Blues-Finland.com - Waldemar Wallenius - 50 vuotta hyvän musiikin puolesta

26.2.2015

Puoli vuosisataa hyvän musiikin puolesta
Tänä vuonna tulee kuluneeksi puoli vuosisataa siitä, kun Waldemar
Wallenius aloitti kirjoittajan uransa.

Nykyaikana suurin osa kuluttajille tarjottavasta musiikista on vain persoonatonta
arjen täytettä – mikrossa lämmitettyyn einesruokaan verrattavaa
hengenravintoa. Jatkuvan taustamusiikin ympäröimänä on helppoa unohtaa se
kaikkein olennaisin. Parhaimmillaan musiikki innostaa ja herättää mielipiteitä –
joko vastaan tai puolesta.

Jukka ”Waldemar” Wallenius ei ole koskaan innostumistaan peitellyt. Hän on
ennakkoluulottomasti seikkaillut musiikin maailmassa ja kertonut löytämistään
helmistä mahdollisimman laajalle kuulijakunnalle. Rytmimusiikillisen
kansanvalistusmissionsa välineiksi Wallenius on vuosien saatossa perustanut
nipun musiikkilehtiä. Lämmöllä muistellut Musa, Fanzine ja WUM ovat loppuneet
omia aikojaan. Blues News ja Soundi sen sijaan jatkavat edelleen voimissaan.

Tuskin monikaan täkäläinen artisti on vaikuttanut suomalaiseen
musiikkimaailmaan yhtä paljon kuin Wallenius kollegoineen. Monet muusikot
entisaikoina, kun tiedonvälitys oli maltillisempaa, löysivät Musan ja Soundin
artikkeleiden kautta itseään innostaneita esikuvia.

Walleniukselle ominainen innostunut paneutuminen syventää kerrontaa, lisää
rönsyilyä aiheen ympärillä ja saattaa siinä sivussa pidentää lausettakin. Se
elävöittää kokonaisuutta. Faktoissa ei tingitä, mutta niiden mukana tarjoillaan
muutakin. Musiikki on pohjimmiltaan iloinen asia – minkä ihmeen takia siitä
kirjoittaessa pitäisi pysytellä kuivakkaan asiallisessa tyylissä? Levyarvion sisään
voi kirjoittaa itsensä, eikä kohdalle osuvaa huumoriakaan tarvitse väistellä.

Kuluvan vuoden alkupuolella tulee kuluneeksi viisikymmentävuotta siitä, kun
Wallenius aloitti kirjoittajan uransa. Juhlan kunniaksi pyysimme häntä
muistelemaan mennyttä puolta vuosisataa. Kaikkien julkaistujen artikkeleiden
takaa löytyy Walleniuksen oma tarina: loputtomasti taustaa ja muistoja juttujen
teosta ja kohtaamisista toinen toistaan legendaarisempien musikanttien kanssa.
Waldemar Wallenius ei ole vain kirjoittanut musiikista. Hän on siinä samalla myös
elänyt musiikista.

Oppimateriaalina Melody Maker ja Philips

"Mun urani alkoi aika lailla viiskytvuotta sitten ja onnellisissa merkeissä.
Valkeakosken Keskusaukion R-kioskista osui käteeni tammikuun 16. päivän
Melody Maker. Se osoittautui oivalliseksi tietolähteeksi. Lehden kannessa
beatlesit onnittelivat Georgie Famea, koska ”Yeh! Yeh!” oli pudottanut ”I Feel
Finen” ykkössijalta. Tutustuin aiheeseen, ja elinikäisen Georgie Famen diggailuni
ohella lehdestä sai alkunsa myös urani. Olen kertonut tarinaa siten, että luin vain
yhden numeron ja huomasin olevani riittävästi perillä asioista. Isäni toimi
Valkeakosken Sanomien toimitussihteerinä. Ilmoitin hänelle rupeavani
kirjoittamaan musiikkijuttuja. Todellisuudessa homma käynnistyi vasta helmikuun
puolella. Olin siis saattanut ostaa ja lukea toisenkin numeron Melody Makeria
ennen sitä.

Melody Maker oli hyvä lehti. Luin sen aina kannesta kanteen. Kahlasin läpi joka
jutun, katselin, mitä keikkoja on klubeissa ja semmoista. Sitä kautta tuli jo
varhaisessa vaiheessa rokin rinnalle myös jazz, jolle oli joka numerosta omistettu
pari sivua. Samoin folk oli hyvin esillä.

Waldemarin mä keksin nimekseni samoihin aikoihin kun rupesin pop-
pakinoitsijaksi. Alun perin se kirjoitettiin muotoon Wal de Mar. Matkin sellaisia
kirjoittajia kuin Kai de Puu ja Kar de Mumma. Ensimmäiset pari vuotta Nuorten
palstan nimellä toimineen pakinani muuttuessa Waldemarin palstaksi myös
nimeni vakiintui nykyiseen muotoonsa. Jatkoin Valkeakosken sanomiin
kirjoittamista seitsemänkymmentäluvun alkupuolelle. Tein joitakin juttuja myös
Ilkka Sysimetsän Stumpiin. Suosikkiinkin tarjosin yhtä.

Radiosta metsästin mielenkiintoista musiikkia kelanauhurille. Maanantaisin tuli
muistaakseni Markku Veijalaisen tunnin ohjelma kuudesta seitsemään ja sen
jälkeen Metsäradio. Pekka Gronowin ja Pekka Pöyryn jazzohjelma taisi tulla
tiistaisin. Vähän myöhemmin ilmaantui torstai-iltaan listaohjelma. Siinä esiteltiin
vuoroviikoin Amerikan ja Englannin listat. Perjantaisin tuli Kaleidoskooppi ja niin
edelleen. Olin niin innokas, että heti kun vain koulusta pääsin, niin jo Tänään
iltapäivällä -lähetyksen kohdalla olin sormi Philipsin liipasimella.

Omien lehtien pariin

Blues Newsin mä perustin vuonna 1968. Olin siihen mennessä ehtinyt lukea jo
kolme vuotta Melody Makeria. Se oli tietolähteeni myös bluesin saralla. Blues
Unlimited tuli kuvioihin vasta myöhemmin.

Ihan kylmiltään en lehden tekoon lähtenyt. Valkeakosken yhteiskoulun
teinikunnan äänenkannattajassa olin lukioaikoinani ehtinyt jo harjoitella. Olin
mukana perustamassa lehteä ja toimin toimitussihteerinä pari vuotta. En muista,
mitä kaikkea siellä tein, mutta taittamista nyt ainakin.
.

Brittilehdistä huomasin, miten Blues Unlimited mainosti pikkuilmoissa. Laitoin
sitten minäkin Stumpiin mainoksen ”Tilatkaa Blues News”. Ihmiset rupesivatkin
sitä tilaamaan. Aluksi mä tein lehteä yksin. Nimellisesti mukana oli kaksi
opiskelukämppäkaveriani, mutta eivät ne juuri mitään tehneet. Tai kyllähän
Kantalaisen Kari sittemmin soitti bändeineen Blues Newsin jameissa.

Kun olin saanut lehden perustettua, niin ilokseni huomasin, että alkoi löytyä
muitakin kirjoittajia: muun muassa yhä aktiivinen Vesa Walamies. Myös Juhani
Ritvanen oli noita varhaisessa vaiheessa mukaan tulleita. Mukaan tuli pian liuta
muitakin innokkaita toimijoita.

Aiheeseen liittyen voisin kertoa, että kuusi vuotta sitten täytin kuusikymmentä
vuotta. Juhlien järjestelytoimikunta päätti silloin perustaa journalistipalkinnon
nimeltä Waldemar Award. Juhlissa minulle luovutettiin kautta aikain ensimmäinen
Waldemar-palkinto. Sillä hetkellä sanoin, että eihän tätä voi kertakäyttövitsiksi
jättää. Hommasta pitää tehdä perinne. Mietin, että palkinto jaettaisiin vaikka
vuosittain – saataisiin hyvä syy pitää ryyppäjäiset. Olen sittemmin koettanut niitä
kavereita hoopottaa järjestämään jotain, mutta vielä ei ole edetty. Viikon päästä
lauantaina Waldemar Award jaetaan viimein toista kertaa (tämä haastattelu
tehtiin viikkoa ennen Waldemarin taiteilijajuhlaa).

Musaa ja Soundia

Musan ensimmäisen numeron piti ilmestyä Ruisrockiin 1971. En kuitenkaan
saanut sitä ajoissa valmiiksi, koska olin Tervasaaren paperitehtaassa töissä.
Lehti ilmestyi vasta myöhemmin syksyllä. Otin selvää kaikkien Suomen
musiikkikauppojen osoitteista ja lähetin jokaiseen niistä nipun näytenumeroita.
Ryhdyin taas yksin toimeen, ja siksi Musa meinasikin jäädä haaveksi. Onneksi
seuraavan talven aikana kävi ilmi, että löytyy pari-kolme jätkää lisää tiimiin ja
oikein kustantajakin. Pieni pirkkalalainen ristikkolehtikustantaja lähti kimppaan.
Siitä se alkoi.

Reilu pari vuotta myöhemmin meillä tuli riitaa kustantajan kanssa. Tiet erkanivat.
Meillä oli ideana jatkaa Musan kustantamista omin nokkinemme, mutta sitten
täytyikin perustaa Soundi. Yksi porukan petturi sotki suunnitelmat jäämällä siihen
kustantamoon pyörittämään Musaa uusien kavereiden kanssa. Se oli
sietämätöntä. Oltiin tehty kauheasti duunia, että saataisiin Suomeen rokkilehti ja
yht´äkkiä meille ilmaantuikin kilpailija tyhjästä! Ei siitä uudesta Musasta mitään
mainittavampaa tullut. Jonkin ajan kuluttua siellä vaihtuivat tekijät, ja lehti jatkoi
nimellä Back Beat. Sitä kun joskus selasin, niin huomasin sen oikeastaan olevan
aika hyvä.

