VIIKKOENNAKKO 7/2018
 

Helsingissä pohjoismaiset iltamat

Mats Ronander, Thorbjörn Risager ja Wentus Blues Band ottavat roolia.
Klubielämää Lahdessa, Joensuussa ja Tampereella.
Rolf Wikström (kuvassa) sairastui, tilalle Ronander
10.2.2018   päivitetty 15.2.

Perjantaina Helsingin Savoy-teatterissa vietetään pohjoismaista bluesiltaa.
Nordic Blues Puls -hankkeen
konsertissa esiintyvät ruotsalainen Mats Ronander,
tanskalainen
Thorbjörn Risager ja kotimainen Wentus Blues Band.

Viime syksynä lähtölaukauksensa saanut Nordic Blues Puls esittelee
konserteissaan aina esiintyjiä kolmesta eri Pohjoismaasta.

Mats Ronanderin taustoista löytyvät esimerkiksi yhtyeet
Blues Quality ja Low
Budget Blues Band
. Lisäksi laulaja-lauluntekijä-kitaristi on vaikuttanut
ruotsalaislegenda
Ulf Lundellin joukoissa. Löytyypä keikkoja Abbankin
kokoonpanossa.

Thorbjörn Risager tuo Savoy-iltaan
The Black Tornado -bändinsä. Vahvaääninen
Risager (s. 1971) löysi musiikin aikoinaan legendojen kautta. "
Ray Charles ja
B.B. King olivat minulle tiennäyttäjiä. Heidän myötään jäin koukkuun musiikkiin ja
samalla bluesiin. Mitä laulamiseen tulee, nuo kaksi kaveria ovat mielestäni
kaikkien muiden yläpuolella", Risager kertoi Blues-Finland.comille.

Kokkolalaislähtöinen Wentus Blues Band julkaisi juuri uuden levyn ”
Throwback”.
Tällä kertaa Wentus nostaa hattua pitkän uran varrella kertyneille
soittokavereille. Albumilla yhtye versioi muun muassa
Sven Zetterbergin, Canned
Heatin, Eddie Kirklandin
ja Louisiana Redin biisejä.

Yhteistyössä

Dalindeo, Tampere-talo 24.2.   Wentus Blues Band: "Throwback"

Ismo Haavisto: "The Blues Has Chosen Me"

Grand Blues Festival 2018, Lahti   Sleepwellers: "Let It Happen"
.

Risagerin keikka on tällä reissulla ainoa Suomessa. Ronander ja Wentus heittävät
vielä kaksi keikkaa yhdessä: lauantaina Pietarsaaren Schauman-salissa ja
sunnuntaina Vaasan Ritzissä.

Hieno klubiviikko

Ismo Haaviston isännöimä Roots Thursday -klubi Lahden Virastossa aktivoituu
torstaina. Haavisto esiintyy
Blues Homies -yhteenliittymän kera. Siihen kuuluu
Haaviston lahtelaisia muusikkoystäviä:
Antti Akkanen, Matias Partanen sekä
Timo ja Satu Kakko. Vahvistukseksi ilmaantuu hollantilainen kitaristi Kees
Cuypers
.

Viikolla Haavistolla on lisäksi keikat Lappeenrannassa (Old Cock, perjantai) ja
Kouvolassa (Eskolanmäen Taverna, lauantai). Ismo julkaisi äskettäin albumin
The Blues Has Chosen Me”.

Uutta levyä juhlistaa myös nuori kitaristi
Paavo Pesonen. Pesonen ottaa
torstaina stagen Down Home Kivi -illassa Tampereen Kulttuuriravintola Kivessä.
”Past Comes Back to Haunt You” saa näin ensimmäisen julkkarikeikkansa. Toinen
esiintyjä illassa on kokoonpano
Saxman Syrjänen & Jukka Gustavson with
Mojomen
.

Joensuussa jatkaa paikallisen bluesmiehen
Hannu ”Heavy” Tikkasen
mestaroima
Ilovaarirock-klubi. Torstaina musat hoitaa The Ballroom Jump.
Paikkana on Kerubi.
Ina Forsman puolestaan viihdyttää lauantaisessa Ghetto
Blues -klubi-illassa Helsingin Juttutuvassa.

Bluesviikko 7

Hämeenlinna: Albertin Kellarissa perjantaina Tomi Leino Trio.

Kouvola: Kotimaisen bluesin pitkämatkalainen Sonny Boy Magnusson keikkailee
Pub 23:ssa perjantai-iltana ja lauantaina iltapäivällä kello 15 alkaen.

Helsinki: Sture 21:ssä perjantaina Joensuu-Riihimäki ja Petri Möller. Antsu
Haahtela vetää 2–3 paikan mikrokiertueita tiistaista torstaihin.

Tampere: Lauantaina Telakka on hyvä osoite. Menestysduo Jo’ Buddy & Down
Home King III soittaa urkuvelho Sami Niemisen vahvistamana. Lisäksi ”kanttori”
Nieminen heittää setin Juha Litmasen kanssa – silloin homman nimi on
ytimekkäästi Nieminen & Litmanen.

Turku: Apollossa lauantaina soittavat The Spiders, Walker Group ja Traveling
Jones.

Kerava: Hi-Five Quintetilla on lauantaina keikka Kamun Kapakassa.

Riihimäki: Lauantaina Red Hotissa esiintyy Blind Blonde & Bad Looking Boys.

Päivitys 15.2.2018: Rolf Wikström joutui jäämään kotiin sairastamaan. Hänen
paikkansa ottaa Mats Ronander.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT