BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
18.4.2013
 
Albert King Rock & Roll Hall of Fameen
John Mayer ja Gary Clark Jr kunnioittivat bluesin voimahahmoa torstain
seremonioissa. King oli kotoisin Mississipistä, mutta ylsi uransa suurimpiin
mainetekoihin Memphisissä.

Blues-legenda Albert King (1923–1992) sai ansaitsemansa paikan kunniagalleria
Rock & Roll Hall of Famessa. Vuosittaiset juhlallisuudet pidet
tiin torstaina Los
Angelesissa.

John Mayer sai kunnian julistaa King Rock & Roll Hall of Famen jäseneksi. Mayer
ja
Gary Clark Jr esiintyivät Kingin kunniaksi. "Kuvailisin Albert Kingiä
voimakkaaksi soittajaksi, kirjaimellisesti", Mayer sanoo. "Hän tosiaan paiskii töitä.
Ja puhun preesensissä, koska hänen musiikkinsa elää edelleen levyillä. Jokaisen
hänen soittamansa sävelen tuntee sisuksissaan."

Rock & Roll Hall of Famen valintaperusteiden mukaan Albert King oli kitaristi, joka
panosti enemmän äänensävyihin kuin räiskähtelevään esiintymiseen. "Hänellä oli
valtava vaikutus lukemattomiin kitaristeihin kuten
Eric Clapton, Jimi Hendrix,
Michael Bloomfield
ja Stevie Ray Vaughan. Hän oli myös ensimmäisiä
bluesmiehiä, joiden tyyli ristesi soulin kanssa."

"Born Under a Bad Sign", Albert Kingin todennäköisesti tunnetuin kappale, on
myös hänen ensimmäisen Stax-merkille tekemänsä albumin nimibiisi. Vuonna
1967 ilmestynyt klassikko julkaistiin huhtikuussa uudelleen masteroituna. Levy
sisältää myös jymykappaleet "Crosscut Saw" ja "Personal Manager".

Albert King oli kotoisin samasta kylästä kuin
B.B. King, Mississipin Indianolasta.
Albertin alkuperäinen sukunimi oli Nelson, mutta hän otti Kingin käyttöön
saadakseen enemmän huomiota (samaa jujua käytti myös
Frederick Christian,
joka tuli tunnetuksi nimellä
Freddie King). Albertin ja BB:n Mississippi Blues Trail -
muistokyltit sijaitsevat korttelin välein Indianolan keskustassa. Albert sai kylttinsä
noin puolitoista vuotta sitten.

King muistetaan vasenkätisesti soittamastaan Gibson Flying V -sähkökitarasta,
piipun tupruttelusta sekä yhtenä Memphisin bluesin ja soulin voimahahmoista.
Ennen Memphisiä Albert asteli uransa ensi askelia Arkansas'n ja Indianan
osavaltioissa sekä Chicagossa ja St Louisissa. Memphisissä Albert teki paljon
töitä Stax-yhtiön luottobändin
Booker T & The MG'sin kanssa.

Albert keikkaili elämänsä viime aikoihin asti. Hän menehtyi 69-vuotiaana
sydänkohtaukseen joulukuussa 1992.

Rock & Roll Hall of Fame sijaitsee Ohion osavaltion Clevelandissa. Torstain
seremoniassa paikan kunniagalleriasta sa
ivat myös Heart, Randy Newman,
Public Enemy, Rush
ja Donna Summer. Bluesin legendoista Rock & Roll Hall of
Famesta löytyvät muiden muassa
Robert Johnson, Muddy Waters, T-Bone
Walker, B.B. King, John Lee Hooker
ja Buddy Guy.
.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2013
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English