Mä halusin Timo Kanervan ryhtyvän Soundin päätoimittajaksi, jotta saisin
kirjoittaa enemmän. Soundissahan päätoimittaja oli käytännössä toimitussihteeri.
Ei sen ohessa mitään toimittamista ehtinyt harjoittaa. Timo suostui olemaan
piällysmies ja teki sen homman helvetin hyvin.

Soundin alkuaika oli siinä mielessä helppoa, että levyjä julkaistiin paljon
vähemmän. Myös suomalaisia bändejä oli paljon vähemmän.
Kahdeksankymmentäluvulla niitä alkoi sitten tulla. Aikani sitä katselin, kunnes
vuonna 1989 totesin, että en enää jaksa. Kyllästyin rokkiin ja rokkiteollisuuteen.
Mun työmaa oli se mitä levy-yhtiöt olivat päättäneet kuukauden aikana julkaista.
Ei mikään ole niin tylsää kuin rokkibändi kertomassa uudesta levystään.
Nelikymppisenä totesin, että en jaksa innostua kaksikymppisten rokkibändeistä.
Se oli niin yksinkertaisesti. Lähdin Soundista.

Tiedonvälittäjä

Kahdeksankymmentäluvulla alkoi maailmanmusiikkia tulla enemmän, ja siitä mä
innostuin. Etelä-Afrikka oli ihan spesiaalikiinnostava. Tykkäsin myös Algerian
raista ja malilaisesta musiikista. Eka kova juttu tuolla saralla oli jo
seitsemänkymmentäluvun alussa Nigeriasta tullut Fela Kuti.

Soundista lähdettyäni mulla oli tarkoitus perustaa lehti, joka kirjoittaa siitä mihin
rokkiin ja valtavirtaan keskittyneessä Soundissa ei tila riitä. Aivan samalla tavoin
Musa piti aikoinaan perustaa siksi, että haluttiin lehti, joka kirjoittaa siitä mistä
Suosikki ei. Nyt sai alkunsa WUM, eli Wanha ja Uusi Musiikki. Se oli tavallaan
jatkoa Fanzinelle, jota mä olin tehnyt muutaman numeron verran vuosikymmentä
aikaisemmin. Kumpikaan näistä lehdistä ei ollut pitkäikäinen. WUM meni
yhdeksänkymmentäluvun laman myötä vituralleen, ja Fanzine kaatui liian isoon
työtaakkaan. Molemmat nousevat vielä tänä päivänäkin toisinaan esiin
keskusteluissa.

Toimintani taustalla on kautta vuosien ollut tiedonjano. Haluan ottaa asioista
selvää ja jakaa ne ihmisten kanssa. Olen tiedonvälittäjä, joka kertoo hyvistä
jutuista eteenpäin. Eikö se ole hyvä periaate? Saatan joskus ottaa ihan hirveetä
pulttia siitä, jos joku haukkuu mua kriitikoksi. Mä rupesin alun perin kirjoittamaan,
jotta saisin sauhuta jutuista joista tykkään. Pisin levyarvio taisi olla se, kun
kirjoitin Manin ”Maximum Darknessista” tabloidilehden melkein koko aukeaman.
Täytyi aiheen vierestä kertoa, miten Deke Leonard diggaa Michael Nesmithiä,
Kurt Vonnegutia, John Cippolinaa ja Quicksilver Messenger Serviceä.

Nyt eläkkeellä tiedonvälitys hoituu Facebookin kautta. Linkkailen ahkerasti
musapätkiä eteenpäin. Välillä pistän jotain talousjuttuja ja muuta vakavampaa
sisältöä jakoon, mutta sitten taas pehmennän imagoani kissavideoilla.

Uutta mielenkiintoista musiikkia löytyy internetistä runsaasti. Myös vanhat
suosikit pitävät pintansa. Esimerkiksi tammikuussa 1965 Melody Makerin
kannesta minulle esittäytynyt Georgie Fame on nykyisellään päässyt harmillisen
monilta unohtumaan. Siksi hänet voikin tasaisin väliajoin löytää Facebook-
seinältäni. Uskon, että kun ihmisille antaa hyviä juttuja tarjolle, niin aina välillä
niistä joku kolahtaa. Mulle itselleni on käynyt monta kertaa niin. Esimerkiksi
paluuta entiseen ei ollut sen jälkeen kun Gronowin ja Pöyryn jazzohjelmassa
kuulin ensimmäisen kerran Lightnin' Hopkinsia. Jos tykkäät Hopkinsista, niin
tiedät kyllä, mitä tarkoitan."

Koonnut Marko Aho

Walleniuksen "50-vuotisbileet" pidettiin Tampereen telakalla 21.2.2015.

.

Jaa juttu profiilissasi: |

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2015
.

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA