UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
UUTISET/LEVYARVIO
5.2.2014
The Kinaret Brothers Band
saapuu
Veljesorkesteri tekee ensiesiintymisensä
tulevana viikonloppuna. Yhtye avaa pelin
kotikentällään Pohjanmaalla.
Keikkapaikkakunnat ovat Ylivieska, Kokkola
ja Oulu.

Kuten nokkelimmat yhtyeen nimestä
päättelevät, keskiössä ovat Kinaretin
veljekset.
Juho Kinaret on tuttu kaveri
Wentus Blues Bandin laulusolistina ja
perkussionistina. Velipoika
Ville on puolestaan
musisoinut muun muassa taiteilijanimellä Iso-Sokko Ville; pari kertaa hän on
piipahtanut siinä persoonassa blues-festareillakin.

"Tyylillisesti hänen musiikkiaan voi luonnehtia vaikkapa bluesahtavaksi
laulelmaksi, jossa on riemastuttavan vahvasti läsnä myös rillumarei-perinne.
Välispiikit täydensivät tarinoita ja johdattivat kappaleesta toiseen",
Blues-Finland.com pohti Iso-Sokko Villen tekemisiä Scandinavian Blues Partyssa
joitain vuosia sitten.

Tarinan mukaan The Kinaret Brothers Band sai alkusysäyksensä Ville Kinaretin
vähintäänkin spontaanista studiosessiosta. Kun ideoita ei ollut, kutsuttiin isoveli
hätiin. Ja sitten vielä isoveljen pari soittokaveria Wentuksesta: kitaristi
Niko
Riippa
ja kosketinsoittaja-basisti Pekka Gröhn.

Se ei toki tarkoittanut, että toimintaan olisi ryhtiä tullut. "Syntynyt levy on
sävelletty paniikin ja pakokauhun sekaisessa tunnelmassa kahdessa päivässä",
bändi ilmoittaa (paljon muitakin hillittömiä sutkauksia sisältävässä)
Facebook-
profiilissaan. "Teksteihin saatiin apua Britteinsaarilta, kun Pete Brown auttoi
alkuun parilla tekstillä. Näin 'Petsku' sai portfolioonsa
Eric Claptonin ja Creamin
jatkoksi The Kinaret Brothers Bandin. Mainiota!"

Jekkkushotteja ja sikamaista funkia

Mikäli albumin tahtoo saada kätösiinsä, on parasta suunnata bändin tuleville
keikoille. Fyysiset cd-pyöriäiset valmistuvat parahiksi viikonloppua varten –
isompia jakelukanavia ei ole, joten toistaiseksi keikkatilanne on ainoa, tai ainakin
varmin, tapa haalia kymmenen biisin kokonaisuus omakseen.

Ja sitten juonipaljastuksiin. Veljesyhtye toimitti ystävällisyydessään levyn
materiaalin Blues-Finland.comille etukäteen tutkailtavaksi. Selvisi seuraavaa...

Albumi on puettu hauskoihin liitutauluteemaisiin kansiin, mutta musiikinteon
kouluesimerkistä ei tosiaankaan ole kyse. Sääntöjä ei kunnioiteta – sana
"sääntö" on varmasti ollut session aikana totaalipannassa. Kymmenellä raidalla
kuullaan lähinnä aihioita, jotka kehittyvät fiiliksen ja improvisoinnin kautta
kokonaisiksi biiseiksi.
.

Osa biiseistä jää melkein jamitasolle, mutta esimerkiksi "Miranda" on ihan
valmista kamaa. Väkevää classic rockia uhkuva raita kuljettaa melodiaa
Red Hot
Chili Peppersin
mieleen tuovaan tapaan. Biisi saa täyttymyksensä Niko Riipan
ärhäkästä kitarasoolosta.

Melodia käy mukavasti korvaan myös kipaleella "Drinking Song", joka on
kansitekstien mukaan "hyvä syy napata tuopillinen stoutia". "Drinking Song"
funkaa ja riffittelee seksikkäästi. Riipan wah wah -kitara tuo retrotunnelmaa.
Niko Riippa ja Juho Kinaret toisitoimissa. Kuva: Marko Aho

Myös avausbiisi "Colosseum" funkaa, suorastaan sikamaisesti. Noisea ja
asennetta riittää kuin
Beastie Boysilla konsanaan. Rajulle menolle vastapainoa
antavat "Die and Suffer" ja varsinkin akustinen balladi "Three Stars", jonka
erikoisuutena ovat veljesten rupiset stemmalaulut.

Aivan oma lukunsa on viimeiseksi sijoitettu kappale, joka kuulostaa vanhalla
stereomankalla äänitetyltä krapulademolta. Hoilotus "No more Jägershots for me"
toimii varmasti keikkojen yhteislaulatuksena hyvin.

The Kinaret Brothers Bandin albumi on valmistelematon ja viimeistelemätön
kokonaisuus – koko levyn sanoitukset mahtuvat varmasti tupakka-askin kylkeen
– ja siinä teoksen viehätys piileekin. Kummoista biisiaihiota ei tarvita, kun kovan
luokan muusikot kehittelevät sen vetävän kuuloiseksi. Gröhnin bassolinjat ja -
kujeet ovat mojovia, Riipan riffeissä ja sooloissa on ajatusta. Juho (laulu, kitara)
ja Ville Kinaret (rummut, laulu) touhuavat persoonallisesti ympyrän
keskipisteessä.

Levy on musiikillisesti keskeneräinen, mutta tunnelmaltaan täyteläinen. Bändin
musa on varmuudella parhaimmillaan keikkatilanteessa. Ja sopii uumoilla, että
levyllä kuultavat kappaleet ovat silloin jo ihan uudessa kuosissa.

PASI TUOMINEN


The Kinaret Brothers Band perjantaina Ylivieskassa (Bar 5), lauantaina Kokkolassa
(Corner's Pub) ja sunnuntaina Oulussa (45 Special).

Linkki: The Kinaret Brothers Band Facebookissa
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2014
.
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English