VIIKKOENNAKKO 5/2019

Erja Lyytinen lähtee maailmalle, mutta ensin Lappiin
 
29.1.2019

Pakkasukko Blues n’ Jazz viihdyttää Kemissä. Black Dukes julkaisi uuden
biisin. Leppävirralla kahden illan karkelot.

Viime viikolla blues ja jazz soivat Ylläksellä. Lapissa on festivaalimenoa tällekin
viikolle. Kemissä pidetään
Pakkasukko Blues n’ Jazz keskiviikosta sunnuntaihin.

Pääesiintyjäksi Kemiin rientää
Erja Lyytinen. Näillä näkymin esiintyminen on
Erjan viimeinen Suomessa vähään aikaan. Hän on lähdössä kiertueelle Kanadaan
ja Britanniaan.

Huhtikuussa Erja soittaa taas Suomessa. Hän yhdistää voimansa
Jennifer
Battenin
kanssa, ja kaksikko heittää ”Monstress of Guitar” -konsertit Turussa,
Tampereella ja Helsingissä.


Pakkasukko Blues n’ Jazz -tapahtumassa Kemissä esiintyvät tanskalainen Peter
Sandorff Band
sekä englantilainen rockabillyn kulttibändi Restless. Myös
brittiläinen
The Dirty Robbers, ruotsalainen Knockout Greg and The Jukes sekä
britti
Oliver Darling kuuluvat kansainvälisiin vieraisiin.

Tapahtumapaikat Kemissä ovat hotelli Merihovi, ravintola Ankkuri, Oluthuone
Kukko, Kemin Kulttuurikeskus, Cafe Hertta, Chillout ja Olutravintola Polte.


Nuori bändi Black Dukes julkaisi äskettäin uuden biisin ”Have They Forgotten?”.
Videon voit katsella ja kuunnella alta tai
tästä linkistä.

Black Dukes, joka voitti roots-bändien kisan Suomen 100-vuotispäivänä, esiintyy
keskiviikkona Hard Rock Cafessa Helsingissä. Illassa on mukana myös laulaja-
lauluntekijä
Julye Blom. Hän on saanut voimakkaat vaikutteet amerikkalaisesta
jazz-, blues- ja folkmusiikista.

Helsingin klubisarjojen ohjelmistosta vastaavat tiistaina
Jay Kortehisto
(Storyville, Roots Tuesday) ja lauantaina
Mara Balls (Juttutupa, Ghettoklubi).
Maria ”Mara Balls” Mattilan (kitara ja laulu) kavereina soittavat basisti Aapo
Palonen
ja rumpali Antti Palmu.

Bluesviikko 5

Tampere: Paapan Kapakassa tiistaina Konstantin Kovalev ja keskiviikkona Wang
Dang Dudes.

Kuopio: Pepe Ahlqvist esiintyy King’s Crownissa perjantaina ja lauantaina.

Lappeenranta: Perjantaina Lampussa soittaa Jo’ Buddy’s Trio Riot.


Helsinki: Siberian Blues Huskies perjantaina ja lauantaina, paikkana
Lepakkomies.

Kouvola: Neil Berrymen keikalla Pub 23:ssa perjantai-iltana sekä lauantaina kello
15 alkaen. Sunnuntaina luvassa jamit Jani O:n johdolla.

Leppävirta: Savossa riehutaan kaksi iltaa teemalla ”Ladybug Rock 'n' Roll
Weekender”. Vesileppiksessä soittavat perjantaina Drugstore Cowboys, Mystery
Train ja The Barnshakers sekä lauantaina Bailey Dee, The Ramblin’ Bandits, Sara
Lee, The Amazing Meatmen ja The Impulse 3.

Vantaa: Lauantaina Eeva Äärelä Duo on keikalla Torello Rock Barissa.
 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
setstats
setstats
setstats
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
     
 
 
     
 
Etusivulle

Etusivu   Uutiset   Keikkakalenteri   Festarikalenteri

Artikkelit   Artistit   Kuunteluhuone   Info   Some