|
|
|
Bändin Saksassa taltioitu konserttilevy ”Twentyfive Live at Blues Baltica”, joka
ilmestyi viime huhtikuussa, sai roolia. Albumi oli kotimaiselle juurimusiikille
todellinen piristysruiske. Kuultiin uuttakin tuotantoa, kuten ”Blue Times”. Micke
huudatti onnistuneesti yleisöä ”Minnie The Moocher” -laululla.
Illan solistivieras Jo Stance otti lavan haltuunsa tottuneesti ja maailmannaisen
ottein. ”Messin' Around” sai yleisön heti mukaansa.
Monelle uutta oli Jon kitaransoitto, siinä hän osoittautui suoraviivaiseksi ja
mutkattomaksi, straight ahead -tyypiksi. Aivan valtavaa! Tämä lady voi vetää
mekon päälle ja korkkarit jalkaan ja laulaa vakavaa ja henkevää souljazzia – tai
tempaista kitaran käteensä ja revittää kunnon rock and rollia. Ja kaiken yhtä
uskottavasti.
|
|
|
Kuva: Jarmo Vainionpää
|
Jo pisteli sähkökitaralla säksättävää komppia ja tenhoavia riffejä. ”Get On” oli
hauska svengiversio Hurriganesin klassikosta. Jo pudotteli kitaralickejä kuin
Albert Järvinen konsanaan.
Herkempää tulkintatapaa edusti hieno, hidas blues, jossa Micke veti parasta
huuliharppusooloilua aikoihin. Tältä osa-alueelta ”I Just Want to Make Love to
You” sai yleisön lähes räjähdysherkkään tilaan. Stevie Ray Vaughanin ”Pride and
Joy” jatsahtavana groove-versiona jätti pois Stevien sammutetuin kielin tehdyn
back beat -kompin.
Vähän biisejä, paljon sooloja ja yleisön kiihdytystä: konsepti toimii, kun on
valovoimainen tähti vetämässä ja ammattitaitoinen bändi mukana. Jo usutti Blue
Stripin muusikot kerta toisensa jälkeen huikeisiin sooloihin. Hän saa tällaisia
päähänpistoja lavalla ja määrää soittajia yllättäviin tehtäviin.
Erityisen iloista oli havaita tämä myös kompin osalta (Timo Roiko-Jokela, Seppo
Nuolikoski, Teemu Vuorela) – Micken huuliharppusoolo pelkästään rumpukompin
säestyksellä pysäytti kellot kiihkeällä ”Seesaw”-tulkinnalla. Sähäkkä soul on Jon
kaikkein ominta aluetta. Ray Charlesin ”What’d I Say” oli kesyttömän hurjaa,
oikeastaan sallittua spiidiä. Se sai yleisön kiehumaan.
|
|
|
Tomi Leino profiloi trionsa musiikin ”straight forward blues with a great deal of
feeling”. Siihen ei olekaan juuri lisättävää. Bändi oli lisännyt repertoaarinsa
rytmibluesia, ja soundiin oli tullut ilahduttavasti vetreätä kulmaa. The edge.
Nurkkaa, särmää. Sitähän blues on – ei pelata varman päälle.
”You do your best work when you take chances, when you're not safe, when
you're not in the middle of the road.” Danny DeViton motto sopii myös
juurimusiikin esittämiseen.
Riskinottoahan tässä on Tomi Leino Triolta jo vähän kaipailtukin. Nyt sitä saatiin.
Bändi on aina tehnyt pedanttista ja loppuun asti hiottua tuotosta. Ohjelmiston
rohkeampi variointi, rouhea soundi ja rivakka terävöityminen erottuivat nyt koko
setissä, molemmilla kitaroilla.
|
|
|
Kuva: Mauri Kankaanpää
|
Leinon kitarassa oli hyvää perussäröä ja vanhoihin kantrisekstikuvioihinkin
muodostui tuoretta kanttia. Basisti Jaska Prepula hoiti tonttinsa mallikkaasti ja
sooloilikin bassokitaralla.
Prepula soitti kitaraa Jimmy Reedin laululla “I Wanna Be Loved”. Hän myös lauloi
chorus-osia Leinon kanssa; ehkä vielä enemmän samaäänisesti, mutta tästä on
hyvä jatkaa. Myöhemmin terssiä ja muuta kuviointia mukaan, ja taas mennään
eteenpäin kelpo stemmoihin – rohkeasti vaan!
Chuck Berry -henkeen vei vahvasti “Sweet Little Rock and Roller”. Taimi pysyi
aivan loistavasti hallussa. Tapansa mukaisesti bändi suosi melko pitkiä
kappaleita, ja intensiteetti säilyi vaivatta.
Puukkoblues on energinen ja stimuloiva happening. Sinne kannattaa lähteä.
Jatkossa Blue Strip voisi ehkä ottaa mukaan vierailevia solisteja ulkomailtakin,
kuten Wentus Blues Band tekee.
ANTTI SUVANTO
|
|
|
Kuva: Mauri Kankaanpää
|
Puukkoblues, pääkonsertti, Kauhavan työväentalo, lauantai 15.6.2019
Frim-Fram Duo: Sirpa Suomalainen (laulu, saksofoni), Juki Välipakka (kitara,
huuliharppu, laulu)
Micke Björklöf & Blue Strip feat. Johanna “Jo Stance” Försti: Micke Björklöf (laulu,
huuliharppu, kitara), Ville “Lefty” Leppänen (kitara), Timo Roiko-Jokela
(perkussiot, malletKAT), Seppo Nuolikoski (bassokitara, laulu), Teemu Vuorela
(rummut), Jo Stance (laulu, sähkökitara)
Tomi Leino Trio: Tomi Leino (kitara, laulu), Jaska Prepula (bassokitara, kitara,
laulu), Mikko Peltola (rummut)
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
|
|
