Halloween Blues, Vaasa
 
VIIKKOENNAKKO 44/2015
25.10.2015
Junior Watson © Blues-Finland.com
Junior Watson ja Lil' Ed Halloween Bluesissa
Vaasassa juhlistetaan pyhäinpäivää juurimusiikin tahtiin. Lil' Ed & The Blues
Imperials kiertää, ja klubirintamallakin on kuhinaa.


Vaasan
Halloween Blues tuo alan festivaalien vuoden päätökseen tyylillä ja
laadulla. Vaasassa on koottu ohjelmisto, joka on syksyn merkittävimpiä ja koko
vuoden katsannossakin vallan verraton.

Pitkään odotettu
Lil' Ed & The Blues Imperials palaa vihdoin Suomeen.
Chicagolaisen vauhtiyhtyeen minikiertue huipentuu nimenomaan Halloween
Bluesiin ja sen pääkonserttiin. Pääkonsertti pidetään lauantaina Centralissa.

Lil' Edin joukkojen viimeisin levy on vuonna 2012 ilmestynyt "
Jump Start". Lil’ Ed
tunnetaan erityisesti slidekitaristina; hän onkin viimeisiä suoria linkkejä
sähköisen slidekitaran keskeisiin artisteihin kuten juuri
J.B. Huttoon (Lil' Edin
setä) ja
Elmore Jamesiin. Pitkään samalla kokoonpanolla toiminut The Blues
Imperials tarjoaa aina mukaansatempaavan show'n.

Junior Watson ilahdutti viime keväänä suomalaisyleisöjä viihdyttävillä keikoillaan.
Junior tunnetaan yhtä hyvin jump-tyylisestä länsirannikon bluesista kuin
hersyvistä sutkauksistaan. "Rakastan elämääni, kun voin soittaa
lempimusiikkiani… ja tehdä sillä rahaa. Hauskin juttu on se, etten alkanut
muusikoksi tehdäkseni rahaa. Rupesin tähän työhön saadakseni naisia!" Watson
leukaili viime maaliskuussa Helsingissä.

Halloween Bluesin pääkonsertin vahvasta eurooppalaispanoksesta vastaavat
Trickbag ja Lightnin' Guy. Ruotsalaista Trickbagiä vahvistavat brittiharpisti West
Weston
ja suomalaiskitaristi Tomi Leino. Laulusolistinsa Tommy Mobergin
johdolla bändi on jo vuosien ajan kiertänyt bluesfestivaaleja ympäri Eurooppaa ja
Yhdysvaltoja. Nyt Trickbagilla on lisäksi esiteltävänä uusi levy "Candeville".

Belgialainen kitaristi-laulaja Lightnin' Guy saa kunnian avata pääkonsertti. Hän
musisoi ennen kaikkea
Hound Dog Taylorin hengessä.

Päätapahtuman ohella Halloween Bluesin ohjelmistoon sisältyy yleisölle avoimia
klubikeikkoja ja koululaiskonsertti. Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston tuella
järjestettävät konsertit jatkavat Halloween Bluesin perinnettä tarjota ohjelmaa
myös lapsille ja nuorille. Nyt tarjotaan ensimmäistä kertaa rootsmusiikkia
erityisesti alakoululaisille.

Oheisohjelman esiintyjät ovat
White Knuckles Trio, Takuumiehet sekä J. Leino
& Big Buddy Trio
. Katso lisätietoja infosivulta.

Lil' Ed & The Blues Imperials avaa kiertueensa tiistaina Helsingin Tavastialla.
Keskiviikkona yhtye soittaa Tampereen Klubilla ja perjantaina Kemin Ankkurissa.

Blues-viikko 44

Käsillä on poikkeuksellisen vireä klubiviikko. Säännöllisesti järjestettäviä
klubisessioita on tarjolla neljälle päivälle. Helsingin Herttoniemen Treffissä
pidettävä Mojo Club avaa pelin keskiviikkona.
Brother Andy Liukko soittaa talon
yhtyeen
Siberian Blues Huskiesin solistina.

Ghetto Bluesia on luvassa perjantaille ja lauantaille. Lightnin' Guy (Guy Verlinde)
on perjantain akti, ja lauantaina Helsingin Juttutuvassa esiintyy
Steve James.
"Steven ydinosaamisalueita ovat rytmillisesti rikas sormipikkaus sekä bottleneck-
tekniikka. Kitaran ohella James on erinomainen laulaja-lauluntekijä. Hän soittaa
myös banjoa ja mandoliinia", Ghetto-isäntä
Esa Kuloniemi kertoo. Lauantaina
Juttutuvan levymusiikista vastaa
DJ Igor.

Helsingin Käpygrillin perjantai-illassa touhuaa tällä kertaa
Blues Shuffle Band.
Lauantaina Pietarsaaren Kaupunginhotellin Moodyssa jatkuu lokakuisten
syystempausten sarja. Tänä syksynä
Dave Lindholm ja St Marcus Bluesband
hoitelevat musiikkipuolen. Kuopion Pannuhuoneessa taas pidetään Humuklubia:
The Country Dark Big Band ja Pelkkä Pirttinen valtaavat lavan. Turun
Rytmiklubin sunnuntaimatineassa kello 16 alkaen soittaa
Joensuu Riihimäki.
Paikkana on Koulu.

Tuttu brittipianisti
Ben Waters vierailee jälleen bändeineen Helsingin
Storyvillessä. Keikat ovat perjantaina ja lauantaina. Perjantaina
Sara Lee Band
soittaa Järvenpäässä, Eikan Olutpubissa.

.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2015
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats