Blues-Finland.com - Artikkelit

Historiikki: Saffire - The Uppity Blues Women

27.5.2009 Lue levyarvio

Blueslaulajatar, harpisti, kitaristi, opettaja, luennoitsija, aktivisti ja valokuvaaja Gaye Todd syntyi vuonna 1944 Fredericksburgissa Virginiassa.

Hänen isänsä Clarence R. Todd oli jazz-muusikko ja kotikaupunkinsa ensimmäinen musta koulun johtokunnan jäsen. Hän oli perustamassa mustalle nuorisolle draama-, tanssi- ja musiikkiryhmä Shades Of Soulia, josta tuli myöhemmin Harambee 360.

Gayen äiti Gladys P. Todd oli yksi ensimmäisistä kotikaupunkinsa kansalaisoikeusliikkeen jäsenistä ja hän toi vanhoja jazz-levytyksiä töistään nuorisokanttiinista tyttärelleen.

Etusivu Uutiset Artikkelit Tapahtumakalenteri
Kotimaiset artistit Ulkomaiset artistit Foorumi Info

Vanhemmat olivat Gayen suurimmat vaikuttajat musiikilliseen ja sosiaaliseen kehitykseen.

Lisänimensä Adegbalola Gaye sai jorubalaiselta pastorilta, jonka hän tapasi vuonna 1968. Gaye käyttää lisänimeä ilmaistakseen ylpeytensä mustaan perintöön.

Vahvasti jo kouluaikoina kansalaisoikeuksiin kantaa ottanut Gaye valmistui oppikoulusta vuonna 1961 priimuksena ja kävi myöhemmin Bostonin yliopistoa valmistuen loppututkintonaan biologia.

Teininä ensimmäisessä työpaikassaan pesulassa 45 senttiä tuntipalkkanaan saanut Gaye työskenteli opiskelujen jälkeen konttoristina, tutkijana yliopistolla ja bakteriologina ollen myös ammattiyhdistysedustaja.

Vuosina 1966 - 70 Gaye osallistui Black Power -liikkeen toimintaan New Yorkissa. Hän organisoi Harlemin komitealle itsemääräämisoikeuden. Samoihin aikoihin hän tapasi tulevan aviomiehensä. Gayen poika Juno Lumumba Kahlil syntyi vuonna 1969. Hän on tehnyt oman musiikillisen uransa.

Erottuaan vuonna 1970 miehestään Gaye Adegbalola palasi takaisin kotikaupunkiinsa Fredericksburgiin toimien opettajana. Hän auttoi myös isäänsä tämän kuolemaan asti vuonna 1977 Harambee-teatterissa näyttelijänä.

Soitettuaan aikoinaan oppikoulunsa yhtyeessä huilua Gaye alkoi opetella kitaransoittoa vuonna 1977. Vuotta myöhemmin hän valmistui kasvatustieteen maisteriksi Virginian yliopistosta. Vuonna 1982 Gaye palkittiin Virginian vuoden opettajana. Suurimman osan 1980-luvusta hän ohjasi opettajia workshopeissa motivaatio- ja opetustekniikoissa.

Saffire syntyy

Saffire - The Uppity Blues Women perustettiin ensin duona Gayen ja hänen kitaranopettajansa Ann Rabsonin toimesta. Myöhemmin mukaan tuli Andra Faye. Saffire levytti debyyttilevynsä Middle Age Blues omalle levymerkilleen. Itse tuotettu, kasettiäänityksenä vuonna 1987 ilmestynyt tuotos sisälsi kappaleet They Call Me Miss Thang ja Middle Age Blues Boogie.

Seuraavana vuonna Gayesta tuli kokopäiväiväinen blues-esiintyjä. Vuonna 1990 yhtye levytti ensilevytyksensä Alligator Records -merkille.

Alligator-debyytin Middle Age Blues Boogie voitti vuoden paras laulu -sarjassa W. C. Handy Award -palkinnon (nykyään Blues Music Award). Vuotta myöhemmin Gaye tapasi elämänkumppaninsa Suzanne Moen.

Koko 1990-luvun Gaye on pitänyt workshoppeja blues musiikin eri näkökulmista ja työskennellyt musiikkitoimittajana National Public Radion World Cafe -ohjelmassa. Hän on myös voittanut taistelun syöpää vastaan. Vuosina 1998 - 2003 Gaye oli Steering Committeen jäsen Blues Music Associationissa.

Gaye levytti ensimmäisen oman sooloalbuminsa Bitter Sweet Blues vuonna 1999. Oman materiaalin lisäksi levyllä oli covereita: Bessie Smithin Jail House Blues, Smokey Robinsonin You Really Got A Hold On Me, Ma Raineyn Prove It On Me Blues ja Nina Simonen Images.

Vuonna 2000 artikkelissa The Advocate -lehdessä työstään ja urastaan Gaye tunnusti julkisesti olevansa seksuaaliselta suuntautumiseltaan biseksuaali.

Vuonna 2001 Gaye yhdisti musiikillisesti voimansa poikansa kanssa Blue Mama Black Son -nimisenä kutsuen lopputulosta "teolliseksi bluesiksi".

Vuoden 2003 lopulla Gaye aloitti musisoinnin Roddy Barnesin kanssa ja heidän Neo-Classic Blues -albuminsa julkaistiin keväällä 2004. Vuotta myöhemmin levytys oli ehdolla kahdessa eri sarjassa Out Music Awards -palkinnon saajaksi.

Kesällä 2006 Gaye ja hänen poikansa Juno julkaisivat ensimmäisen Blue Mama Black Son -levytyksen Blues Gone Black.

Marras-joulukuun vaihteessa 2007 ja tammi-helmikuun vaihteessa 2008 äänitettiin Gaye Without Shame. Se julkaistiin kesällä 2008.

Kevään 2008 Gaye ja Roddy olivat kiertueella Ghanassa ja Togossa, Länsi-Afrikassa.

Tänä vuonna Gaye oli ehdokkaana Blues Music Awards -palkinnon saajaksi sarjassa Best Contemporary Female Artist.

Lähes 50-vuotinen ura ja kahdeksankertainen palkintoehdokas

Blues-laulaja, pianisti ja kitaristi Ann Rabson on syntynyt vuonna 1945 New York Cityssä ja varttunut lapsuutensa keskilännessä. Hän syntyi musikaaliseen perheeseen, jossa oli viulisti ja sisko Mimi Rabson, pianistiveli Steve Rabson, sisarenpoika ja basisti Kenji Rabson, multi-instrumentalistitytär Liz Schnore sekä yhdeksänvuotias sisarentytär ja rumpali Georgia Rabson Schnore.

Ensimmäisen kosketuksen bluesiin Ann sai 4-vuotiaana kuultuaan Big Bill Broonzya radiosta. Ann kertoo Broonzyn musiikin puhuneen hänelle: "Maailmani muuttui mustasta ja valkoisesta värilliseksi."

Vuodesta 1962 lähtien ammattimaisesti bluesia soittanut ja laulanut Ann käyttää yhä ensimmäistä instrumenttia, jota hän kosketti lapsena - isänsä ullakolta löytämää kitaraa. Piedmont-tyyliseen kitarapikkaukseen vetovoimaa tuntenut Ann loi oman, ainutlaatuisen ja tunnistettavan soundinsa.

Rabson, kuten aikalaisensa Rory Block ja Bonnie Raitt, rankataan yhdeksi tärkeimmistä modernin bluesin naisartisteista. Hän on tuonut suunnattomasti rajoja rikkovaa viehätystä suuntaukseen.

Kolmekymmentäviisivuotiaana Ann päätti opetella soittamaan pianoa. Nykyään, arvostettuna Boogie Woogie Hall Of Famen jäsenenä, Ann esittää historiallisesti merkittävää bluesia, boogie-woogieta ja barrel house -tyyliä kokonaisvaltaisesti. Hänellä on ollut kunnia päästä soittamaan muun muassa Jimmy Rodgersin, Robert Jr. Lockwoodin, Hubert Sumlinin, Bob Margolinin, Francine Reedin, Carey Bellin, Cephas & Wigginsin, Johnny Shinesin, Levon Helmin, John Jacksonin ja Snooky Priorin kanssa. Downbeat-lehti kuvaili taannoin Annin soittavan huikean määrätietoisesti.

Musiikkiteollisuus on kunnioittanut Annia useilla Blues Music Award (W.C. Handy) -ehdokkuuksilla perinteisen bluesin vuoden naisartistisarjassa sekä ehdokkuuksilla Elevator Man -sävellyksestä vuoden laulu -sarjassa ja Music Makin' Mama -albumista vuoden perinteinen albumi -sarjassa.

Muita hänen soololevytyksiäään ovat Struttin' My Stuff (2000) sekä In A Family Way (2005). Ann on mukana kaikkiaan yhdeksällä Saffiren levytyksellä ja on vierailijana useilla muiden artistien levyillä (mm. Cephas & Wiggins, Pinetop Perkins, Deb Coleman, Steve James, Madcat And Kane ja Ani De Franco).

Rabson on ollut 1990-luvun lopun osallisena Taide koulutuksessa -ohjelmassa. Hän esitellyt blues-ohjelmaansa opiskelijoille kouluissa New York Cityssä, Ottawassa, New Brunswickissä sekä New Yorkin osavaltiossa, Pennsylvaniassa, Iowassa, Virginiassa, Louisianassa ja Illinois'ssa. Hän on kirjoittanut erikoisartikkelin bluesista kouluissa Blues Revue -lehteen.

Ann on opettanut blues-yhteisöistä workshopeissa sekä Augusta Heritage Centerin Blues -viikolla Länsi-Virginiassa, Jorma Kaukosen Fur Peace Ranchin kitaraleirillä Ohiossa, Summer Acoustic Music Workshop -tapahtumassa New Hampshiressä sekä Port Townsend Centrumin workshopissa Washingtonin osavaltiossa.

Ann keikkailee aktiivisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa ja muualla maailmassa. Hän esiintyy sooloartistina, Saffiren mukana sekä oman yhtyeensä Ann And The Annimatorsin kanssa.

Virginian musiikkileirin perustaja ja multi-instrumentalisti

Viulisti, mandoliinin soittaja, basisti, kitaristi ja laulaja Andra Faye on syntynyt vuonna 1959 Indianapolisissa Illinois'ssa. Hänen vanhempansa olivat etelästä - edesmennyt isä Harlan Hinkle syntyi West Virginiassa ja äiti Ovaline tulee Tennesseestä. Chris Jonesin kanssa naimisissa olevalla Fayellä on myös vanhempi veli Ellis "Ely" Hinkle.

Andra Faye on rakastanut laulamista ja piirtämistä niin kauan kuin muistaa. Ensimmäinen instrumentti, jota hän halusi opetella soittamaan oli piano. Pienessä talossa asuessaan hänen vanhempansa hankkivat hänelle kuitenkin Magnusin urut.

Seuraavaksi hän halusi opetella soittamaan huilua, kun kansakoulussa tuli tilaisuus opiskeluun ja mahdollisuus yhtyesoittoon. Sen sijaan hänen isänsä mainitsi kaapissa olevasta vanhasta viulusta, jota hänen tulisi opetella soittamaan. Andra lauloi kuorossa ja soitti koulun orkesterissa kunnes hänet pakotettiin valitsemaan - hän valitsi orkesterin. Hän rakasti taideaineita yhtä paljon kuin musiikkia. Hän opiskeli taidetta myös koko oppikouluajan.

Valinnaisessa oppikoulussa Andralle tarjoutui useita erilaisia kokemuksia, ja orkesteri sai jäädä syrjään. Hän alkoi soittaa musiikkia ystäviensä kanssa sekä opetteli jammaamaan ja improvisoimaan kaikenlaista musiikkia klassisen koulutuksen lisäksi. Andra on aina pitänyt Motown-soundista sekä artisteista kuten Aretha Franklin ja The Temptations. Myös 1950-luvun rock & roll kuuluu suosikkeihin. Mieltymyksiin on lisäksi kuulunut hänen vanhemman veljensä The Beatles- ja Creedence Clearwater Revival -levykokoelmat. Hänen vanhempiensa kotona soi aina radion country-kanava. Patsy Cline oli varhaisimpia mieltymyksiä.

Bluesista Andra kiinnostui oppikoulussa, kun eräs ystävistä esitteli hänelle B.B. Kingin musiikkia ja eräs toinen antoi muutaman Bonnie Raittin albumin. Monien muiden artistien tavoin Andra luki kaikki levykansien tekstit. Niistä hän oppi tunnistamaan suosikkikappaleidensa tuntemattomat tekijät ja halusi oppia lisää nimistä Sippie Wallace, Robert Johnson, T-Bone Walker ja Mississippi John Hurt.

Lopulta Andra perusti Augusta Heritage Blues Week -musiikkileirin Elkinsiin Etelä-Virginiaan vuonna 1984. Leirin yhteydessä hän tapasi monia häntä henkilökohtaisesti ja musiikillisesti inspiroineita henkilöitä, joihin kuului Joan Fenton, Rich & Maureen DelGrosso, John Jackson, John Cephas & Phil Wiggins ja varsinkin Howard Armstrong. Viimeksi mainitulla oli ystävyyden lisäksi suurin vaikutus Andran mandoliinin ja viulun soittotyyliin kehittymiseen.

Kotonaan Indianapolisissa Andra etsi käsiinsä paikallisen blues-suuruuden Yank Rachellin, josta tuli sekä ystävä että blues mandoliinin soiton ohjaaja. Andra alkoi soittaa ammattimaisemmin ja työskenteli lauluntekijä Frank Deanin kanssa. Hänen originaalisävellyksensä taipuivat enemmän klassiseen countryyn ja bluesiin yhtyeissä Faye & The Rayes sekä Blue DeVille. Andra esiintyi myös duona entisen aviomiehensä Jack McIntoshin kanssa.

Andra Faye on ollut sekä kansallisesti että kansainvälisesti arvostetun akustisen bluestrion Saffire-The Uppity Blues Women jäsen vuodesta 1992. Kolmikko tapasi toisensa oppilaina vuonna 1987 musiikkileirillä Augustassa. Faye oli yllättynyt ja iloinen, kun häntä pyydettiin ensimmäisenä mukaan Saffiren kolmannelle Alligator Records -levytykselle Broad Casting. Hän oli itse ajatellut ehdokkaaksi erästä toista viulistia, koska luuli Gaye Adegbalolan ajatelleen, ettei hän olisi tarpeeksi hyvä. Sen sijaan Gaye ja Ann pitivät Andraa ainoana oikeana vaihtoehtona - hän soitti niin hyvin. Sen he olivat huomanneet yhteisissä jamituokioissa ja yhdessä viettämistään ajoista.

Andra aloitti levytyksen jälkeen keikkailun Saffiren kiertueella, kunnes yhtyeen basisti päätti erota yhtyeestä. Vaikka Andra ei soittanutkaan bassoa, hän osti heti basson ja hankkiutui suurenmoisen indianapolilaisen pystybasson soittajan Chris McMahonin tunneille aina ollessaan kiertuetauoilla. Andra oppi instrumentin helposti. Kuudessa kuukaudessa hän oli sen kanssa lavalla. Faye sanoutui myös irti päivätyöstään sairaanhoitajana ja hänestä tuli kokopäiväinen muusikko Saffiren riveissä.

Tämä oli Andralle unelmien toteutuminen: hän ei ollut koskaan ajatellut kokopäiväistä muusikon uraa. Andra oli työskennellyt hoitajana musiikin ollessa sivummalla. Nyttemmin hän ei ole koskaan ajatellut palaavansa hoitajaksi, vaikka pitää lupansa ajan tasalla "varmuuden vuoksi".

Lähes loppumaton kiertuetahti on vaatinut veronsa. Saffire karsikin kansallisia ja kansainvälisiä kiertueaikatauluja monista syistä. Yhtyeen jäsenillä on jo aikaa muullekin. Faye esiintyy aviomiehensä Chrisin ja heidän hyvän ystävänsä Ken Phillipsin kanssa enimmäkseen akustisena triona Andra Faye & The Mighty Good Men. Ohjelmisto on yhä akustiseen bluesiin painottuva, mutta mukana on myös heidän suosikki country-, folk- ja originaalisävellyksiä. Yhtyeen jäsenillä on kaikilla osansa rytmikitara- ja bassotehtävissä: Andra soittaa mandoliinia ja viulua, kun taas Chris soittaa huuliharppua ja Piedmont- sormityylistä kitaraa. Ken taas on hyvä soolokitaristi. Andra hoitaa suurimman osan lauluista, mutta Chrisillä on osansa lopputuloksessa.

Andra työskentelee myös Virginian Richmondista kotoisen olevan lauluntekijä-pianisti Roddy Barnesin kanssa. He säveltävät ja tekevät yhteistyössä materiaalia esiintyen duona.
Roddy on erinomainen lauluntekijä, ja Saffire on levyttänyt kaksi hänen sävellystään - Beacause Of You levyllä Cleaning House sekä Let The Gin Do The Talking levyllä Ain't Gonna Hush. Duossa Andra laulaa päätoimisesti ja täydentää soittimillaan Roddyn pianotyöskentelyä. He esittävät omien sävellystensä lisäksi blues-, jazz- ja country-standardeja.

Andra opettaa laulua ja antaa valikoiduille oppilaille soittotunteja kotonaan sekä kuuluu Augusta Heritage Blues Week -tapahtuman opettajiin blues-mandoliinin ja viulun soitossa sekä laulussa. Muut Saffiren jäsenet ovat myös mukana: Ann opettaa pianon soittoa ja Gaye laulua. Andran aviomies Chris on Blues Weekin koordinaattori assistenttinaan Joan Fenton. Saffire on ollut myös Port Townsend Blues Week -tapahtuman opettajina Washingtonissa.

Nykyään Andralla on enemmän aikaa rakastamalleen taiteelle, enimmäkseen käsinmaalattuun lasiin. Sen kautta hän jatkaa rakkauttaan piirtämiseen ja työskentelyyn vesivärien kanssa. Hän on itseoppinut lasimaalaustaiteilija. Hän rohkaistui elinikäisestä rakkaudestaan lasiin ja sen värähtelyyn. Hän tekee lampunvarjostimia, paneeleita ja muita esineitä. Kun hän pääasiassa valmistaa esineensä lahjoiksi ja itselleen, hän on myös alkanut myydä valmistamiaan töitä. Muita harrastuksia ovat lukeminen, puutarhanhoito, ja kokkailu - kiireinen nainen!

AUVO LAAKSONEN

Lue levyarvio: Havin' the Last Word

Linkit: Saffire, Alligator

Artikkelien etusivulle