Blues-Finland.com - Scandinavian Blues Party 2017, Kokkola

SCANDINAVIAN BLUES PARTY 2017, KOKKOLA - RAPORTTI

21.9.2017

Hungry John

Kokkolassa on helppo viihtyä
Scandinavian Blues Partyyn tavallistakin pohjoismaisempaa panosta toivat
Hungry John ja Big Creek Slim. Emilia Sisco ja Helge Tallqvist pitivät
siniristilippua korkealla.

Bluesfestivaalien syyskausi polkaistiin käyntiin Kokkolassa, jossa pimenevää iltaa
valaisi jälleen kerran Scandinavian Blues Party. Nyt 24. kertaa järjestettyä
festivaalia vietettiin perinteikkään Tullipakkahuoneen suojissa.

Kuten monet muutkin vastaavanlaiset tilaisuudet, tämäkin oli järjestetty
paikallisin talkoovoimin – siitä osallistuneille iso kiitos.

Elävän musiikin tapahtumat ovat nimensä mukaisia. Tilanne elää, ja yllätyksiä on
aina luvassa. Tapahtuman puuhamiehellä, Robban Hagnäsillä, on kuitenkin taito
pitää asiat hallinnassa, joten lopputulos saattaa olla alkuperäistä suunnitelmaa
mielenkiintoisempi.

Tyyliä ja taitoa

Pohjoismaisessa tapahtumassa Helge Tallqvist Band with Emilia Sisco esiintyi
tyylikkäästi ja edusti Suomea kunnialla. Jos tämä ei ollut jonkun mielestä illan
paras esitys, oli se ainakin sujuvin. Bändi oli muuten ainut, joka soitti ’normaalilla’
äänenvoimakkuudella. Muiden yhtyeiden kompastuskivenä olivat liialliset volyymit
ja niiden myötä korviasärkevän voimakas soundi.

Helge Tallqvistia ei tarvitse liiemmin esitellä, siksi vakuuttavaa ja aktiivista työtä
hän on tehnyt bluesin parissa. Hän käyttää nykyisin kokemustaan tuomalla
innokkaasti nuorempia muusikoita esille. Helge on oikein oivaltanut, että nuorten
kanssa työskentely laajentaa näköaloja ja tuo tuoreutta perinteiseen musiikkiin.

Emilia Sisco on löytänyt oman tiensä bluesin, jazzin ja soulin maailmasta. Hänen
äänensä ja esiintymiskykynä ovat kehittyneet huimasti viime vuosien aikana.
Ujosta tyttösestä on kasvanut nuori nainen, joka alkaa tietää, kuka hän on ja
mihin pystyy. Emilian vahva, persoonallinen lauluääni iskee suoraan sieluun ja
panee liikettä koko kroppaan. Hänen laulaessaan syntyy luonnollinen svengi.
Fraseeraus on vaistomaista. Kokeneen bändin taustatuki on arvokas asia. Kun
Emilia unohtaa kaiken muun ja antaa laulun viedä, hän näyttää viihdemaailman
hepsankeikoille, mistä tytöt on oikeasti tehty.

Kitaristi Konstantin Kovalev, joka on kotiutunut Suomeen itäisestä
naapurimaastamme, on myös vielä hiukan varautuneen oloinen. Lahjakkuutta ja
nuoruuden intoa riittää sitäkin enemmän. Bluesin lisäksi hän on erikoistunut
1950- ja 60-lukujen musiikkiin, joten koko solistijoukko taipui helposti
nostalgiasävelmiin. Rytmiryhmä teki vakuuttavaa työtä taustalla.

Ohjelmiston skaala ulottui pehmeistä jazz-swingeistä tiukkoihin funkeihin. Helge
pitää linjansa loppuun asti. Klassikoita soitetaan, mutta ei mitään loppuun
saakka veivattuja hittejä. Jokunen puhdas soulpala ja hidas blues kuultiin myös.
Emilian esittäminä mieleen jäivät Arethan inspiroima ”Rock Steady”, äänellisesti
haastava ”I’ll Get You Too”, ja tunteikas ”One More Kiss”.

Skandinaavit yhdistyvät

Scandinavian Blues Party toimi osaltaan Nordic Blues Puls -projektin avauksena.
Konsepti on yksinkertainen. Homma toimii niin, että tapahtumassa on esiintyjiä
(vähintään) kolmesta Pohjoismaasta. Yksi odotetuimmista esiintyjistä,
ruotsalainen Clas Yngström, joutui ikävä kyllä sairastumisen johdosta perumaan
keikkansa. Puutetta paikkasivat ansiokkaasti Big Creek Slim Tanskasta ja
Hungry John Norjasta – tuttuja Suomen-kävijöitä molemmat.

