KUKONHIEKKA BLUES 2018, SAARIJÄRVI - ENNAKKO
 

Marjo Leinosen uutuusbändi Kukonhiekka Bluesiin

Bigfeet & La La pitää vauhtia Saarijärvellä. Festivaalilla toukokuun viimeisenä
perjantaina esiintyvät myös Tomi Leino Trio ja The Blues Funnel.
Bigfeet & La La. Kuva: Dex Viihde
 
10.5.2018

Keski-Suomessa aloitetaan blueskesä
hyvissä ajoin.
Kukonhiekka Blues kokoaa
juurimusiikkikansan Saarijärvelle perjantaina
25. toukokuuta.

Kukonhiekan huvikeskuksen perinteikkäälle
lavalle astuvat
Marjo Leinosen uusin bändi
Bigfeet & La La, Tomi Leino Trio
ja The
Blues Funnel
.

Marjon, joka kuuluu Suomen
persoonallisimpiin laulajiin, ohella Bigfeetissä
soittavat kitaristi
Jukka Orma, basisti Mikko
Murtomaa
ja rumpali Sande Vettenranta.
Tuoreen yhtyeen menoa vauhdittaa albumi
”Pet Me”, joka ilmestyi maaliskuussa.

Levyllä hehkuvat temperamenttinen,
kekseliäs rock ja rullaava soul. Yhdeksi
kohokohdista nousee herkullisesti
hiippaileva blues ”Skeleton Trees”.
Livenä Bigfeet & La La on parhaimmillaan. ”Yhtyeen musiikissa blues, funk ja soul
tekevät tuttavuutta kovan ja sopivasti autotallinhajuisen rokkauksen kanssa”,
Blues-Finland.com arvioi yhteen taannoista keikkaa.

Yhteistyössä

Hamina Mosna Blues 2018    Kukonhiekka Blues 2018, Saarijärvi

Micke Björklöf & Blue Strip: 25 Live     Puukkoblues 2018, Kauhava

Emilia Sisco & Helge Tallqvist: You Ain't Heard
.

Tomi Leino Trio saapuu Saarijärvelle suoraan Norjasta, Codstock-festivaalilta.
Kolmikolle (Tomi Leino,
Jaska Prepula, Mikko Peltola) kysyntää riittääkin: tänä
vuonna he ovat soittaneet muun muassa Saksassa, Ruotsissa ja Espanjassa.
Helmikuussa trio teki Suomen-kiertueen amerikkalaisartisti
Mitch Kashmarin
kanssa.

Kaksi vuotta sitten Tomi Leino Triolta ilmestyi levy ”Hip Shootin’”, jolta uhkuvat
intohimo ja draivi. Leinon katalogista löytyvät muun muassa omat levyt
”Dynamite Boogie” ja ”Get on Down” sekä yhteislevyt
Kat Balounin (She’s Got It)
ja
Steve Guygerin (Keep It Moving) kanssa.

Keskisuomalaista profiilia
Kukonhiekka Bluesiin tuo The Blues Funnel. Bändi on
yksi harvoista, joka on onnistunut suomenkielisessä bluesissa. The Blues Funnel
keikkailee harvakseltaan; tallessa on kuitenkin uutta materiaalia, ja uudesta
levystä voi elätellä toiveita.

Henkka Tuomisto (laulu, kitara, huuliharppu), Tero Kansanaho (basso, laulu),
Jari Luukkanen (kitara), Pasi Pekkarinen (rummut) ja Olli Peuranen
(kosketinsoittimet) vaikuttavat The Blues Funnelissa.

Kukonhiekka on legendaarinen keikkapaikka. Paikallinen urheiluseura Saarijärven
Pullistus pystytti huvikeskuksen 1950-luvun jälkipuoliskolla. "Mutterilavalla" (joka
on myöhempien muutostöiden myötä tosin suorakaiteen muotoinen) alkoivat
tanssit juhannuksena 1956. Kukonhiekka nauttii erityisesti tanssikansan
suosiota. Kukonhiekka Bluesia on järjestetty vuodesta 2006.

Kukonhiekka Blues 2018 Saarijärvellä perjantaina 25. toukokuuta. Katso
tapahtuman verkkosivuilta tietoja mm. lippu- ja majoituspaketeista.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT