VIIKKOENNAKKO 14/2015
29.3.2015
Kuuntele Saimaa Blues!
Lajin levinneisyys huipussaan
Viikon päätapahtuma on Saimaa Blues Mikkelissä. Blues-konsertit leviävät
pääsiäisen aikoihin uskomattoman monille paikkakunnille maassamme.

Pääsiäisen blues-pääkaupunki on Mikkeli. Saimaa Blues –festivaali viihdyttää
viiden päivän ajan, keskiviikosta sunnuntaihin. Pääkonsertti pidetään lauantaina
Naisvuoritalolla. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu tapahtumia yllättävissäkin
ympäristöissä.

Saimaa Bluesin suojelijaksi on kutsuttu
Esa "Bluesministeri" Kuloniemi, jonka
klassikkobändi
Honey B & T-Bones on yksi pääkonsertin esiintyjistä.
Naisvuoritalon lavalle nousee toinenkin pitkän linjan bluesvaikuttaja: huuliharpisti
Helge Tallqvist. Hänen johtamansa bändin solistina laulaa Ina Forsman. Ismo
Haavisto
, joka on soittanut kaikilla aiemmillakin Saimaa Blueseilla, on tällä kertaa
liikkeellä triolla. Triotunnelmaa on luvassa myös
Kapa Montosen osuudessa.

Montonen järjesti Saimaa Bluesille kenties ainutlaatuisen tempauksen, nimittäin
ikioman nimikkobiisin. Festivaalin ominaisluonnetta uhkuvalla kappaleella kuullaan
lukuisia paikallisia muusikoita.

Naisvuoritalon lisäksi musiikkia on kuultavissa kaupunginkirjastossa,
keskussairaalassa ja luonnollisesti Mikkelin klubeilla. Bassotyöpaja, soitinmessut,
levykirppis ja musiikilla tahditettu buffetruokailu täydentävät värikkään
kokonaisvaikutelman. Lue
ennakkojuttu ja katso lisätietoja infosivulta.

Heikki Silvennoinen viettää pääsiäisen Lapissa. Heikki soittaa Acoustic Time
kokoonpanolla Levillä (keskiviikko, Bar Ihku), Ylläksellä (Rinneravintola Y1
keskiviikkona ja Selvä Pyy torstaina), Saariselällä (Lumi perjantaina ja lauantaina)
ja Sallassa (sunnuntai).

Blues-viikko 14

Vaasa: Micke Björklöf & Blue Stripin uusi levy "Ain't Bad Yet" ilmestyi viime
perjantaina. Yhtyeen keikkakunnon voi tarkistaa keskiviikkona Ritzissä.
O'Malley'sissä soittaa kiirastorstaina Tomi Leino Trio.

Lahti: Keskiviikkona Baby Boy Varhama & Atte Härkönen, paikkana Meininki.
Varhama esiintyy myös Lahden kevättapahtumassa,
Grand Blues Festivalilla 18.
huhtikuuta.
.

Tampere: Paapan Kapakassa on keskiviikkona Ice Cream 12 Bar Bandin keikka.

Mäntsälä: Sälinkään Gasthaus Wäinölässä soittaa Pepe Ahlqvist torstaina.

Kotka: Titty Bar Tim Blues Band ottaa torstaina ohjat Karhulan El Pörrössä.

Kuopio: Rauhalahdessa riittää torstaina vauhtia ikinuoren Melrosen johdolla.
Mukana illassa ovat myös The Bopcats ja Hole in the Head.

Jyväskylä: Popparissa Honey B & T-Bones pitkänäperjantaina.

Oulu: Petrellin perjantai-illassa Tomi Leino Trio.

Kannus: Olli Ontronen & Mighty Shitty Menomonossa perjantaina.

Vantaa: Anne Pion & The Pioneers heittää perjantaina keikan duokokoonpanolla.
Paikkana on Old Story Tikkurilassa.

Helsinki: Käpygrillin roots-perjantait eivät hellitä pääsiäisenäkään. Asialla
Limestone Blues Band.

Kurikka: Lauantaina Pepe Ahlqvist. Keikkapaikka on Yövuoro.

Soini: Blues-Vintissä lauantaina Tomi Leino Trio.

Espoo: Tyrskypubissa Little Willie Mehto lauantaina.

Kouvola: Lauantaina Eskolanmäen Tavernassa musisoi Titty Bar Tim Blues Band.

Kokkola: Olli Ontronen & Mighty Shitty saa vuoron Corner's Pubissa lauantaina.

Kerava: Pub O'Robin's täyttyy Famous Boogiemenin sävelistä lauantaina.

Iisalmi: Night Club Stellassa on lauantaina Lowbrow Blues Bandin konsertti.

Televisio: Lasse Keson dokumentti kitarasankari Jukka Tolosesta esitetään Yle
Teemalla sunnuntaina kello 21 alkaen. Ytimekkään nimen "Tolonen" saanut
elokuva sai teatteriensi-iltansa vajaa vuosi sitten. Lue
leffa-arvio.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2015
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats