VIIKKOENNAKKO 48/2015
22.11.2015
 
Vintagea, burleskia ja Amerikan-vieraita
Vintage Trouble saapuu klubikeikalle. Tampere-talossa Judge Bone ja
Hoedown yhteistoiminnassa. Shaun Booker ja Sean Carney tekevät
pikapaluun.

Amerikkalaisbändi Vintage Trouble tulee heittämään ensimmäisen "oman"
Suomen-keikkansa. Komeettamaisesti kotimaassaan tietoistuuteen singahtanut
bändi esiintyy tiistaina The Circuksessa Helsingissä.

Debyyttinsä Suomessa Vintage Trouble teki viime kesänä. Silloin yhtyeellä oli
kunnia avata
AC/DC:n megakonsertti Hämeenlinnassa.

Vintage Trouble omaa harvinaislaatuisen kyvyn kuulostaa ja näyttää modernilta,
vaikka perusteet ovat vankasti klassisessa rhythm 'n bluesissa ja sen eri
muodoissa. "Olemme aina uneksineet ajasta, jolloin rock 'n roll ja soul tavallaan
törmäsivät rhythm 'n bluesiin", laulaja
Ty Taylor sanoi Rolling Stone -lehdelle.

"Koko bändimme varttui kuunellen
The Rolling Stonesia, Led Zeppeliniä ja The
Beatlesia
. Minun kotonani taas kuunneltiin The Staples Singersiä sekä Ike &
Tina Turneria
."

Vintage Trouble syntyi viitisen vuotta sitten Hollywoodissa, mutta on bändillä
pohjoismainenkin kytky: kitaristi
Nalle Colt on kotoisin Malmöstä. Rick Barrio Dill
soittaa bassoa ja
Richard Danielson rumpuja. Komeuden keulilla hyörii lievästi
ilmaistuna energinen laulusolisti Taylor.

Bändin kolmas levy "1 Hopeful Rd." ilmestyi elokuussa Blue Note -merkillä. Katso
tästä lipputilanne tiistain keikalle.

Melkein-kaimat tekevät pikapaluun

Laulaja Shaun Booker ja kitaristi Sean Carney kävivät keväällä ensimmäisellä
yhteisellä Suomen-kiertueellaan. Rundi nousi bluespiireissä ilmiöksi. Esiintyjät
haluttiinkin pian takaisin, ja uusi kiertue potkaistaan käyntiin torstaina Kokkolan
Corner's Pubissa.

Perjantaina Booker ja Carney bändeineen suuntaavat yhä pohjoisempaan ja
soittavat Kemin Ankkurissa. Lauantaiksi on luvassa veto Pietarsaaren
Kaupunginhotellissa. Rundi jatkuu seuraavalla viikolla.

Keväinen vierailu oli Shaun Bookerille ensimmäinen Suomessa. Nainen elättää
itsensä musiikilla, mutta on varsin tietoinen haasteista kotimaassaan
Yhdysvalloissa. Suomalaisyleisön innokas vastaanotto saikin Shaunin hyvilleen.
"Ehkä teen vielä joskus niin kuin Eddie Boyd ja muutan tänne. Nuorempi poikani
on 14-vuotias. Kun hän pääsee lukiosta, voisin tulla tänne jäädäkseni, ihan
totta", hän sanoi Blues-Finland.comin
haastattelussa.

Vasurin terkut amerikoista

Tiistaina Tampere-talossa on tarjolla musiikkia Judge Bonen ja Hoedownin
tapaan. Judge Bone (joku saattaa tuntea hänet myös nimellä
Tuomari Nurmio)
ja Hoedown julkaisivat keväällä yhteislevyn "Tales Of Judge Bone", ja tuloksena
oli muun muassa kiinnitys Puistobluesin pääkonserttiin.

Tampere-talon perjantaissa on mahdollisuus pikkujouluihin aikuiseen makuun.
"
Burlesque Expose" -illassa esiintyvät kotimaiset ja kansainväliset burleskin
huiput 30-40-luvun glamourin tunnelmissa. Nokia Big Bandin säestyksellä
saadaan nähtäviksi klassista burleskia, akrobatiaa ja huumoria. Illan pääesiintyjä
on
Medianoche Yhdysvalloista.

Ville "Lefty" Leppäsen yhtye Southpaw Steel 'n Twang kävi syksyllä
konsertoimassa ja levyttämässä ison veden takana. Torstain keikka Helsingin
Malmitalossa kulkeekin sloganilla "Terveisiä St Louisista".

Leppäsen soittamat pedal-, lap steel- ja sähkökitarat ovat keskeisessä roolissa.
Bassoa soittaa
JP Mönkkönen ja rumpuja Tero Mikkonen. Illassa on luvassa niin
uutta Amerikan-materiaalia kuin otteita edelliseltä levyltä "Hale's Pleasure
Railway".

Klubivilskettä

Mojo Clubilla vietetään pikkujouluhenkistä iltaa keskiviikkona. Treffissä Helsingin
Herttoniemessä on vauhdissa arvoituksellinen Mojo Club All Stars.
Blues
Bastards
esiintyy jälleen kerran Käpygrillin roots-perjantaissa. Pääkaupungin
klubiviikkoon kuuluu myös Ghetto Blues -sessio Juttutuvassa. Stagen valtaa
Honey B & T-Bones.

Tampereen Teerenpelin maanantaiklubilla saa vuoron blues ja
Ismo Haavisto.
Perjantaina pidetään lystiä Hyvinkään Ilonassa, kun lavalle nousevat
Johnny
Spence & Doctor's Order
ja Free Electric Blues Band. Micke Björklöf & Blue
Stripillä
on keikka lauantaina TTT-Klubilla Tampereella.

Suomalaisen bluesin keskushahmolla
Pepe Ahlqvistilla riittää työsarkaa.
Perjantaina Pepe viihdyttää Hyvinkään Wiljamissa. Lauantaina hänellä on kahden
keikan ilta: kello 18 aloitettaan Kolmessa Kaisassa Helsingissä, ja myöhäisillassa
Ahlqvistia kuullaan Nurmijärven Pub Legendassa.

Blues-viikko 48

Tampere: Keskiviikkona Paapan Kapakassa Wang Dang Dudes.

Järvenpää: Honey B & T-Bones esiintyy perjantaina Uuno-baarissa.

Riihimäki: Vanha kunnon raspikurkku Harri Marstio vastaa Bulldog Barin
musiikista perjantaina.

Helsinki: Pihlajamäen U2:ssa perjantaina Antsu Haahtela Trio.

Kuopio: Kello 18 perjantaina kokoonnutaan Maaningan kirkkoon kuulemaan Dave
Forestfield & Jarkka Rissanen Gospel Rhythm Revuen sanomaa.

Lappeenranta: Ukkopaha pitää lauantaina ääntä Old Cockissa.

Tammela: Martin Krouvissa Ox Street Band saa vieraakseen Läppä Lehtisaaren
lauantaina.

Espoo: Antsu Haahtela Trio lauantaina. Paikkana Leppävaaran Base.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2015
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats