Björklöfin trio ja Haaviston bändi edustivat
 
Suomalaista bluesia ovat vieneet maailmalle myös edustustehtävät. Trio
Micke & Lefty feat. Chef soitti helmikuussa International Blues
Challenge -kisassa (IBC) Memphisissä ja
Ismo Haavisto Band
maaliskuussa European Blues Challengessa (EBC) Berliinissä.

IBC:n järjestää The Blues Foundation -säätiö; säätiö on hyvin
amerikkalainen, eikä sen järjestämissä kinkereissä ole eurooppalaisilla
useinkaan juuri sanansijaa. Olikin iso juttu, kun Finnish Blues Society -
yhdistystä edustanut Micke & Lefty feat. Chef eteni kilpailussa peräti
semifinaaleihin.

- Sijoitukseen ei voi olla kuin tyytyväinen. Keikat menivät erittäin hyvin.
Monet ihmiset tulivat juttelemaan. Jopa Beale Streetiä kävellessä ihmiset
siellä täällä pysäyttelivät,
Micke Björklöf muistelee Memphisin-päiviä.

Kansainväliset keikat eivät toki olleet triolle (kuvassa yllä Björklöf,
Miikka
"Chef" Kivimäki
ja Ville "Lefty" Leppänen) ensimmäiset saati viimeiset.
Menneenä viikonloppuna he soittivat Ruotsin merkittävillä Mönsterås
Roots & Blues -festareilla ja suunnitelmissa syksylle on kiertue Norjassa.

- Kansainvälisyyttä joka tapauksessa haetaan, vaikka asiat hitaasti
etenevätkin. Keikkavirityksiä ulkomaille on, ja muun muassa European
Blues Unionin maaliskuisessa Berliinin-kokouksessa syntyi uusia
kontakteja.

Trion lisäksi Björklöfillä on isompi orkesteri,
Micke Björklöf & Blue Strip,
joka on toiminut pyöreät 20 vuotta. Micke kertoo yhtyeen valmistelevan
uutta albumia.

- Materiaalia työstetään ja levyä tehdään pikku hiljaa pitkin kesää ja
syksyä. Näillä näkymin äänitykset ovat lokakuussa ja kiekko on ulkona
ensi keväänä.

"Suomalainen bändi kiinnosti"

Kotimainen asiantuntijaraati valitsi alkuvuodesta Suomen EBC-
edustajaksi lahtelaisen
Ismo Haavisto Bandin. Kvartetti suunnisti
maaliskuun puolivälissä Berliiniin ja pääsi itse asiassa soittamaan koko
kilpailun avaajana.

- Berliinin-reissu sujui hyvin, vaikkei sijoituksia tullutkaan. Keikka meni
nappiin ja yleisö eli voimakkaasti mukana. Kilpailun taso oli kova,
Haavisto kertaa.

- Aloittaessamme paikalla oli arviolta 250 ihmistä. Ilmeisesti
suomalainen bändi kiinnosti. Kun illan bändit esiteltiin tilaisuuden aluksi,
saimme selkeästi äänekkäimmät suosionosoitukset.

Ismo Haavisto Band tunnetaankin Saksassa verrattain hyvin. Yhtye soitti
Eutinin blues-festivaaleilla vuonna 2004 keikan, joka oli yhtä voittokulkua
alusta loppuun. EBC:ssä ei tullut kirjaimellisesti voittoa, mutta tunnelma
kilpailupaikalla oli hyvä.

- Bändeille oli varattu oma alue, ja siellä tulikin jutusteltua useiden eri
maiden bändien jäsenten kanssa. Levyjä ja käyntikortteja vaihdettiin.
Lisäksi tapasin muutamia radiokanavien edustajia, ja tekipä Kroatian tv-
kanava videohaastattelunkin.

- Suomalaisiin suhtauduttiin samalla lailla kuin muihinkin osallistujiin.
Tilaisuuden juontaja oli tuttu Eutinista. Hän tuntuu aina viihtyvän hyvin
suomalaisten seurassa.

Kvartetin lisäksi Ismo Haavisto soittaa keikkoja yhden miehen
orkesterina. Hän vaikuttaa myös
Honky Tonk Men -bändissä sekä toisen
lahtelaisen,
Baby Boy Varhaman kokoonpanossa The Jinxissä.
Äskettäin Ismo teki debyytin big bandin solistina – yhteiskeikka
Lahti Big
Bandin
kanssa nähtiin Lahden Jazztorilla.

Kuvassa alla Ismo Haavisto Band (Haavisto eturivissä keskellä)
 
 
Hekin ovat Suomibluesin vientivetureita

Erja Lyytinen on tällä hetkellä eniten kansainvälisiä keikkoja tekevä
suomalainen blues-artisti. Ahkeralta konsertoijalta julkaistiin hiljattain
livelevykin, "
Songs from the Road", jonka ilmestymistä käytiin
juhlistamassa muun muassa laajalla kiertueella Britanniassa.

Tänä vuonna Erja bändeineen suuntaa vielä ainakin Ranskaan,
Hollantiin, Belgiaan, Ruotsiin ja Norjaan.

Jo' Buddy, joka on Tomi Leinon tavoin Doheny Blues Festivalin
veteraaneja, nauttii myös kansainvälisestä kysynnästä. Tänä vuonna hän
on konsertoinut Hollannissa, Belgiassa ja Ruotsissa. Osa keikoista oli
pianovelho
Gene Taylorin (The Fabulous Thunderbirds, Canned Heat,
The Blasters) kanssa.

Honey B & The T-Bones sai keväällä markkinoille uuden livelevyn nimeltä
"
Alive in Helsinki". Suomalaisen rytmimusiikin 30-vuotinen instituutio kävi
vapun alla esittelemässä musiikkiaan kolmella keikalla Ruotsissa.


Linkit:
Micke Björklöf, Ismo Haavisto, Erja Lyytinen, Jo' Buddy,
Honey B & The T-Bones
 
28.5.2012
Trickbag ja Tomi Leino (kitara niskan takana) Kaliforniassa
Suomalaisen bluesin vienti vetää
Tomi Leino, Black River Bluesman, Micke & Lefty feat. Chef ja Ismo Haavisto
Band ovat tänä vuonna niittäneet mainetta. Suomiblues menestyy, miehet
kertovat.

Tomi Leinon kitaristintaidot lukeutuvat suomalaisen bluesin parhaisiin
vientituotteisiin. Toukokuussa niistä sai nauttia myös yhdysvaltalainen yleisö.
Leino soitti ruotsalaisen
Trickbag-yhtyeen kitaristina merkittävällä Doheny Blues
Festivalilla Kaliforniassa.

- Matka oli kyllä mielenkiintoinen. Viikon aikana ehti tapahtua aika paljon, Leino
kertoo Blues-Finland.comille.

- Trickbagin keikat festivaaleilla olivat todella onnistuneita. Palaute oli pelkästään
positiivista. Monet ihmettelivät, miten Pohjoismaista tulee nykyään niin kovia
soittajia.

Festivaali pidetään vuosittain Dana Pointin paikkakunnalla, joka sijaitsee noin
sata kilometriä Los Angelesista kaakkoon. Tänä keväänä lavalle nousi
Buddy
Guyn
ja Gregg Allmanin kokoluokan supertähtiä. Leino kertoo jutustelleensa
muun muassa
Al Blaken, Rod Piazzan, Fred Kaplanin ja Alex Schultzin kanssa.

- Suurimman vaikutuksen lavalla teki
The Paladins. Yhtyeen sunnuntainen keikka
pienellä lavalla oli todella vaikuttava.
.
On the road: Tomi Leinolla (oikealla) vahvistettu Trickbag
Tomi Leinolla ja Trickbagilla oli Amerikan-keikkoja ennen Dohenyakin.

- Alkuviikosta olimme keikalla San Diegossa. Sieltä matka jatkui Costa Masan Tiki
Bariin. Siellä lavalla pistäytyivät kanssamme
Rick Holmstrom ja Lynwood Slim.
Sitten soitimme vielä Burbankissa, Joe's Place -nimisessä paikassa, Tomi kertaa.

Leino päätyi Trickbagiin kitaristi
Anders Lewenin pyynnöstä. Lewenillä oli muita
kiireitä, ja hän kääntyi kovana kepittäjänä tunnetun Leinon puoleen. Yhteistyö
jatkuu keikoilla Ruotsissa, Tanskassa ja Belgiassa.

- Itselläni seuraavat ulkomaankeikat ovat kesäkuussa Saksassa. Saksaan
suuntaamme pariinkin eri otteeseen syksyn aikana.

Tomi Leinon trio tai isompi bändi soittaa omien keikkojensa lisäksi tänä vuonna
Suomessa
Mitch Kashmarin, Steve Guygerin, West Westonin ja James
Harmanin
kanssa.

Mustiosta syvään etelään

Jukka "Black River Bluesman" Juhola on Suomibluesin outolintu: hänen
keikoistaan vähintään puolet, ellei suorastaan enemmistö, on ulkomailla. Nykyisin
Juhola esiintyy useimmiten duokokoonpanolla
Black River Bluesman & Bad
Mood Hudson
.

Viimeisin iso reissu tehtiin maaliskuussa bluesin syntysijoille Yhdysvaltain etelään.
Juhola ja rumpali
Antti "Bad Mood Hudson" Huttunen soittivat kymmenkunta
keikkaa neljässä eri osavaltiossa. Suurin kokemus oli keikka Red's Loungessa
Mississipin Clarksdalessa. Red's lienee kuuluisin edelleen toimiva aito juke joint.

- Ei olisi kakarana uskonut siellä joskus soittavansa, Juhola päivittelee.

- Aivan kuin nuo mississipiläiset mestat eivät olisi edes todellisia, ne ovat niin
tarunhohtoisia. Oli oikeastaan sanoinkuvaamattoman iso asia soittaa siellä.
Toinen makea paikka Clarksdalessa oli Hopson Plantation, vanha
puuvillaplantaasi, josta on tehty blues-matkaajille yöpymispaikka, ravintola ja
klubi.

Mississipin Oxfordissa suomalaisduo piti ääntä Rooster's Blues Housessa. Paikan
säännöllisiin akteihin kuuluvat seudun kovimmat nimet kuten kaikki
Burnside-suvun vesat, Jimbo Mathus, Kenny Brown, Alvin Hart ja Preston
Shannon
. Keikkoja oli myös Alabamassa, Tennesseessä ja Floridassa.
- Taisimme lyödä monet ällikällä. Ylistys oli
välillä ehkä periamerikkalaista, mutta oli silti
mukavaa, kun esimerkiksi Red's Loungen
omistaja
Red Paden tuli kädestä pitäen
kiittämään. Lowebow-festareilla Orlandossa
olimme peräti pääesiintyjiä ja kunniavieraita.

- Julisteissa ja puffeissa mainittiin aina, että
olemme Suomesta. Eivät ihmiset silti olleet
erityisesti kotimaastamme kiinnostuneita.
Omintakeinen tyylimme oli varmaankin
yleisölle tärkeämpi.

Tälläkin kiertueella syntyi paljon uusia
kontakteja ja hyviä keikkatarjouksia sateli.
Horisontissa ovat muun muassa juke joint
-kiertue Mississipissä, Deep Blues Festival,
Yhdysvaltain luoteisosien kiertue ja pesti
moottoripyörätapahtumaan Floridan Daytona
Beachissa.

- Euroopassakin on kysyntää. Ohjelmaan
kuuluvat ainakin Britannia, Latvia ja Ruotsi.
Varsinkin Britannian-kiertue on tärkeä, luvassa on kahdeksassa päivässä yhtä
monta keikkaa. Lisäksi virityksiä on Tanskaan, Italiaan ja Viroon, Juhola listaa.

Black River Bluesman & Bad Mood Hudson -kaksikon voi kotimaan kesässä löytää
Kauhavan
Puukkobluesista, Järvenpään Puistobluesin katulavalta ja Pori Jazzin
aikaan Montusta.

PASI TUOMINEN


Linkit:
Tomi Leino, Black River Bluesman
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2012
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English