UUTISET
 

Pepe Ahlqvist H.A.R.P. julkaisee livelevyn
ja lähtee kiertueelle
Pepe Ahlqvist
4.10.2018

Pepe Ahlqvist H.A.R.P.-yhtyeeltä ilmestyy ensi vuonna livealbumi. Levyn
materiaali äänitettiin vuoden 2016 kiertueella, Lahden Mössöllä.

H.A.R.P. oli ollut pitkään telakalla, mutta 60 vuotta täyttänyt Ahlqvist kokosi
bändin juhlan kunniaksi vuonna 2016. Yksi kiertueen merkittävimmistä keikoista
oli Lahti Blues & Roots -tapahtumassa.

– Klassikkobändi näytti juhlakiertueella mallia musiikille omistautumisesta ja
eläytyvästä esiintymisestä. Oppitunti ilman sormenheristelyä ja turhaa totisuutta,
Blues-Finland.com arvioi tuolloin.

H.A.R.P.-livelevyn julkaisee Bluelight Records. Yhtye pitää julkaisukeikan

13. huhtikuuta 2019, jälleen Lahden Mössöllä, ja lähtee kiertueelle.

Yhteistyössä

Honey B & T-Bones kiertueella    Erja Lyytinen kiertueella

The Blind Boys of Alabama     The James Hunter Six
.

Ahlqvistin liidaama H.A.R.P. kuuluu suomibluesin merkittävimpiin orkestereihin.
Bändi ampaisi suosioon 80-luvun lopulla. Albumeja kasattiin viisi. Uutta tulemista
kokeiltiin vuonna 2009 ilman Ahlqvistia, mutta hanke ei ottanut tuulta alleen.
Ahlqvistin kokoelmalevyn ja Järvenpään Puistobluesista käynnistyneen kiertueen
elävöittämänä H.A.R.P. nousi taas ajankohtaiseksi kolme vuotta sitten.

Pepen (laulu, huuliharppu) rinnalla nähtiin kiertueella alkuperäisjäsenet Jarmo
Nikku (kitara) ja Timo Pratskin (kosketinsoittimet). Tuttuja kavereita ovat myös
basisti Harri Rantanen ja rumpali Harri Ala-Kojola.

– He ovat ammattitaitoisia kavereita, joiden kanssa on ollut helppo työskennellä.
H.A.R.P:in musiikissa yhdistyvät blues, funk, soul ja rock,
Pepe kiteyttää.
 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Info
setstats
setstats
     
UUSIMMAT