VIIKKOENNAKKO 20/2018
 

Sielunravintoa isolla kauhalla

Hamina Mosna Blues on viikon tapaus. Festarimeininkiä löytyy myös Turusta.
Sipoossa maistellaan soulfoodia ja bluesia. Knucklebone Oscar juhlii.
Granfeltin platta "My Soul to You" ilmestyy 15. kesäkuuta
14.5.2018

Kevättempaus
Hamina Mosna Blues viihdyttää ”kohtaamisten kaupungissa”
torstaista lauantaihin.

Lauantaisessa pääkonsertissa Wanhalla Työskillä vetonaulana toimii suomalaisen
musiikin merkkihenkilö
Dave Lindholm. Myös Ben Granfelt Band sekä Elina
Virtanen & Boogie Woogie Blues Birds
ottavat lavan. Kansainvälisen vastuun
kantaa venäläinen
Jevgeni Lamba Band.

Granfelt elää mukavassa nosteessa. Uusi levy ”My Soul to You” ilmestyy
kesäkuussa, ja sen kunniaksi keikkatahti tiivistyy. Ennen Haminaa Ben soittaa
Tampereella (keskiviikko, Telakka), Hämeenlinnassa (torstai, Suistoklubi) ja
Espoossa (perjantai, Sellosali).

Haminassa vallitsee vahva paikallinen leima. Festivaalin oheisohjelmaan kuuluvat
Haminan kansalaisopiston bluespiiri,
Old Wood’n Joe’s Hobobluestruction with
Wildcard Andy & Tank Bass Thompson, Kings of Blues
ja The Bluezy
Expectations
. Elina Virtanen on lähtöisin Haminasta. Lisäksi pääkonsertissa
bändinvaihtotaukojen aikana jammailee haminalaismuusikoista koostuva
Locals
Blues Band
.

Katso Hamina Mosna Bluesista lisätietoja
festarin somesivuilta.

Ja lisää sielunravintoa…

Turun Ruissalossa tärähtää lauantaina teemalla Turku Rock, Roots and Roll. Illan
esiintyjät ovat
Ismo Haavisto Trio, Turn On, Hämis & Roberts, The Hush sekä
Markus Heinonen Trio
. Paikkana on Ruissalon kylpylä.

Knucklebone Oscar juhlistaa 25-vuotista muusikonuraansa Helsingin Tavastialla
lauantaina. Kinkereissä julkistetaan Oscarin ja
Tuomari Nurmion yhteinen gospel-
ep ”Judge Meets The King”. Esiintyjiin kuuluu muun muassa
The Hitmen, Oscarin
ensimmäinen bändi.

– Lavalle tulevat myös ”Hande” Nurmio,
Eero Raittinen, gospelkuoro ja The
Shangri-La Rubies
. Mara Balls vetää lämppärisetin. Ei ole mitään mahdollisuutta
ottaa kaikkia kavereita mukaan, mutta valikoitu, erilainen kokonaisuus on
tarkoitus saada kasaan, Oscar kertoi äskettäin
erikoishaastattelussamme.

Tänä tiistaina on
Jere Ijäksen vuoro vierailla Roots Tuesday -klubilla Helsingin
Storyvillessä. Down Home Kivi -illan Tampereella värittävät
Dave Forestfield &
Jere Venäläinen
sekä Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden nubialaiset. Klubi
on tutusti torstaina Kulttuuriravintola Kivessä.

Yhteistyössä

Hamina Mosna Blues 2018    Kukonhiekka Blues 2018, Saarijärvi

Micke Björklöf & Blue Strip: 25 Live     Puukkoblues 2018, Kauhava

Emilia Sisco & Helge Tallqvist: You Ain't Heard   Saariblues, Tampere
.

Söderkullan kartanossa Sipoossa vietetään lauantaina poikkeuksellinen
bluesjuhla. Esiintyjänä on
Helge Tallqvist Band solistinaan Emilia Sisco.
Kokoonpanon albumi ”
You Ain’t Heard” ilmestyi taannoin.

Sipoon-bileissä on tarjolla soulfood-henkinen buffet. Tallqvist ja
Konstantin
Kovalev
tahdittavat illallista duomusiikilla. Iltaan kuuluu myös keskustelua
uudesta levystä, ja itse konsertti alkaa kello 21.

Bluesviikko 20

Helsinki: Keskiviikkona Tavastialla mennään The Allman Brothers Bandin
hengessä. Orkesterina soittaa Capricorn Brothers Band.

Tuusula: Krapin Pajassa torstaina Silvennoinen, Försti, Hela & Band.

Kouvola: Tina Bednoff & Jameson Slim esiintyvät viikonloppuna Pub 23:ssa.
Keikat ovat luvassa perjantai- ja lauantai-iltoina sekä lauantaina iltapäivällä
alkaen kello 15.

Vantaa: Marjo Leinosen ja Jukka Orman uusi bändi Bigfeet & La La konsertoi
perjantaina Bar Nr 1:ssä. Myöhemmin toukokuussa bändi ottaa lavan muun
muassa
Kukonhiekka Bluesissa Saarijärvellä.

Porvoo: Old Townissa perjantaina Hi-Five Quintet.

Akaa: Moottorit pärisevät Akaan vauhtikierros -tapahtumassa, ja lauantaina
Toijalan torilla esiintyy Jake’s Blues Band.

Espoo: Eeva Äärelä Bandilla on lauantaina veto Leppävaaran Basessa.

Jyväskylä: Klassista rokkia tarjoilee Joplin lauantaina Popparissa.

Järvenpää: Myllyssä lauantaina Antsu Haahtela.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
UUSIMMAT