Kokkolalaisten riemuksi toisena kitaristina lavalla nähtiin Kim Vikman, Wentus
Blues Bandin alkuperäisjäsen. Robban soitti tietysti bassokitaraa.

Aina kun lahjakkaat muusikot nousevat lavalle jammailemaan, on odotettavissa
jotain erityistä. Nytkin herrat ottivat velvollisuutensa tosissaan ja vetivät oikein
kunnon deep blues -setin Muddy Watersin ja tämän aikalaisten tyyliin. Herroja
olisi ollut mielenkiintoista kuulla yksilöinäkin, mutta yhteisesiintyminen oli tällä
kertaa käytännön sanelema ratkaisu.

Hungry John alkaa muistuttaa enemmän ja enemmän Dr Johnia sekä
olemukseltaan että ääneltään. Hänen huuliharpunkäsittelynsä on
virtuoosimaista. Big Creek Slim oli varsinainen velho soittamaan hitaita blueseja.
Hänen äänensä oli niihin myös sopivan karhea. Välillä kuultiin raspikurkkujen
vuorolaulantaa. Muhevat kitarasoolot seurasivat toistaan. ja meno oli hikistä kuin
Chicagossa ikään. Kaverit ylsivät loistosuoritukseen, varsinkin kun otetaan
huomioon, etteivät he koskaan ennen olleet soittaneet yhdessä!

Yhteistyössä

Ruthie Foster, Espoo 28.9. Blind Boy Paxton, Helsinki 20.10.

Blues Caravan, Tampere-talo 26.9. Albert Lee, Tavastia 1.11.
.

Äänentoisto oli valitettavasti niin nurinkurinen, että jokainen instrumentti kuului
selvästi, mutta tuntui kuin kaikki olisivat yrittäneet soittaa toistensa yli. Se
vaikeutti kokonaisuuden hahmottamista. Bändi soitti yksinkertaisesti liian kovaa.
Edes kauemmas lavasta siirtyminen ei auttanut. Joskus sitä kaipaa vanhoja,
yksinkertaisempia aikoja, jolloin lavalla oli bändin lisäksi kaksi Marshallia ja kaksi
nuppia, joissa oli kaksi säätöä, bass/treble ja volume high/low.

Rock and Roll, straight, please

Pääesiintyjä Stacie Collinsia joutui kuuntelemaan hieman ristiriitaisin tuntein.
Stacie lunasti kyllä lupaukset hurjasta show’sta, mutta sen musiikillinen anti oli
aika vaatimaton. Rock Hard oli melko tyhjentävästi bändin nimi, kotipaikka
Nashville, Tennessee.

Stacie Collins ja bändi esiintyivät rutiinilla. Pieni ja sähäkkä esiintyjä tiukoissa
trikoissa oli yleisön mieleen. Tämän simppelimpää rokkishow’ta voi tuskin
kuvitella. Amerikan meiningit, cowboy-hatut ja -saappaat oli ajateltu viimeisen
päälle. Bailaajille oli tarjolla vauhdikasta menoa ja yksinkertaisia sointukuvioita
huuliharppumausteilla. Lavan edusta täyttyi pian tanssineista ja mukana
eläneistä faneista. Staciehan oli Kokkolassa jo vanha tuttu.

Ennakkotiedoista poiketen musiikki ei kylläkään ollut country rockia, olipahan vain
rokkia made in the USA. Esimerkiksi kotoisessa Marjo Leinosessamme, johon
Stacieta on verrattu, on 10 kertaa enemmän ytyä ja karismaa. Stacie osaa vetää
melodisempaa ja bluesimpaakin linjaa, se nähtiin myöhemmin illalla; ohjelmiston
kulmakivenä oli kuitenkin tauoton rumpujen pauke, joka löi kaikesta läpi.
Bluesfestivaali ei näin ollen ehkä ollut se paras ympäristö tälle bändille.

Bänditauolla jaettiin Gustaf Nordlund -stipendi. Sen sai kokkolalainen Jarl-Erik
”Jarski” Paananen. Huomionosoitus tuli elävän musiikin dokumentoinnista
blogin, videoiden ja kirjan muodossa. Aiheena hänellä on ollut Keski-Pohjanmaan
nuorison musiikkiharrastuksen tutkimus. Hienoa, että tiedonjulkistamistakin aina
silloin tällöin huomioidaan!

Oli miten oli, Kokkolassa on aina hauskaa. Osansa tuovat aktiiviset, ystävälliset
kaupunkilaiset sekä modernistuva pikkukaupunki-ilmapiiri, johon kauniisti
entisöity vanha kaupunki tuo tuulahduksen menneisyydestä. Kaukokaipuu ja
kaipuu kotiin kohtaavat tässä vanhassa merenkulkukaupungissa, johon
vieraankin on helppo tulla viihtymään.

ANNAMARI LAUSALA

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT