VIIKKOENNAKKO 31/2018
 

Kohti kuumaa elokuuta
Aija "Honey B" Puurtinen ja Esa Kuloniemi. Kuva: Leif Laaksonen
28.7.2018

Elokuussa pidetään kovaa kyytiä Suomen juurimusiikkimaisemassa.
Kuukauden ensimmäisenä viikonloppuna tukikohtia ovat Turku, Ilomantsi ja
Järvenpää.

Turussa järjestetään viikonloppuna Country Club Festival. Järjestäjien mukaan
kyseessä on ”Turun omaehtoisin ja ilmaisin juurimusiikkitapahtuma”. Se pidetään
nyt viidennen kerran. Perjantaina ja lauantaina ravintola Rantakertun terassi
täyttyy countrysta, bluesista ja folkista sekä muista roots-musiikin alalajeista.

Perjantain bändeihin kuuluu
Traveling Jones, joka soittaa Eero Raittisen
kanssa. Lauantaina vauhdissa on hieman epätavallisempaa soitinta, jouhikkoa,
juurimusiikkiin soveltava
Pekko Käppi.

Lauantaina soittaa myös
Honey B Family. Yhtyeen ’täysikasvuinen’ versoi Honey
B & T-Bones
lähtee syksyllä konserttisalikiertueelle. Katso bändin verkkosivuilta
lisätietoja keikkapäivämääristä.

Perjantaina Oulussa mennään teemalla ”Midnight Blues”. Yhtyeinä Ykän Pubissa
ääntä pitävät
Blues Bastards ja Cotton Gin.

Kaavi Bluesin karkeloissa lauantaina on kahden kärjen taktiikka.
Maisteri T &
Pastori Välipakka
sekä Rab Sheik Clan hoitelevat musiikin Kaavinlinnassa.

Yhteistyössä

Rauma Blues 2018

Saverio Maccne: Look Twice     AK-77: Mustan Kissan Luu
.

Helsingissä, Storyvillen puistostagella, soittaa tiistaina Konstantin Kovalev.
Keikka kuuluu Roots Tuesday -ohjelmistoon. Lauantaisessa Ghettobilly-sessiossa
Juttutuvassa saa amerikkalaisbändi
The Claudettes vuoron.

Juuriosastolla Blueberry Hill Jazz & Blues Festival nousee viikonlopun
ykköstapahtumaksi. Ilomantsissa musisoivat muiden muassa Bill Öhrström, Frim-
Fram, Maisteri T ja Sinner's Soul.
Lue tästä lisää festivaalista.

Kun kesä on kuumimmillaan, on myös
Pepe Ahlqvist liikenteessä. Keskiviikkona
hän soittaa
Housebandin kera Angelniemen Lossibaarissa Salossa. Perjantaina
paikaksi vaihtuu Jyväskylän Korpilahden Satamakapteeni ja soittokaveriksi
Lauri
Kannas
. Lauantaina yleisö saa Pepe-annoksen Pieksämäen Aapelissa.

Bluesviikko 31

Helsinki: Espan lavalla keskiviikkona Milo & Moses sekä Hutera. Sessio alkaa jo
kello 12.

Kouvola: Ville Leppänen & Käytetyt Miehet esiintyy Pub 23:ssa perjantaina
(iltasetti) ja lauantaina (iltapäivä- ja iltakonsertit). Sunnuntaina samassa
paikassa vedetään vielä bluesjamit.

Kemiönsaari: Talmud Beach & Faarao Pirttikangas Taalintehtaan Verstaalla
perjantaina. Yhteenliittymä soitti taannoin
Puistobluesissakin.

Järvenpää: Rockabilly Rocks Festival viihdyttää Vanhankylän Kartanolla kahden
päivän ajan. Perjantain ohjelmistoon kuuluu Sara Lee. Lauantaina herkkuna on
keikka, jota tähdittävät Robert Gordon ja Chris Spedding. Gordon muistetaan
hiteistään ”The Way I Walk” ja ”Rock Billy Boogie”. Kitaravelho Speddingin
bravuureihin taas kuuluu kappaleita tyyliin “Guitar Jamboree” ja “Motor Bikin’”.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info
setstats
setstats
     
UUSIMMAT