Katsaus bluesin kevätkauteen 2019
Bobby Rush © Rounder Records
17.1.2019

Bluesin pitkämatkalaiset John Mayall ja Bobby Rush tulevat Suomeen.
Festareita on aiempaa niukemmin, mutta huoleen ei ole syytä.


Kotimainen elävän bluesin kenttä jatkaa pirstaloitumistaan. Vaikka festivaalien
määrä vähenee, vilkas konsertti-, klubi- ja kiertuemaisema takaa laatumusiikin
ystäville edelleen vakuuttavan kokonaistarjonnan.

Lappi on opittu tuntemaan alkuvuoden bluesputkestaan. Levin Hullu Poro Blues
siirtyi historiaan vuosia sitten, ja viimeisin menetys on Saariselän Tunturiblues.
Festivaaleitta ei silti tarvitse pohjoisessa taivaltaa.

Perinteikäs
Ylläs Jazz Blues vietetään neljäpäiväisenä 24. tammikuuta alkaen.
Kovinta vauhtia on lupa odottaa
Dave Lindholmilta, Micke & Leftyltä, Lena &
The Slide Brothersilta
ja Blue Stonelta. Entä miltä kuulostaa Nieminen &
Litmanen
, kun remmiin lähtee tyylikäs kitaristi Ykä Putkinen?

Myös kemiläisellä
Pakkasukko Blues & Jazzilla alkaa olla hyvät perinteet. Tänä
talvena Kemin-tapahtuma levittäytyy viidelle päivälle (30. tammikuuta alkaen).
Päätähdeksi tulee
Erja Lyytinen. Kemissä esiintyvät tanskalainen Peter
Sandorff Band
sekä englantilainen rockabillyn kulttibändi Restless. Myös
brittiläinen
The Dirty Robbers, ruotsalainen Knockout Greg and The Jukes sekä
britti
Oliver Darling kuuluvat kansainvälisiin vieraisiin.


Savonsolmu Winter Blues Party esittäytyy Pieksämäellä 9. helmikuuta varsin
kansainvälisessä asussa. Yhdysvaltalaisen
Brian Kramerin ja Ismo Haaviston
yhteinen kiertue löytää tiensä
Savon keitaaseen. Virosta tulevat Kolumbus Kris
sekä Andres Rootsin ja Anneli Kadakasin duo.

Kun Turku Rock, Roots & Roll kajahtaa ilmoille, on jo kevättä rinnassa: tapahtuma
pidetään Streetbar 95:ssä lauantaina 23. maaliskuuta. Lena & The Slide
Brothers,
Turn On ja Dead Doors Duo hoitelevat musiikit.

Pepe Ahlqvist kokoaa jälleen suosituimman bändinsä H.A.R.P:in. Kokoonpano
juhlistaa uuden livelevyn julkaisua Lahden
Grand Blues Festivalilla 13. huhtikuuta.
Ilonpitoon liittyy myös
Jo’ Buddy & Down Home King III vahvistuksenaan urkuri
Sami Nieminen. Tad Robinson ja Alex Schultz tuovat kansainvälisen värin.
Paikkana on Möysä.

Hamina Mosna Blues -festivaalin pääesiintyjä keväällä 2019 on
Honey B & T-
Bones
. Pääkonsertin muut esiintyjät ovat afrikkalais-suomalainen,
haminalaisittain vahvistettu
Faso Kan sekä haminalainen Sleepy Pilot.
Pääkonsertin paikkana 18. toukokuuta toimii Wanha Työski.
Kiertueet ja vieraat

Suomeen saapuu vieraiksi todellisia bluesin
pitkämatkalaisia. Brittibluesin aatelinen
John
Mayall
esiintyy 26. helmikuuta Tampereen
Pakkahuoneella ja seuraavana iltana
Helsingin
The Circuksessa.

Bobby Rush ottaa lavan haltuunsa Tampere-
talossa 27. maaliskuuta. Rush edustaa
Mayallin tapaan vuosikertaa 1933, ja
molemmat ovat tehneet musiikkiuraa 60-
luvulta lähtien.

Pohjoismainen
Nordic Blues Puls -sarja saa
jatkoa maaliskuussa. Konseptin mukaisesti
konserteissa koetaan esiintyjiä kolmesta
pohjoismaasta: Tampere-talossa 22.
maaliskuuta ja seuraavana iltana Helsingin
Savoy-teatterissa soittavat
Knut Reiersrud
(Norja),
Lisa Lystam (Ruotsi) sekä
suomalainen
Wentus Blues Band.
John Mayall esiintyi Helsingissä
kesällä 2008
Kevään kiertuevieraisiin lukeutuvat myös tanskalainen Fried Okra Band
(maaliskuu) ja yhdysvaltalainen
Little Victor (huhtikuu).

Klubit

Varsinkin Helsingissä klubikulttuuri kukoistaa. Toistuvia klubi-iltojen sarjoja
tarjoavat tutusti Juttutupa (Ghettoklubi), Huutokonttori (Mojo Club) sekä
Storyville (Roots Tuesday). Uutuuksia ovat Boothillin Mojo Club -lauantait sekä Itä-
Helsingin Roihuvuoressa pidettävä Roihublues (Hard Rock House).


Turun Apollossa pidetään hyvää meininkiä Beetroot-klubin tahtiin. Sessioita on
luvassa noin kerran kuukaudessa. Lahdessa Ismo Haavisto isännöi Roots
Thursday -klubia Virastossa.

Pirkanmaalainen yhdistys Blues Lovers pitää huolta klubinälkäisen yleisön
tarpeista Tampereella. Torstaisia Down Home Kivi -kekkereitä on luvassa
keväällekin.

Lisäyksiä ja muutoksia on tulossa – seuraa keikkakalenteria ja
festivaalikalenteria
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Info
setstats
setstats
     
UUSIMMAT