4.9.2017
 
Ruthie Fosterin leimahtava musiikkisekoitus
Espoossa
Amerikkalaislaulaja Ruthie Foster saapuu syyskuussa Suomeen tekemään
erikoiskonsertin. Hän esiintyy
torstaina 28. syyskuuta Espoo Big Bandin
solistina Espoon Tapiolasalissa. Espoo Big Bandin kapellimestarina toimii
kitaravirtuoosinakin tunnettu Marzi Nyman.

Konsertti on Ruthien tämänkertaisen Euroopan-kiertueen ainoa Suomessa.
Espoosta hän suuntaa Saksaan, Alankomaihin ja Ranskaan.

Fosterin konsertin järjestää Espoossa rytmimusiikkia edistävä April Jazz. ”Foster
sulatti pari vuotta sitten loppuunmyydyssä April Jazz -konsertissa koko Sellosalin
yleisön sydämet”, järjestäjien leiristä muistetaan.

Ruthie Fosterin, kolminkertaisen Grammy-ehdokkaan, kotikontua on Teksasin
maaseutu, mistä ovat peräisin monet bluesin legendat, kuten
Lightnin’ Hopkins
ja Blind Lemon Jefferson. Ruthien monivivahteisesta musiikillisesta taustasta on
kehittynyt helposti leimahtava sekoitus soulia, bluesia, rockia, folkia ja gospelia.

Uusin levy ”Joy Comes Back” ilmestyi viime keväänä. Varsinkin nimikappaleessa
(kitarassa vierailee
Derek Trucks) Ruthie palaa juurille. ”Pikkupaikkakunnan
kirkossa lauloin kuorossa, setäni saarnasivat, ja isoäitini oli yksi matriarkoista.
Yksi sedistäni soitti pianoa”, Foster kertasi NPR-radiokanavan haastattelussa.

”Kappale palauttaa mieleeni perheen ja yhteisyyden tunteen. Uskonnollinen
aspekti ei välttämättä ole keskeinen, vaan tietoisuus siitä, että kaikki voi aina
mennä parhain päin.”

Espoo Big Band (EBB) kuuluu Suomen suurten jazzorkestereiden valioihin.
Esiintymiskokemusta löytyy paitsi suurtapahtumista (Detroit, Montreaux, Pariisi)
myös eksoottisemmista kohteista, kuten Aasiasta, Australiasta ja Brasiliasta.

EBB:n aikaisempien tähtisolistien listaan kuuluvat muiden muassa
Patti Austin,
Diane Schuur
ja Anthony Strong.

Yhteistyössä

Scandinavian Blues Party, Kokkola    Ruthie Foster, Espoo 28.9.

Blues Caravan, Tampere-talo 26.9.     Albert Lee, Tavastia 1.11.
.

Kolme vuotta sitten Ruthie Foster esiintyi Grand Blues Festivalin päätähtenä
Lahdessa. ”Avainsana Ruthie Fosterin esiintymisessä oli luonnollisuus. Siitä
puuttui ylimääräinen koriste ja kuorrute”, Blues-Finland.com arvioi tuolloin.

”Gospelperinnettä tarjoiltiin sellaisenaan ja luomuna. Foster heittäytyi
musiikkiinsa kokonaisvaltaisesti ja antoi palaa. Tulkinnoissa ei säästelty tai
jarruteltu. Niin lauluihin kirjoitettu ilo kuin surukin tuotiin julki peittelemättömästi.”

Vaikka Ruthien musiikki juontaa afroamerikkalaisen rytmimusiikin alkulähteille,
ennakkoluulottomuutta löytyy kosolti. Yksi ”Joy Comes Back” -levyn kohokohdista
on juureva versio
Black Sabbathin biisistä ”War Pigs”!

Ruthie Foster ja Espoo Big Band Tapiolasalissa, Espoossa torstaina 28. syyskuuta. Katso
lisätietoja
Lippu.fi:stä.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2017
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT