”Paikalleen jääminen ja taantuminen
eivät ole vaihtoehtoja”

Tampere Guitar Festival on osa uutta, eurooppalaista kitarafestivaalien kärkihanketta.
Tampereella strategia on laittaa kaikki peliin ja panostaa kesäkuiseen pääkonserttiin.
SF Blues Tampere Guitar Festivalilla 2017. Kuva: Tomi Tolvanen
22.3.2018

Tampere Guitar Festival rypi välillä pahoissa vaikeuksissa. Nyt kitarafestivaalille
kuuluu pitkästä aikaa erittäin hyvää. Tampere-talossa ja Pakkahuoneella pidetyt
tukikonsertit antoivat uutta pontta. Viimeisimpänä uutuutena on liittyminen
eurooppalaiseen kärkihankkeeseen.

Vuodesta 2005 lähtien Tampere Guitar Festivalia (TGF) on järjestetty joka vuosi
eri puolilla Pirkanmaata. Se on ollut myös bluesväen suosiossa. Esimerkiksi viime
vuonna superbändi
SF Blues avasi kiertueensa juuri TGF:stä.

Koordinaattori
Tomi Tolvanen kertoo, että juurimusiikin näkyvyys on vain
kasvamassa.

– Siltä saralta löytyy lukuisia artisteja, joiden toivon vierailevan TGF:ssä tulevina
vuosina. Juurihoitoa meillä on harjoitettu oikeastaan vasta viime vuosista lähtien
kentän laajentamisen myötä, sanoo Tolvanen.

– Akustisen kitaroinnin, jazzin, bluesin, mustalaisjazzin ja fingerstylen kentiltä
meillä on ollut varsin mielenkiintoisia vierailijoita eri puolilta maailmaa viimeisen
kymmenen vuoden aikana.

Euroopassa on käynnistynyt hanke
EuroStrings – European Guitar Festival
Collaborative
. EU:n Luova Eurooppa -ohjelma tukee hanketta kahdella miljoonalla
eurolla. Hanke on klassisen kitarakentän ensimmäinen Euroopassa, ja mukana
on 14 kitarafestivaalia Euroopan maista.

Yhteistyössä

Saimaa Blues 2018, Mikkeli

Wilko Johnson kiertueelle Suomeen   Grand Blues Festival 2018, Lahti

Ismo Haavisto: "The Blues Has Chosen Me"
.

Projektiin mukaan pääseminen ei ole mutkaton juttu. TGF:lle jäi työläässä
hakuprosessissa kahdesti luu käteen. Viime vuonna festivaali yhdisti voimansa
kroatialaisen Zagreb Guitar Festivalin kanssa, ja johan tärppäsi.

– Koko hanke oli jo jäädä unholaan, kunnes syksyllä 2017 Bryssel vahvisti
yhteishankkeemme nousseen tuettujen projektien joukkoon. Ensimmäinen
hanketapaaminen oli Zagrebissa lokakuussa 2017.

Aktiivisen toiminnan ja etenemisen vuosi

Nyt edetään kohti Tampere Guitar Festivalia numero 14. Tapahtuma toteutetaan
4.–10. kesäkuuta.

– Eurooppalainen hanke ja tukikonsertit auttavat meitä eteenpäin. Meillä on
vahva visio seuraavalle 3–5 vuodelle ja kovasti menohaluja. Haluamme saada
tapahtuman talouden tasapainoon mahdollisimman pian, jotta voimme keskittyä
eteenpäin menemiseen täysipainoisesti.

– Strategiamme on laittaa kaikki peliin ja panostaa erityisesti pääkonserttiemme,
yleisöpotentiaaliltaan suurimpien konserttien, onnistumiseen. Katsomme tiukan
talouskuurin auttavan pitkälle, mutta odotamme vielä toiveikkaina
lisärahoituspäätöksiä. EU-hanke ei ratkaise taloudellisia haasteitamme, mutta
tuo arvokasta lisäsisältöä tapahtumaamme ja lisää TGF:n kansainvälistä
näkyvyyttä ja vetovoimaa.

TGF vuosimallia 2018 on omistettu kuubalaiselle säveltäjä-kapellimestari-kitaristi
Leo Brouwerille. Luvassa on muun muassa espanjalaisen Tomatiton flamencoa
sekä klassisen kitaransoiton kilpailu.

– Näen vuoden 2018 aktiivisen toiminnan ja etenemisen vuotena. Paikalleen
jääminen ja taantuminen eivät ole vaihtoehtoja. Sellaisesta ei voi seurata mitään
positiivista, eivätkä ongelmat ratkea itsestään. Siksi panostamme
huippusisältöihin kiinnittämällä maailman kärkinimiä. Periaate on jo alkanut
kantaa hedelmää, Tolvanen taustoittaa.

Osallistujia Tampere Guitar Festivaliin on tulossa ainakin Ruotsista, Tanskasta,
Unkarista, Saksasta, Britanniasta, Italiasta, Espanjasta, Itävallasta, Israelista,
Japanista, Singaporesta, Kanadasta, Kuubasta, Meksikosta ja Yhdysvalloista.

PASI TUOMINEN


Linkit: Tampere Guitar Festival, Eurostrings
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT