 |
| Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com © 2008 Blues-Finland.com |
| Rollareita kankaalla ja kansissa 9.5.2008 Mitä Martin Scorsesen elokuva "Shine a Light" ja Jason Draperin kirja "The Rolling Stones - koko ura" kertovat enteellisesti nimetyn, maailman kovimman rokkibändin blues-juurista? Tuskin englantilainen nulikkabändi tiesi yli 40 vuotta sitten, kuinka enteelliseksi heidän valitsemansa nimi "Vierivät kivet" muodostuisi. Sammaloitumista on tapahtunut ajoittain, mutta konkreettisia näyttöjä yhtyeen elinvoimaisuudesta vuonna 2008 ovat Martin Scorsesen konserttielokuva "Shine a Light" ja Jason Draperin teksteillä vahvistettu kuvakirja "The Rolling Stones Revealed" (The Rolling Stones - koko ura). |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
| Kenellekään ei varmasti tule yllätyksenä, että The Rolling Stones on kovin rock & roll -show tällä planeetalla. Mutta mitä nämä uudet julkaisut kertovat "Rollareista" blues-yhtyeenä? Martin Scorsesen kyvyt elokuvantekijänä ja musiikkimiehenä tunnetaan. Musamielessä kuuluisin on "The Last Waltz", elokuva, jonka hän ohjasi The Bandin vuoden 1976 megakonsertista. Bluesin näkökulmasta tärkein on blues-elokuvien sarja, joka on nähty Suomenkin televisiossa. Scorsesen näytelmäelokuvista on pakko mainita ainakin "Taxi Driver" (Taksikuski, 1976), New York New York (1977) ja "Raging Bull" (Kuin raivo härkä, 1980). Elokuvan "Shine a Light" blues-kohokohtaa ei ole vaikea etsiä. Buddy Guy - yksi bluesin elävistä legendoista - astuu Rollareiden vieraaksi kappaleella "Champagne & Reefer". Scorsese ei tämän päivän visuaalisista musiikkitaltioinneista poiketen huitele kuvilla, mutta kovin montaa sekuntia kuva ei silti samassa kohteessa viihdy. Huikean karisman omaavan Buddy Guyn kasvoissa kuva kuitenkin levähtää - ja syystä. Mick Jagger ei ole lainkaan pöllömpi laulaja, mutta Buddyn tarttuessa laulumikkiin erotellaan mestarit oppipojista. Mick löytääkin kohtauksessa sopivasti huuliharpun työkalukseen. Buddy, Mick ja Keith Richards muodostavat kappaleen ajan intensiivisen triangelin, jonka välillä väreilevä energia ei jää katsojalle epäselväksi. On vähintäänkin kohtuullista, että Keith lahjoittaa sähkökitaransa Buddy Guylle biisin päättyessä. "Buddy Motherfucking Guy", julistaa Mick Jagger loppukaneetiksi. The Rolling Stonesin blues-juuria ja niiden ymmärtämistä kuvaa myös se, että elokuvan äänimaailman avaavat Muddy Watersin kitarariffit kappaleesta "I Can't Be Satisfied". Myös Ronnie Woodin slidellä soittaman akustisen kitaran hallitsema biisi "You Got the Silver", jonka Richards laulaa, kuljettaa miellyttävää blues-tunnelmaa. Scorsese korostaa jännittävästi Rollareita instrumentalisteina: kun kuvassa on Charlie Watts, kuuluvat rummut kohtuuttoman voimakkaina; kun lähikuvaan eksyy Ronnie Wood, ovat perussoinnut ja purevat riffit äänimaiseman pinnassa. Tehokeinoa on usein käytetty näytelmäelokuvissa, mutta musiikkileffoissa sitä ei ole vielä käytetty loppuun. "The Last Waltzin" tavoin "Shine a Light" jää monista ansioistaan huolimatta konserttitaltioinnin tasolle. Alun backstage-otokset antavat lupauksia elokuvallisemmasta ilmaisusta. Lupaukset jäävät kuitenkin lunastamatta. New Yorkin Beacon-teatterissa pidetty konsertti paljastuu kaiken kukkuraksi Bill Clintonin junailemaksi. Aikanaan kaikkea sovinnaista ja virallista vastaan kapinoinut bändi nähdään nyt halailemassa Yhdysvaltain entistä presidenttiä ja tämän ikääntyvää anoppia. Rock-meininkiä? Bluesin tunnelmaa? Tuskin. Ura komeissa kansissa Muun muassa Uncut- ja Record Collector -lehtiin sekä Lontoon kodittomien Big Issue -julkaisuun kirjoittaneen Jason Draperin kirja on näyttävä pakkaus, joka kelpaa lahjaksi vaikka hieman vaativammallekin saajalle. Kovakantinen, 200-sivuinen ja kokonaisuudessaan kiiltäväpintainen opus tarjoilee 150 valokuvan lisäksi myös perustietoa Rollareista. Koreasta ulkomuodosta huolimatta kirjan teksteissä kerrotaan häpeilemättä bändin jäsenistä alkoholi- ja huumeongelmineen. Varhainen The Rolling Stones kuvaillaan alkusivuilla "omapäiseksi ja ilkeäksi bluesbändiksi" (suomennoksesta vastaa Esa Kuloniemi). Kirjan alku huomioi yhtyeen blues-juuret kohtuullisesti Muddy Waters- ja Chuck Berry -viittauksineen, mutta asian ydin unohtuu nopeasti matkan varrella. Tässä mielessä Scorsesen elokuva kunnioittaa Stonesin perinteitä paremmin. Kuvat ovat kuitenkin pääosassa. Varhaisimmat ovat 60-luvun alusta. Vanhimmat ovat hauskoja ja hellyttäviäkin otoksia englantilaisista pikkupojista - tosin Bill Wyman näyttää niissäkin vanhemmalta, porukkaan kuulumattomalta kaverilta. Yhteistä Scorsesen ja Draperin teoksille on se, että ne kunnioittavat erityisesti The Rolling Stonesin nykyistä kokoonpanoa. Tämä vaivaa varsinkin elokuvaa: Wymanin ja Brian Jonesin esiintymiset jäävät pariin silmänräpäykseen vanhoista tv-lähetyksistä. Teoksista on löydettävissä yhteinen sanoma - varsinkin jos sen tahtoo löytää: nämä kaverit halusivat vain soittaa bluesia, mutta heidän ainutlaatuiseksi osoittautunut tulkintansa siitä upposi massoihin kuin puuvillansiemen Mississippin turpeeseen. PASI TUOMINEN Martin Scorsese: Shine a Light. Paramount Pictures, 2008 Pääosissa Mick Jagger, Keith Richards, Ron Wood ja Charlie Watts. Lisäksi Buddy Guy, Christina Aguilera, Jack White, Martin Scorsese. Kuvaus Robert Richardson, leikkaus David Tedeschi Kesto 122 minuuttia Jason Draper: The Rolling Stones Revealed. Flame Tree Publishing, 2007 (suomenkielinen laitos: The Rolling Stones - koko ura. Minerva kustannus, 2008. Suomennos Esa Kuloniemi) Kovakantinen, 200 sivua Linkit: The Rolling Stones, Shine a Light, Minerva kustannus |
| Shine a Light: Buddy Guy, Ron Wood, Keith Richards ja Charlie Watts. |
 |