VIIKKOENNAKKO 27/2015
28.6.2015
Rob Tognoni
Kohti heinäkuun helteitä
Savonsolmu Beach & Blues Party kajahtaa Pieksämäellä. Baltic Jazz tarjoilee
bluesia Taalintehtaalla. Willie Buck ja Andrew Black vierailevat.


Aiempina vuosina vastaava viikko on ollut varsinainen bluesin runsaudensarvi.
Imatra Big Band Festivalin surullisen kohtalon takia Etelä-Karjalan kalenterissa on
ammottava aukko, mutta antoisaa juurimusiikkia on silti rutkasti tarjolla liki kautta
maan.

Savonsolmu Beach & Blues Partyyn Pieksämäelle saadaan eksoottinen vieras,
Tasmanian kitarapaholainen
Rob Tognoni. Australialainen soittaa lauantaisessa
pääkonsertissa triokokoonpanolla. Soittokavereina ovat rumpali
Tomek Dominik
ja basisti
Lukasz Gorczyca.

"Ainahan eka kerta jännittää", Tognoni sanoi Blues-Finland.comin
haastattelussa
viitaten Suomen-debyyttiinsä. "Toivottavasti tuleva keikka poikii lisää esiintymisiä
Suomessa. Tulemme antamaan lavalla kaikkemme – ja siihen vielä 100 prosenttia
päälle. Tulkaa tsekkaamaan", aussikepittäjä haastaa.

Kotimaista raskasta sarjaa hotelli Savonsolmun rantalavalla edustavat
raspikurkku
Harri Marstio sekä Heikki Silvennoisen ja Pave Maijasen
yhteenliittymä. Pääkaupunkiseudulta ponnistava bluesrocktrio
Lazy Moose tuo
tuoreen tuulahduksen.

Savonsolmu Beach & Blues Partyn oheistapahtumat alkavat jo keskiviikkona.
Ohjelmassa on muun muassa iltatori ja klubikeikkoja. Katso lisätietoja
infosivulta.

Verstaalla ja navetassa

Baltic Jazzia vietetään Kemiönsaaren Taalintehtaalla neljän päivän ajan. Bluesia
huhkitaan perjantai-iltana Verstaalla. Asialla ovat 30-vuotisjuhlaansa
valmistautuva
Wentus Blues Band, Ville "Lefty" Leppäsen trio Southpaw Steel
'n Twang
ja Blue Stone.

Atlantalaisen artistin
Andrew Blackin ja lappilaisen Slim Butler Trion kiertue
jatkuu. Tiistaina veivataan Rovaniemen kaupunginkirjastossa. Keskiviikosta
lähtien vihdoin myös eteläisempi Suomi saa osuutensa: keskiviikkona yhtye
soittaa Tampereen Tullikamarilla, ja illassa on mukana myös
Mikko Löytty Trio.

Perjantaina Andrew Black heittää Tammisaaren Bossanova Steak Housessa
soolokeikan. Rundi päättyy samaan paikkaan lauantaina, kun Slim Butler Trio
vielä palaa mukaan lystinpitoon.

Kouvolalainen
Titty Bar Tim Blues Band tuo Chicago-konkari Willie Buckin
Suomeen jo toista kertaa kuluvana vuonna. Avauskeikka on keskiviikkona
Kouvolassa, Eskolanmäen Tavernassa. Torstaina vuoroon tulee helsinkiläinen
ravintola Kaisaniemi ja perjantaina Kotkan legendaarinen Kairo. Lauantaina Titty
Bar Tim Blues Band with Willie Buck on osa
Korpirockin ohjelmaa Mäntyharjulla,
Tommolan suurlavalla.


Korpirockissa mielenkiintoa herättävät varmasti myös
Ile Kallio Big Rock Band ja
Dave Lindholm B. Inventive
.

Suomen moottoripyörämuseossa Lahdessa pidettävä tuore klubisarja Ace Corner
Blues kutsuu yleisöä perjantaina
Jimmie "Bluesman" Lawsonin keikalla.
Pyhtäällä pidetään lauantaina hauska Navetta Blues Festival, jonka esiintyjät
ovat
Emil & The Ecstatics ja Ismo Haavisto Trio.

Keskikesä tietää keikkakysyntää
Pepe Ahlqvistille. Keskiviikkona Pepe soittaa
Lauri Kannaksen kanssa Satamakapteenissa Jyväskylän Korpilahdella. Torstaina
konserttipaikkakunta on Hanko (Makasiini) ja perjantaina Espoo (Lintuvaaran
Blue Jay).

Tampere: Ice Cream 12 Bar Band Paapan Kapakassa keskiviikkona.

Helsinki: Lepakkomiehen lauantai-illassa soittavat White Knuckles Trio ja Jo'
Buddy meets Funky Kingstone
.

Kerava: Lauantaina O'Robin'sissa esiintyy Turn On.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2015
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats